Suurin osa suomalaisista suhtautuu edelleen koronaan kiitettävän maltillisesti ja järkevästi, mutta tilanteen pitkittyessä on myös leimakirves alkanut heilua ja syytökset sinkoilla.
Itse itsensä valtuuttamat ”maskipoliisit” huomauttelevat suojainten käytöstä kassajonoissa ja julkisissa kulkuvälineissä. Koulujen etäopetusta kannattavien väitetään vähät välittävän lapsen edusta. Lähiopetuksen puolustajien taas sanotaan hylänneen iäkkäät riskiryhmäläiset.
Koronatartunnan saaneita on saatettu syyttää suojainten huolimattomasta käytöstä tai D- vitamiinikuurin unohtamisesta.
Mikä panee ihmiset syyttelemään sen sijaan, että he tuntisivat sairastunutta kohtaan empatiaa? Uuden tilanteen aiheuttama pelko ja stressi, vastaa Turun yliopiston hoitotieteen professori Maritta Välimäki. Yleensä sairasta kohtaan tunnetaan empatiaa, mutta sairauteen voi liittyä myös stigma, häpeäleima.
Koronahäpeä ja syyllistäminen eivät ole vieraita tunteita hoitajien työpaikoillakaan.
– Hoitotyöpaikoilla stigma liittyy erityisesti sellaisiin tarttuviin sairauksiin, joita ei vielä tunneta niin hyvin, että niitä kyettäisiin käsittelemään ja hallitsemaan ammattiin kuuluvalla tavalla, Välimäki selittää.
Hän on seurannut läheltä nykyisen virusaallon leviämistä ja sen vaikutuksia Kiinassa hoitoalan työpaikoilla ja niiden ulkopuolella. Välimäki toimii parhaillaan määräaikaisena professorina Kiinan Chansha’ssa sijaitsevassa Central South -yliopistossa, noin 300 kilometrin päässä koronan alkupisteenä tunnetuksi tulleesta Wuhanin kaupungista.
Suomessa koronan hoito- ja hoivatyöhön tuomat muutokset koettelevat työntekijöitä kovalla kädellä, sillä täällä on eletty tartuntatautien suhteen jo pitkään lintukodossa. Aasiassa tilanne on Välimäen mukaan toinen.
– Aasiassa tartuntatautiaallot ja niiltä suojautuminen ovat tuttuja asioita niin hoitoalan ammattilaisille kuin maallikoillekin.
Kiitos Kiinan menestyksestä kamppailussa koronavirusta vastaan kuuluu Välimäen mukaan suurelta osin juuri hoitoalan työyhteisöille.
– Epidemian alussa paljon terveydenhuollon henkilökuntaa lähti vapaaehtoisina töihin Wuhaniin. Työpaikoilla hoitajat lyöttäytyivät yhteen yhteisen asian puolesta.
Omat vastoinkäymiset lisäävät empatiakykyä
Stigmaa on lyöty tartuntatautien kantajiin kautta vuosisatojen. Lepraa sairastavien piti keskiajalla pukeutua spitaalisen viittaan, kantaa kerjuukulhoa ja varoittaa tulostaan spitaalisen kelloa kilistämällä.
– Niin pahalta kuin se nykyään tuntuukin, ihmisten eristäminen häpeäleimalla on saattanut tuolloin olla tehokkain käytössä oleva keino hidastaa tartuntatautien leviämistä, Välimäki pohtii.
Tutkija vertaa koronapandemian synnyttämää tilannetta aidsin 1980-luvun alussa Suomen terveydenhuollossa aiheuttamaan tilanteeseen. Aids ei leimannut vain potilaita, vaan stigma levisi myös hoitotyöhön.
– Hoitajat kyselivät, voiko aids-potilaiden hoitamisesta kieltäytyä, ja tiedetäänkö suojavälineiden toimivuudesta varmasti tarpeeksi. Pelättiin, että tartunta kulkeutuu mukana kotiin ja läheiset sairastuvat. Nämä asiat hoitajia nytkin huolestuttavat.
Kun tilanne on uusi, se pelottaa. Pelon myötä epävarmuus alkaa levitä työpaikalla. Tilanne synnyttää eettisiä ristiriitoja, jotka syövät paljon työpaikan aikaa ja energiaa. Niistä on Välimäen mukaan päästävä eroon niin nopeasti kuin suinkin mahdollista.
– Keskustelu ja tiedottaminen turvallisissa työryhmissä auttaa, ja esimiehillä on siinäkin tärkeä tehtävä. Keskusteluapua voi hakea myös ulkopuolisilta asiantuntijoilta.
Henkilökohtaisella tasolla elämänkokemukset vaikuttavat asenteisiin: empaattisimpia ovat Välimäen mukaan ne, jotka ovat itse kokeneet vastoinkäymisiä.
– Myös potilaiden omien tarinoiden kuunteleminen auttaa. Esimerkiksi asenteiden mielenterveyskuntoutujiin tiedetään muuttuvan myönteisemmiksi, kun kuntoutujat pääsevät jakamaan kokemuksiaan opiskelijoiden ja hoitajien kanssa.
Tärkeintä Välimäen mielestä on säilyttää hoitotyöpaikkojen ilmapiiri poikkeustilanteen venyessä mahdollisimman positiivisena. Tässä voi vilkaisu historiaan auttaa: on ollut lepraa, ruttoa, espanjantautia, isorokkoa ja ties mitä – ja aina tilanteesta on selvitty.
Tänään selviämisen mahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan aikaisemmin, sillä tiedon taso on korkeampi kuin yhdenkään aikaisemman pandemian koetellessa ihmiskuntaa.
– Hoitajien koulutustasokin on Suomessa maailman huippua. Toivottavasti tämän sukupolven hoitajien arvokkaat kokemukset pandemiasta siirtyvät sujuvasti seuraaville hoitajasukupolville.
Sekin voi Välimäen mukaan tuoda apua ahdistukseen, että ajattelee koronan muuttaneen hoitoalan toimintatapoja pysyvämmin. Ei siis kannata ajatella, että ensi kuussa tai edes ensi vuonna kaikki on taas niin kuin ennen.
– Itselleni tärkeää on muuttuneen tilanteen hyväksyminen ja sen tosiasian oivaltaminen, että emme ole tässä tilanteessa yksin. Työpaikan voimavarat kannattaa nyt suunnata toinen toistensa auttamiseen ja jaksamisen tukemiseen.
