Tällä viikolla julkaistun neuvottelutuloksen korotukset tulevat viime lokakuussa hyväksytyn palkkaratkaisun päälle. Kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveysalan henkilöstön tehtäväkohtaiset palkat nousevat vuosien 2022–2027 aikana keskimäärin vähintään 20,9 prosenttia. Lähihoitajan keskimääräisellä 2 255 euron kuukausipalkalla se tarkoittaa korotusta noin 2 700 euroon vuoteen 2027 mennessä.
Neuvotteluiden pohjana on ollut valtakunnansovittelijan viime syksynä tekemä ja liittojen hyväksymä sovintoehdotus.
– Sovintoehdotuksessa määriteltiin kolme miesvaltaista verrokkialaa, joiden sopimat palkankorotukset nostaisivat myös jäsenillemme sovittuja palkankorotuksia, mikäli ne ylittäisivät omat korotusprosenttimme, kertoo SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno.
Tavoitteena oli, että naisvaltaisen sote-alan palkat nousevat enemmän kuin miesvaltaisilla vientialoilla.
Hoitajaliitot kuvailevat ratkaisua historialliseksi.
– Olemme tehneet hoitajien palkkauksen osalta paljon töitä, että ala nousee ylös palkkakuopasta ja hoitajapulaa saataisiin helpotettua. Nyt saavutetulla tuloksella otamme pitkän askeleen eteenpäin, mutta työ jatkuu.
SuPer ja Tehy ovat sopineet KT:n kanssa hoitajien palkkaohjelmasta vuodelle 2027 saakka. Vuosien 2025–2027 palkankorotuksista neuvotellaan myöhemmin.
Kertakorvaus kesäkuussa
Tämän ja ensi vuoden palkankorotukset sovittiin nyt sekä sote-sopimusta että KVTESiä noudattaville työpaikoille. Molempien sopimusten piirissä työskentelevät saavat lisäksi kesäkuun lopussa ylimääräisen kertapalkkion.
– SuPerille on erittäin tärkeää, että varhaiskasvatuksen työntekijät saavat tässä kohtaa kertakorvauksen, koska valtaosa vakalaisista jäi ilman valtakunnansovittelijan määrittämää maaliskuun koronakorvausta.
Sote-sopimusta noudattavilla työpaikoilla kesäkuussa maksettavan kertakorvauksen suuruus on 467 euroa, kun KVTESiä noudattavilla työpaikoilla se on 587 euroa.
Kesäkuun lopussa maksettavien kertaerien ehtona on, että työntekijän työsuhde on ollut voimassa 2.–31.5.2023. Kertaerän saamiseksi riittää, että työsuhde on voimassa. Perhevapaa, sairausloma tai opintovapaa ei estä korvauksen saamista.