Oli kiellettyä sanoa omaisille, että tehdään vajaamiehityksellä. Hoitajilla saa kyllä kuka vaan sanoa ihan mitä haluaa. Viriketoimintaan ei jäänyt enää aikaa. Olemme jo jättäneet kahvitauot pois.
Näin laulaa hoitajien kuoro huhtikuussa ensi-iltaan tulleessa ja nyt ensiesityksensä tv:ssä saavassa dokumenttielokuvassa Armotonta menoa – hoivatyön lauluja.
Susanna Helken ohjaama elokuva kertoo useista eri näkökulmista suomalaisen vanhustenhoivan nykytilasta. Pohjois-Savon Kaavissa seurataan kunnan ainoan hoivakodin yksityistämistä. Helsingissä Kustaankartanon palvelukeskuksessa Sara-hoivarobotti rullaa käytävillä ja yrittää saada kontaktia vanhuksiin. Elokuvan keskeiseksi henkilöksi nousee hämeenlinnalainen lähihoitaja Tiina Mollberg. Katsojat pääsevät seuraamaan, miten hän yövuoroissa työskennellessään kohtaa asiakkaat humoristisen mutkattomasti.
Tiina Mollberg sanoo, että päätös lähteä mukaan elokuvaprojektiin oli helppo. Hän on uskaltanut nostaa vanhustenhoivan epäkohtia kotikaupungissaan esiin pelottomasti jo yli kymmenen vuoden ajan.
– Tuotantoryhmä sai vinkin minusta. Ohjaaja Suski otti yhteyttä, ja juttelimme pitkät pätkät. Siitä se sitten lähti. Osallistuin kuvauksiin yhteensä noin kolmen ja puolen vuoden ajan.
Kokemus oli kiinnostava ja hauska, mutta ajoittain rankka. Kuvausten kestäessä hän muun muassa oli raskaana ja sai lapsen. Vilahtaapa pieni tytär valkokankaallakin.
– Suski oppi tuntemaan minut niin hyvin että huomasi, milloin ei ollut paras hetki kuvata. Työkaverit jaksoivat suhtautua ihanan ymmärtävästi osastolla häärivään kuvausryhmään. Myös asukkaat totta kai noteerasivat asian ja jotkut heistä kommentoivat, että ovatkin aina halunneet elokuvatähdiksi.
Persoonat piirtyivät esiin
Tiina Mollberg on lopputuloksessa erityisen tyytyväinen siihen, millä tavalla muistisairaiden asiakkaiden ainutkertaiset persoonat nousevat dokumentissa esiin. Jokapäiväisessä työssään hän haluaa nimenomaan oppia tuntemaan hoitamansa vanhukset ja heidän elämäntarinansa.
– Minun tapani työskennellä on panna oma persoona likoon ja kohdata asiakkaat huumorin kautta, muttei koskaan pilkaten. Mielestäni hoitotyön ydin on kunnioitus. Käytännön asiat kyllä oppii kokemuksen myötä.
Tiina Mollberg sanoo, että tärkein motiivi osallistua elokuvan tekemiseen oli halu herätellä suomalaisia arvostamaan hoitajien arvokasta työtä. Niukkojen resurssien ja muiden ikuisuusongelmien nostaminen esiin vuodesta toiseen tuntuu ajoittain turhauttavalta, mutta periksikään ei voi antaa.
– Meidän hoitajien taas pitää olla ylpeitä omasta ammattitaidostamme. Jos on erinomainen työssään, sen saa myös sanoa. Kaikkia kollegoita kannustan pyytämään työnantajalta henkilökohtaista palkanlisää ihan rohkeasti, kun siihen on aihetta.
Jo ennen ensi-iltaa Tiina Mollberg kertoo saaneensa elokuvasta runsaasti positiivista palautetta muilta hoitajilta. Hän toivoo sen keräävän paljon katsojia ja herättävän keskustelua.
Kuoro antaa todistusvoimaa
Ohjaaja Susanna Helkelle elokuvan teema alkoi kiteytyä vuoden 2019 vanhustenhoivakohun jälkimainingeissa.
– Olin pitkään halunnut käsitellä hyvinvointivaltiomme vaivihkaista muutosta, kun tämä aihe nousi otsikoihin ja suorastaan vaati tulla kerrotuksi. Olimme tehneet elokuvan toisen käsikirjoittajan Markku Heikkisen kanssa valtavan määrän taustatyötä sote-uudistuksesta, mutta kulma oli pakko kääntää tähän, hän sanoo.
Elokuvan työstäminen alkoi kampanjasta, jossa kerättiin SuPerin ja Tehyn jäsenistöltä omakohtaisia kirjoituksia työstä vanhustenhoidossa. Vaikka kirjeitä kertyi nopeasti paljon, oli vaikea saada hoitajia kertomaan kokemuksistaan nimellään ja kasvoillaan kameran edessä. Työnantajan reaktiot ja toimeentulon vaarantuminen huolettivat monia.
– Myös ajatusta lauluelokuvasta oli pyöritelty taustatyötä tehdessä. Tuo idea sitten yhdistyi tähän projektiin, ja Anna-Mari Kähärä sävelsi osan hoitajien teksteistä kuorolauluiksi, Susanna Helke kertoo.
Hänen mukaansa anonyymi hoitajien kuoro laulamassa hoivatyön kriisistä olikin lopulta onnistunut ja todistusvoimainen ratkaisu. Kyse ei ole enää yksittäisistä tarinoista vaan jaetusta todellisuudesta. Musiikki vahvistaa viestiä vielä lisää. Tiina Mollbergin löytyminen yhdeksi avainhenkilöksi oli ohjaajan mukaan todellinen onnenpotku.
– Joissakin ihmisissä vain on karismaa, joka kantaa elokuvassa. Lisäksi Tiinan avulla oli mahdollista konkretisoida, mistä hoivassa pohjimmiltaan on kyse. Hänen tavassaan tehdä työtä hoivan eetos muuttuu näkyväksi, Helke määrittelee.
Muutoin osin sattumakin johdatteli hänen mukaansa dokumentin henkilögallerian koostamista. Kaaviin kuvausryhmä suuntasi Helsingin Sanomien jutun perusteella, jossa kerrottiin kunnan yksityistämissuunnitelmista.
– Paikaksi olisi voinut valikoitua melkein mikä tahansa kunta Itä- tai Pohjois-Suomessa. Ongelmat ovat samat kaikkialla. Perillä vastaan sitten osuivat elokuvassa esiintyvät Väinöt: kaksi kaimaa ja nuoruudenystävää, joiden puolisot ovat hoivakodissa.
Ei vain kuluerä
Susanna Helken mukaan elokuvan eri tarinalinjojen läpi kulkee sama punainen lanka. Ne kertovat, miten käy, kun liike-elämän tehokkuusajattelu yritetään yhdistää huolenpitoon ihmisistä.
– Hyvinvointivaltio on perustunut sopimukseen, että kaikki pidetään mukana. Jokainen saa tarvitsemansa varhaiskasvatuksen, koulutuksen, terveydenhuollon ja myös vanhuuden hoivan. Kuten sosiaalityön emeritaprofessori Marja Vaarama elokuvassa toteaa, tuloksen ja tehokkuuden vaatiminen ei vain sovi tähän yhtälöön.
Susanna Helke toivookin dokumentin muun muassa aiheuttavan pohdintaa, onko todella oikein ja välttämätöntä puhua ikääntyvistä menoeränä ja kestävyysvajeen aiheuttajina.
– Ne ovat kovia sanoja. Kyse on lopulta valinnoista. Yhtä hyvin voisimme yhteiskuntana päättää, että yksinkertaisesti käytämme tarvittavan määrän resursseja vanhustemme säälliseen hoivaan. He ovat tehneet ikänsä työtä ja maksaneet veroja tämän maan eteen.
Kuvausten aikana ohjaajan oma kunnioitus hoitajia ja heidän työtään kohtaan nousi entisestään.
– Ymmärsin, että nimenomaan hoitajat ovat vierellä monen elämän viimeisellä hetkellä. Mikä voisi olla sen tärkeämpää?
Susanna Helken mielestä arvostuksen tulisi ehdottomasti näkyä juhlapuheiden lisäksi palkkapussissa. Hän toivoo elokuvan osaltaan antavan hoitajien ammattikunnalle rohkeutta pitää ääntä oikeuksistaan.
– Pelko pysyy yllä niin kauan kuin ihmiset tuntevat olevansa yksin. Kun toimitte yhdessä, kukaan ei voi teitä nujertaa.
Armotonta menoa – hoivatyön lauluja sai ensi-iltansa huhtikuussa 2022. Yle esittää dokumentin torstaina 3.11. klo 21, keskiviikkona 9.11. klo 23.35 ja perjantaina 11.11. klo 13.25. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa 29.4.2023 saakka.
