”Erittäin hyvä ratkaisu hoitajapulaan” – Uusi sopimus tuo hoitajille oman palkkaohjelman, koronakorvauksia ja parannuksia työoloihin

Hoitajaliitot SuPer ja Tehy ovat hyväksyneet sovintoesityksen, jotka korottaa sote-alan tehtäväkohtaisia palkkoja vähintään 17,3 prosenttia viiden vuoden aikana. Lähihoitajan keskimääräisellä kuukausipalkalla se tarkoittaa nousua nykyisestä 2 255 eurosta yli 2 600 euroon.

Hoitajien pitkään jatkunut työkiista saatiin vihdoin päätökseen. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Maanantaina hyväksytty sopimus rakennettiin kunta-alalle kesäkuussa tehdyn työehtosopimuksen päälle. Kesällä tehty sopimus nostaa kunta-alan palkkoja viiden vuoden aikana noin viisi prosenttia yli normaalien palkankorotusten. Hoitajien sopimus tuo jo sovittuun vielä kuuden prosentin lisäkorotuksen.

Mainos

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan lopputulos osoittaa, että hoitajapulan on ymmärtänyt myös työnantajapuoli.

–  Olemme saaneet hoitajapulaan erittäin hyvän ratkaisun, eikä minulla ole epäilystäkään, etteikö työnantaja haluaisi näitä rahoja käyttää järkevästi. Saimme kaikki ne tekstimuutokset, joita työehtosopimuksiin voidaan tehdä ja joita me halusimme.

Sopimus estää lisäksi työnantajia asettamasta rekrytointikieltoja, jotka ovat estäneet yksittäisten hoitajien palkkakehitystä ja vapaata liikkumista työsuhteesta toiseen.

 

Työoloja kohentavia ja palautumista edistäviä parannuksia

Palkankorotusten lisäksi uusi työehtosopimus tuo hoitajille useita parannuksia työoloihin sote-sopimusta noudattavilla työpaikoilla.

Arkipyhät tulee vastedes antaa kokonaisina vapaapäivinä, kun ne tähän asti on jaksotyössä voitu antaa työajan lyhennyksinä useammalle päivälle jaettuna. Hoitajien palautumista jaksotyössä edistävät myös useat määräaikaiset määräykset, jotka nyt muuttuvat pysyviksi, esimerkiksi työntekijälle on vastedeskin annettava vähintään kaksi vapaapäivää viikkoa kohden.

Mainos

Yleistyöaikaa noudattavilla työpaikoilla hoitajille taataan nyt niin sanottu joutuisa ruokailu eli ruokailu joustavasti työn lomassa eikä ruokatauko enää pidennä työvuoron kestoa kokonaisuudessaan.

Merkittävää on myös se, että sopimus tuo hoitajille korona-ajan venymisestä konkreettisen korvauksen. Keväällä 2020 koronapotilaiden hoitoon osallistuneille maksetaan 600 euron kertapalkkio. Tämä koskee kymmeniätuhansia hoitajia.

 

Kohti palkkatasa-arvoa

Neuvotteluita hoitajien palkoista ja työehdoista on käyty tammikuusta saakka. Keväällä sopua koko kunta-alan tes-neuvotteluissa haettiin silloisen valtakunnansovittelijan Vuokko Piekkalan ja myöhemmin sovittelulautakunnan johdolla.

Muut kunta-alan järjestöt SuPeria ja Tehyä lukuun otattamatta hyväksyivät sovittelulautakunnan ehdotuksen pohjalta tehdyn sopimuksen. Hoitajaliitot katsoivat tuolloin, ettei tarjottu palkkaratkaisu ollut riittävän suuri eikä se tuonut riittävästä parannuksia tekstikysymyksiin, joilla parannetaan hoitajien työoloja ja työssä jaksamista.

Silja Paavola muistuttaa, että hoitajien palkkojen parantamisessa on sote-alan pelastamisen lisäksi kyse myös palkkatasa-arvon edistämisestä.

–  Naisvaltaisen alan palkkamonttua kevään sopimuksella ei kurottu umpeen. Tämä [nyt tehty sopimus] on yhteiskuntapoliittisesti kestävä ratkaisu, jolla palkkatasa-arvo nytkähtää eteenpäin.

Sovintoehdotuksen hyväksyminen palauttaa työrauhan kunta-alan työpaikoille. Voimassa olleet työtaistelutoimet eli ylityö- ja vuoronvaihtokielto, tilapäisen siirron kielto sekä joukkoirtisanoutumisten valmistelu päättyvät välittömästi. Uusi työehtosopimus on voimassa kevääseen 2025.

Mainos

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Yksityisen varhaiskasvatuksen työehtosopimusta aletaan neuvotella syksyllä

Yksityisen terveyspalvelualan lakot peruuntuvat: SuPer hyväksyi sovintoehdotuksen

Terveyspalvelualan neuvotteluita vauhditetaan lakoilla