Kun lähihoitaja Tuula Kurki huhtikuun lopulla avasi postiluukkuun ilmestynyttä paperipostia, hän koki suuren yllätyksen. Yksi kirjeistä oli presidentti Sauli Niinistön allekirjoittama. Kirjeessä toivotettiin hyvää äitienpäivää ja kerrottiin, että Tuula tulisi saamaan ansiomerkin ansioituneena ja yhteiskuntavastuun kantaneena äitinä.
– Menin ihan sanattomaksi ja itkukin siinä tuli. En osannut kuvitellakaan, että jotain tällaista olisi tulossa, Tuula kertoo.
Hän työskentelee Lopella lapsiperheiden kotipalvelussa. Vuonna 1996 valmistunut lähihoitaja on työuransa aikana tehnyt töitä hoitoalan eri yksiköissä niin muistisairaiden vanhusten kuin kehitysvammaisten parissa. Nykyisessä työssään hän aloitti neljä vuotta sitten.
– Lapsiperheiden kotipalvelu on matalan kynnyksen palvelu, jonka tarkoitus on tukea perheitä. Työpäiviini sisältyy lastenhoitoa ja esimerkiksi kotitöitä vanhempien kanssa. Usein perheen ja kotipalvelun välillä tehdään kolmen kuukauden sopimus, mutta toiset tarvitsevat apua enemmän ja toiset vähemmän.
Tuula pitää työssään palkitsevana sitä, kun hän näkee kotipalvelun käyntien tuottaneen tulosta, perhe on voimistunut ja arki lähtee rullaamaan.
– Joskus saan asiakkailta viestiä, että kiitos, kun olet. Se merkitsee paljon ja auttaa jaksamaan.
Sijaisvanhemmuutta pari vuosikymmentä
Tuula Kurki arvelee, että kotipalvelussa tehdyn työn sijaan presidentin myöntämä ansiomerkki on tunnustus toisenlaisesta elämäntyöstä: Tuulan perheessä on asunut pitkäaikaisesti sijoitettuja lapsia yli 20 vuoden ajan.
– Siitä on tullut elämäntapa ja elämäntyö.
Sijaisvanhemmuus sai alkunsa, kun Tuula toimi lähihoitajaopintojen työssäoppimisjaksolla erään äidin tukihenkilönä. Tämä äiti ehdotti, että Tuulan perhe ryhtyisi hänen lastensa tukiperheeksi. Myöhemmin Tuulan mies jäi kotiin hoitamaan lapsia, ja näin hän on itse voinut jatkaa työtään lähihoitajana.
Tuulan perheeseen kuuluu nyt kaksi sijaislasta. Lisäksi heillä käy kotona tukiperhelapsia kolmena viikonloppuna kuukaudessa.
Kurki kertoo aina pitäneensä lapsista ja lasten parissa työskentelystä.
– Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa pienen vauvan syliinsä. Pienessä lapsessa on jotain niin viatonta ja herkkää, elämän alku.
Lähihoitaja näkee, että lapsissa on tulevaisuus. Hän huomauttaa, että varhaisen tuen puuttumisella on suuri vaikutus siihen, millaisia raiteita lasten elämä myöhemmin kulkee.
Siitä Tuula ei pidä, että sijoitettuja lapsia leimataan. Esimerkiksi lapsen käytöshäiriöitä ei pitäisi perustella sillä, että lapsi on sijoitettu.
– Olen joutunut toisinaan muistuttamaan alan työntekijöitäkin siitä, ettei lapsi ole valinnut sijaiskodissa asumista, mutta te olette valinneet ammattinne.
Kun vaikeitakin asioita kokeneet lapset saavat tukea riittävän varhain, se kantaa hedelmää.
– Sijaislapsilla on lähes aina jonkinlainen trauma taustalla. Minulle on tärkeää, että voin olla tukena, jotta lapsi eheytyy ikävistä kokemuksistaan ja pärjää aikuisuuteen.
Kotona on rakkautta ja rajoja
Tuulalla on yksi biologinen lapsi, Suvi Heikkilä, joka on myös opiskellut lähihoitajaksi. Suvi kertoo, että hänen äitinsä on erittäin lapsirakas ihminen, joka ajattelee lasten parasta ja puolustaa heidän oikeuksiaan.
– Meillä on aina ollut kotona rakkautta ja rajoja, Suvi toteaa.
Hänen mukaansa Tuula on sinnikkäästi hakenut lapsille heidän tarvitsemaansa apua ja tukea.
– Olen iloinen siitä, että osa jo omilleen muuttaneista sijaislapsista pitää edelleen yhteyttä äitini kanssa ja käyvät kylässä. Äitinä Tuula on myös minulle ollut vankkumaton tuki ja turva – paras ystävä, jonka kanssa olemme päivittäin yhteydessä.
Suomessa on vuodesta 1946 alkaen vuosittain palkittu kunniamerkillä kasvatustehtävässä ansioituneita ja yhteiskuntavastuuta kantaneita äitejä. Tänä vuonna kunniamerkit jaetaan poikkeuksellisesti syksyllä.
