Osallistujat kokoontuvat perjantaina aamupäivällä Kansalaistorille, josta mielenilmaus siirtyy kulkueena kohti Eduskuntataloa noin klo 11.30. Paikalle on kutsuttu kansanedustajia ja ministereitä vastaamaan hoitajien kysymyksiin.
Neuvotteluita hoitajien palkoista ja työehdoista on käyty viime keväästä saakka. Jos ratkaisuun halutaan päästä neuvotellen, osapuolilla on oltava tarvittaessa mahdollisuus työtaistelutoimiin, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.
– Pakkolaki ei ratkaise mitään. Se vain vie alalta vetovoiman täydellisesti.
Hallituksen esitys potilasturvallisuuslaista eli niin sanotusta pakkotyölaista on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Sen on mahdollista tulla voimaan aikaisintaan ensi viikon alussa.
Toteutuessaan laki poistaa hoitajilta määräaikaisesti työtaisteluoikeuden. Se antaa työnantajalle laajat valtuudet pyytää aluehallintovirastolta lakon kieltämistä tai siirtämistä. Lakiesityksen mukaan työnantaja voi poiketa työaika- ja vuosilomasäännöksistä, ja työhön voidaan määrätä takaisin jopa työtaistelutoimena irtisanoutunut työntekijä.
Laki pyrkii myös ennalta estämään mahdolliset muut työtaistelutoimet terveydenhuollossa ja kotihoidossa.
– Taistelemme nyt hoitajien palkoista ja oikeudesta vaatia parempaa palkkaa ja parempia työoloja. Mielenilmauksella näytämme, että matalapalkkaista, naisvaltaista alaa ei sorreta näin.
Kansalaisten tuki on hoitajien puolella
SuPer ja Tehy teettivät viime viikolla mielipidekyselyn, jonka perusteella suomalaiset antavat järjestöjen tavoitteille vahvan tuen. Kyselyyn vastanneista yli 90 prosenttia katsoi, että hoitajapulan ratkaiseminen on välttämätöntä sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta.
Palkkauksen yhteys hoitajapulaan tuli vahvasti esiin. Vastaajista 85 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että parempi palkkaus lisäsi hoitoalan vetovoimaa ja koulutettujen ammattilaisten pysymistä alalla. Yli 80 prosenttia oli sitä mieltä, että palkkoja on nostettava hoitajapulan ratkaisemiseksi.
Kantarin tekemään kyselyyn vastasi 1 112 täysi-ikäistä suomalaista.