Uhkailua, kiristystä, lahjontaa – Hoitajien lakkoa yritetään murtaa harvinaisen härskisti

SuPer ja muut hoitajaliitot julistivat hakusaarron ja keikkailukiellon sen jälkeen kun useat työnantajat olivat toistuvasti yrittäneet puuttua liittojen työtaisteluihin kyseenalaisilla tavoilla.

Työnantajien ylilyönnit rikkovat kansainvälisiä sopimuksia. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Kahden viikon mittaisen hakusaarron piirissä on neljä sote-alan konsernia. Rajoitukset koskevat työtä, johon sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Keikkailukielto koskee koko alaa.

Mainos

Laillisten ja hyväksyttyjen keinojen sijaan useat työnantajat ovat painostaneet työntekijöitä tekemään lakonalaista työtä. Työntekijöitä on yritetty haalia niin ulkopuolelta kuin organisaation sisältä siirtämällä työntekijöitä yksiköistä toiseen ja perumalla kiireetöntä hoitoa muissa yksiköissä.

Räikeimmät painostustapaukset rikkovat kansainvälisiä sopimuksia.

Työnantajat ottavat suuria riskejä

Varhaiskasvatuksessa suurin osa päiväkodeista on pysynyt lakon aikana kiinni. Muutamaa yksikköä on pidetty auki hankkimalla töihin esimerkiksi kevään ylioppilaita. Alalle kouluttamatonta väkeä on SuPerin tietojen mukaan käytetty myös vanhusten asumispalveluissa.

– Sitä voi vain miettiä, kuinka suuria asiakasturvallisuusriskejä työnantaja ottaa, kun työpaikalla on iso määrä väkeä vastaamassa asiakkaista, joita he eivät tunne, ja joiden hoitamiseen heillä ei ole alan koulutusta, toteaa SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.

Mainos

Hänen mukaansa työnantajat eivät juurikaan ole pyytäneet lakon rajaamista liittojen keskuslakkotoimikunnilta. Ne olisivat voineet tehdä niin, jos asiakasturvallisuus lakon aikaan vaarantuu ja kaikki muut toimet on tehty.

Pikavoittojen sijaan pysyvä palkankorotus

Kepin lisäksi tarjolla on ollut porkkanaa.

– Työntekijöille on tarjottu huomattavia summia yksittäisistä työvuoroista normaalin palkan ja palkanlisien päälle. Korkein tiedossamme oleva palkkio lakon rikkomisesta on 300 euroa.

Se on valtavan suuri summa verrattuna yksityisen sosiaalipalvelualan tämänhetkiseen palkkatasoon. Työnantajien toiminta kuulostaa Parkkolasta erikoiselta.

Mainos

– Keikkarille ollaan valmiita maksamaan suuria summia yksittäisestä työvuorosta, mutta pysyviin palkankorotuksiin ei ole varaa. Vastaavaa käytäntöä on toki normaalioloissakin. Maksetaan ylimääräisiä hälytyskorvauksia ja muita kovia palkkioita kiihtyvällä tahdilla, mutta peruspalkkaa ei olla valmiita korottamaan.

Työntekijöille on tarjottu jopa 300 euroa
lakon rikkomisesta.

Työnantajien härskistä toiminnasta huolimatta SuPerin jäsenten rivit ovat Parkkolan mukaan pysyneet työtaisteluiden aikana suorina eikä lakonalaista työtä ole sorruttu tekemään.

– Jokaisen jäsenen panosta tarvitaan, että työtaistelutoimet purevat ja palkkaus ja työolot saadaan kuntoon.

Hakusaarron ja keikkailukiellon lisäksi SuPer on antanut kaksi uutta lakkovaroitusta. Lisäksi voimassa on koko yksityistä sosiaalipalvelualaa koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työkiistaa sovitellaan valtakunnansovittelijan luona seuraavan kerran ensi viikolla.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Yksityisen varhaiskasvatuksen työehtosopimusta aletaan neuvotella syksyllä

Yksityisen terveyspalvelualan lakot peruuntuvat: SuPer hyväksyi sovintoehdotuksen

Terveyspalvelualan neuvotteluita vauhditetaan lakoilla