Sinisiin liiveihin pukeutuneet Marja Kokko ja Sarianna Suominen siirtävät painoa jalalta toiselle lämmitelläkseen hyytävässä takatalven kelissä Meilahden sairaala-alueella. He ovat juuri tulleet aamun ensimmäiseen lakkovahtivuoroon. Kylmässä värjöttelyä on edessä kahdesta neljään tuntiin.
Ohikulkijat näyttävät peukkua ja Sarianna jakaa halukkaille hoitajajärjestöjen lakosta ja hoitajapulasta tiedottavia flaijereita. Lakkovahdin tehtävä ei enää nykyaikana ole kysellä henkkareita sisään menijöiltä.
– Kaiken ikäiset kannustavat meitä, nuoretkin, Marja sanoo.
– Älkää antako periksi, on varmaan se yleisin kommentti, Sarianna komppaa.
Odotukset ja taistelutahto korkealla
Naiset toivovat, että lakko tuo konkreettisia tuloksia: lisää palkkaa ja paremmat työolot.
– Toivottavasti lakko viimeistään herättää keskustelua alan tilanteesta ja hoitajapulasta, Sarianna sanoo.
– Toivon, että pian neuvotteluissa päästäisiin hyvään ratkaisuun ja lakko loppuisi. Kukaan ei halua pitkittää lakkoa, Husin silmäklinikalla työskentelevä Marja toteaa.
Reilusti superenergiaa & sopivasti rähinähenkeä
Sarianna on lakkovahtivuorojen lisäksi ollut kolmena yönä suojelutyössä Puistosairaalan tukielin- ja plastiikkakirurgian yksikössä.
– Suojelutyötä todellakin annetaan sen verran kuin tarvitaan. Meillä oli ensimmäisessä yövuorossa kirurgisella vuodeosastolla jopa enemmän hoitajia kuin normaalisti ennen lakkoa.
Media on käynyt ahkerasti tekemässä haastatteluja, Sarianna kertoo olleensa Helsingin Sanomissa kommentoimassa lakkoa.
– Erityisesti johtajalääkärien kommentit nostivat taistelutahtoa, Sarianna sanoo.
Marja ja Sarianna antavat kiitosta hoitajajärjestöjen hyvin toimivalle yhteistyölle.
