Hallituspuolueissa pohditaan parhaillaan vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksen siirtämistä. Se antaa huonon signaalin, sanoo Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä.
– Mitoituksen säätäminen vuonna 2019 antoi hoitohenkilökunnalle ensimmäisen myönteisen merkin pitkään aikaan siitä, että vanhuspalveluiden tilannetta aiotaan parantaa. Jos sitä aletaan perumaan, se on omiaan karkottamaan hoitajia alalta. Hoitajat pettyvät, kun edes tätä yhä lupausta ei pidetä.
Henkilöstömitoituksen on määrä tulla täysimääräisesti voimaan ensi huhtikuun alussa. Silloin ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä on oltava vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohden. Nyt suhdeluku on 0,6 työntekijää asiakasta kohden.
Mitoituksen siirtoa perustellaan työntekijäpulalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että vanhuspalveluihin tarvitaan lisää 3 400 hoitajaa, jotta yksiköt yltävät keväällä lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen.
Tämänhetkiseen mitoitukseen yltää yhdeksän yksikköä kymmenestä.
Tyhjästä on paha nyhjäistä
Marja Jylhä sanoo alun perin pitäneensä hoitajamitoitusta vähän kuin hölmöläisten peitonpaikkauksena: Otetaan pala kangasta toisesta päästä ja siirretään se toiseen. Vanhuspalvelujen korjaaminen vain yhdestä kohdasta voi tuottaa vaikeuksia muualla.
– Ikäihmisten palveluita pitäisi tarkastella ja uudistaa kokonaisuutena.
Jylhä käsittelee palveluiden ongelmia ja niiden syntyhistoriaa laajasti viime vuonna ilmestyneessä tietokirjassa Vanhuustutkijan koronavuosi.
– Palvelut ovat huonolla tolalla niin ympärivuorokautisessa hoidossa kuin kotihoidossa. Hoitajia on kaikkialla liian vähän ja asiakaskunta on entistä vaikeahoitoisempaa. Mikään uusi asia tämä ei ole, tutkijat ovat puhuneet poliitikoille asiasta ainakin 30 vuotta, se ei vain ole ottanut tuulta alleen.
Henkilöstömitoituksen voimaantulo ei ole lisännyt lähihoitajien ja sairaanhoitajien määrä vanhuspalveluissa. Hoiva-avustajia on tullut jonkin verran enemmän, mutta heidän työajastaan vain osa lasketaan mukaan mitoitukseen. Siinä missä ympärivuorokautisessa hoidossa on pyritty lain määrittelemään mitoitukseen, kotihoidossa ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus on aikaisempaa heikompaa.
– Henkilöstömitoituksen peruuttaminen ei kuitenkaan parantaisi tilannetta vaan olisi omiaan heikentämään alan vetovoimaa. Siksi se kannattaisi toteuttaa, sanoo Jylhä
Vanhuspalvelut kaikkinensa kallistuvat hänen mukaansa yhä enemmän siihen, että omaisia tarvitaan yhä enemmän auttamaan.
– Puheet siitä, että omaiset eivät välitä, ei pidä paikkaansa. Hurjan paljon on myös niitä ikäihmisiä, joilla ei ole omaisia tai joiden lapset ovat töissä ulkomailla. Omaishoidosta ei paljon nykyistä enempää voi saada irti. Yhä useammin omaishoitajana toimii ikääntynyt puoliso, joka on mahdollisesti itsekin tuen tarpeessa.
Työolot kuntoon
Mennyt kesä osoitti, että ympärivuorokautisen hoidon riittävyys on olennaista koko sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuuden kannalta. Asiakkaat, jotka eivät pärjää kotihoidon turvin, kuormittavat erikoissairaanhoitoa ja yliopistosairaanhoitoa tarpeettomasti.
Kotihoidon tilanne helpottuisi Marja Jylhän mukaan jo sillä, että hoivakoteihin pääsisivät ne, jotka sitä tarvitsevat.
– Nykyisellään syntyy liikaa kuluja turhissa paikoissa. Poliisit etsivät eksyneitä vanhuksia ja työikäisten aikaa kuluu omaisten asioiden hoitamiseen. Puhumattakaan inhimillisestä hinnasta. Kyse on pitkä työuria tehneistä, kaikkein hauraimmista suomalaisista.
Professorilla ei ole suoraa vastausta siihen, miten vanhuspalveluiden työntekijäpula tulisi ratkaista, siihen tarvitaan poliittisia päätöksiä. Asia ei kuitenkaan ole niin iso, etteikö sitä yhteisellä poliittisella tahdolla saada kuntoon.
– Hoitohenkilökunta on halukas työskentelemään vanhuspalveluissa, kunhan työolot ovat kohtuulliset.
