Viime maaliskuussa koronan torjumiseksi säädetty valmiuslaki toi mukanaan tukun erilaisia rajoituksia sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin, muun muassa vierailukiellon ikäihmisten hoivakoteihin.
Kesän tullen ja tilannetta koskevien valitusten kasautuessa rajoituksia lievennettiin, mutta poikkeustila jatkui. Asukkaiden ja läheisten tapaamiset pitää edelleen sopia etukäteen ja niiden kestoa rajoitetaan.
Tapaamiset järjestetään ulkona tai toissijaisesti sisällä erityisessä tapaamistilassa. Kaikissa hoivakodeissa tällaista tilaa ei kuitenkaan ole. Tutkijatohtori Jari Pirhonen Helsingin yliopistosta sanoo, että nyt tärkeintä on varmistaa, että jokaisessa hoitokodissa on tilat, joissa tapaamiset onnistuvat myös talven tullen.
– Missään tapauksessa ei voida palata kevään tilanteeseen, jossa asukkaiden sosiaalinen elämä katkaistiin kerralla ja kokonaan. Jotta näin ei kävisi enää koskaan, pitäisi jokaiseen hoivakotiin saada kirjalliset tapaamissuunnitelmat poikkeusaikoja varten, Pirhonen vaatii.
Turvajärjestelyjäkin tärkeämpänä hän pitää rajoitusten taustalla olevien eettisten periaatteiden perkaamista. Päätöksiä tehtäessä pitäisi lähteä siitä, että hoivakodeissa asuu ensisijassa yksilöllisiä ihmisiä, ei suojelua tarvitsevia hoidokkeja.
– Ikäihmisen elämä palvelutalossa ei ole vain turvallisuutta, lääkehoitoa, hygieniaa ja ravitsemusta. Ne ovat tärkeitä asioita, mutta eivät niitä kaikkein tärkeimpiä. Tällä hetkellä niistä on kuitenkin tullut hoivakodeissa asuvien koko elämänsisältö.
Ihminen unohtuu kun mennään terveys edellä
Vanhusten keskimääräinen elinaika hoivakodissa on pari vuotta, mikä merkitsee sitä, että moni asukas viettää parhaillaan loppuelämäänsä enemmän tai vähemmän eristyksissä.
Tiukkojen rajoitusten ansiosta koronakuolemien määrä on pysynyt pienenä – mutta onko oikein, että elinvuosien määrää korostava näkökulma jyrää mennen tullen alleen elämän laatua painottavan näkökulman?
Pirhosen mielestä ei ole.
– Tilanne on kestämätön, ja sen tietävät kyllä kentällä työskentelevät hoitajatkin. Hoivakotien asukkaiden tyytyväisyys ja hyvinvointi paranevat, kun heitä kohdellaan mahdollisimman täysivaltaisina ihmisinä ja yksilöinä, vaikka sitten turvallisuuden ja hoidon tasosta tinkien.
Pirhonen ei usko linjan lähiaikoina muuttuvan.
– Annika Saarikko lupasi elokuussa ministeriksi palatessaan, että hallituksen koronalinja pitää. Luvassa on samaa kuin keväällä: inhimillisyys unohdetaan ja terveys edellä mennään.
Tapaamisrajoituksiin liittyy myös oikeusturvaongelma. Hoitokodissa tai palvelutalossa oleva huone tai huoneisto on vanhuksen koti, jossa hän asuu yleensä vuokralaisena.
– Tartuntatautilaki antaa mahdollisuuden asettaa yksittäisiä ihmisiä karanteeniin lääkärin päätöksellä. Se ei anna mahdollisuutta asettaa kaikkia tietyn talon asukkaita kerralla karanteeniin, saati että kaikki suomalaisissa hoivakodeissa asuvat ihmiset voitaisiin sulkea karanteeniin yhdellä kertaa.
Suunta ei muutu, jollei arvojen järjestyksestä käydä kunnollista eettistä keskustelua. Keskustelun avaajana voisi Pirhosen mukaan toimia esimerkiksi Terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta ETENE, joka käsittelee sosiaali- ja terveysalaan sekä potilaan ja asiakkaan asemaan liittyviä eettisiä kysymyksiä periaatteelliselta kannalta.
Tutkijat päästettävä sisään hoivakoteihin
– Keskustelun pohjaksi tarvitaan paljon lisää tutkimustietoa. Tutkijat pitäisi ehdottomasti päästää sisään hoivakoteihin selvittämään, miten niissä tällä hetkellä eletään. Infektiolääkärit kuitenkin estävät sisäänpääsyn mahtikäskyllään, olivatpa tutkijoiden itselleen esittämät turvatoimet kuinka tiukat tahansa.
Pirhonen itse tutki hoivakotien asukkaiden ja läheisten yhteydenpitoa poikkeusaikana aineistonaan 28 asukkaiden läheisiltä sähköpostitse saatua kertomusta. Tutkimusartikkeli julkaistaan tänä syksynä Gerontologia-lehdessä.
Aineisto kerättiin huhti-toukokuussa yhteistyössä kuuden ympärivuorokautista hoivaa tarjoavan palveluntuottajan kanssa. Kyseisillä palveluntuottajilla oli tuolloin 11 hoivakotia Lahdessa, Tampereella ja Oulussa.
– Tarkoituksena oli selvittää, millaisin keinoin läheiset pitivät vierailukiellon aikana yhteyttä hoivakodissa asuvaan omaiseensa, miten kielto läheisiin vaikutti ja miten se läheisten mielestä vaikutti heidän hoivakodissa asuvien omaistensa hyvinvointiin, Pirhonen selittää.
Kirjeissä pohdittiin paljon vierailukiellon moraalista puolta: Oliko eristämien oikein, kun otetaan huomioon eristettyjen huono kunto ja kuoleman läheisyys?
Pirhosen mukaan läheisten kokemukset osoittavat selvästi, että pitkittyvä eristys voi koitua hoivakodin asukkaan kohtaloksi siinä missä itse koronaviruskin.
– Tulosten tärkein sanoma on se, että poliitikkojen ja viranomaisten on jatkossa pantava enemmän painoa koronapäätöstensä inhimillisille vaikutuksille, Pirhonen korostaa.
Hoitajille kehuja, päättäjille risuja
Läheisten hyvinvointia nakersivat erityisesti huoli omaisen kunnon heikkenemisestä ja epätietoisuus poikkeustilan kestosta: Tunteeko läheiseni minut enää seuraavan kerran tavatessamme? Muuttuuko hän eristyksen aikana vuodepotilaaksi? Näenkö häntä enää koskaan elävänä?
Eräs kirjoittajista kertoo isänsä muuttuneen hiljaisemmaksi poikkeustilanteen pitkittyessä, toinen näki äitinsä laihtuneen kovasti kahdessa viikossa. Monet kertovat havainneensa hoivakotiin eristetyissä omaisissaan lamaantumista. Kognitiivisten kykyjen nähtiin heikentyneen ja harhojen lisääntyneen.
Eristäminen kymmenkertaisti hoivakotien videopuhelujen määrän. Teknologian käyttöön liittyi Pirhosen mukaan kuitenkin monia ongelmia.
– Verkot eivät aina toimineet, laitteiden akut olivat usein tyhjinä ja laturit hukassa. Jos älylaite saatiinkin toimivana asukkaalle asti, niin hän ei välttämättä pystynyt sitä käyttämään.
Etäyhteydet voivat toimia joissakin tapauksissa, mutta tapaamisongelman yleisratkaisuksi niistä ei Pirhosen mukaan ole.
– Kolme neljästä tehostetun palveluasumisen asukkaasta asuu siellä kognitiivisen ongelman takia. Älylaitteen käyttö on suurelle osalle asukkaista yksikertaisesti liian vaikeaa.
Läheisen kosketuksen kaipuu oli suuri niilläkin, joilta älylaitteiden käyttö vielä sujui. Joidenkin tutkimusten mukaan etäyhteydet voivat pahimmillaan jopa lisätä vanhusten yksinäisyyttä.
Hoitajat toimivat eristyksen aikana sekä viestinviejinä että lähetteinä: Moni kirjoittajista kertoi toimittaneensa omaiselleen herkkuja ja kortteja hoitajien kautta.
– Hoitajat saivat läheisiltä kiitosta kautta linjan. Arvostelu kohdistui erityisesti päättäjiin ja virkamiehiin ja hoivakotitasolla tiedottamispolitiikkaan. Mitä enemmän tietoa arjen sujumisesta suljettujen ovien takana saatiin, sen pienempi oli poikkeustilanteen aiheuttama huoli.
