Nyt se alkoi! Superilaiset eivät kolmeen päivään tee ylitöitä, eivätkä vaihda työvuorojaan

Hoitajat vastustavat hallituksen suunnitelmia heikentää pienissä yrityksissä työskentelevien työsuhdeturvaa.

Tamperelainen lähihoitaja Nora Koriseva ei tee tänään, torstaina eikä perjantaina ylitöitä tai vuoronvaihtoja.

Teksti Elina Kujala elina.kujala@superliitto.fi

SuPerin ja Tehyn järjestämä ylityö- ja vuoronvaihtokielto on alkanut tänä aamuna kello 6. Lähes kolme vuorokautta kestävän mielenilmauksen aikana hoitajat tekevät vain ennalta listassa olevat, sovitut työvuoronsa ja kieltäytyvät vuorojen vaihdosta ja ylitöiden tekemisestä.

Tamperelainen Nora Koriseva, 26, tuli tänään aamuvuoroon Koukkuniemen alueella sijaitsevaan vaativan hoidon yksikköön, jonka potilaat ovat mielenterveyskuntoutujia.

Mainos

– Tulin hyvällä mielellä töihin. Teen ennalta sovitun työvuoroni, joka päättyy iltapäivällä puoli kolmelta. En enempää, enkä vähempää.

Koriseva kuvaili ilmapiiriä työpaikallaan hiukan jännittyneeksi.

– Huomaan, että hoitajat miettivät, että jos joku meistä nyt sairastuu, niin mitäs sitten tehdään ja kuka hoitaa? Kysymyksiä on ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon liittyen tullut paljon. Kaikki ovat kuitenkin nyt perillä omista oikeusistaan ja tiedostavat tilanteen. Työyhteisö on tämän takana, Koriseva kiittelee. Hän sanoo, että olisi itse ollut valmis pidempäänkin, vaikka viikon mittaiseen, mielenilmaukseen.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla vastustetaan hallituksen suunnitelmaa heikentää pienten, alle 20 ihmistä työllistävien yritysten työsuhdeturvaa helpottamalla irtisanomista. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy perjantaina 28.9. klo 23.59.

Sinua voisi kiinnostaa myös

”Unettomia öitä on viettänyt moni” – HUSin yt-neuvottelut päättyivät 280 työntekijän irtisanomiseen

Lähihoitajan työnkuva vaihtelee maasta toiseen, mutta yksi tekijä yhdistää: työ kuormittaa

Henrika Nybondas-Kangas on KT:n uusi toimitusjohtaja