Hoitajamitoituksessa tehtiin U-käännös – suhdeluvulla kikkailu lisää epävarmuutta sote-alalla

Hallitus on päättänyt laskea vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta. Muutoksen aikataulu ei ole tiedossa.

Hoitajamitoituksen voimaantuloa on aikaisemmin lykätty, nyt sitä lähdetään laskemaan alaspäin. Tempoilu tuo epävarmuutta työpaikoille. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Henkilöstömitoitus on määrä laskea 0,6 hoitajaan per asiakas. Tällä hetkellä mitoitus on 0,65, mistä sen oli tarkoitus nousta siirtymäajan jälkeen 0,7:ään.

Mitoituksen lasku esiteltiin tiistaina osana pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen massiivisia säästötoimia niin sanotussa kehysriihessä. Muutoksen aikataulusta ei vielä ole puhuttu mitään.

Mainos

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa, että hoitajamitoituksen alentaminen ei helpota palveluihin pääsemistä, koska samaan aikaan pienennetään hyvinvointialueiden rahoitusta.

– Säästöjäkään se ei tuo niin paljon kuin nyt on esitetty. Yksityisellä puolella on esimerkiksi tehty 0,65:n mitoituksella monivuotisia sopimuksia, joita ei yksipuolisesti voi muuttaa.

Hoitajamitoitus on toteutunut suurin piirtein aikataulussaan

Lakisääteinen henkilöstömitoitus kirjattiin vanhuspalvelulakiin alun perin kesällä 2020. Tuolloin tavoitteena oli, että lopullinen 0,7:n mitoitus astuisi voimaan siirtymäajan jälkeen huhtikuussa 2023. Tavoitetta on lykätty muutaman kerran.

Mainos

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurannassa kulloinkin voimassa ollut suhdeluku on toteutunut aikaisempaa paremmin. Nykyiseen 0,65:n mitoitukseen ylsi viime syksynä lähes kaikki yksiköt. 0,7:n mitoitukseen yltää nyt yli 40 prosenttia yksiköistä.

– Työnantajat ovat sanoneet, että henkilöstömitoitus ja palkankorotukset ovat tuoneet helpotusta rekrytointiin. Nyt vaikutus on päinvastainen. Veto- ja pitovoima heikkenee, Paavola toteaa.

Työntekijöille epävarmuutta tuo myös se, että muutoksen myötä työpaikat ympärivuorokautisen hoidossa todennäköisesti vähenevät.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

”Unettomia öitä on viettänyt moni” – HUSin yt-neuvottelut päättyivät 280 työntekijän irtisanomiseen

Lähihoitajan työnkuva vaihtelee maasta toiseen, mutta yksi tekijä yhdistää: työ kuormittaa

Henrika Nybondas-Kangas on KT:n uusi toimitusjohtaja