Työelämän tasa-arvoon perehtynyt Koskinen Sandberg on pohtinut pitkään, mistä sukupuolten palkkaerot johtuvat. Syiden alkuperän voi hänen mukaansa nähdä naisten ja miesten yhteiskunnallisessa asemassa eri aikoina. Työmarkkinoiden historiasta voi nähdä perusteita, miksi se on niin vahvasti jakautunut naisten ja miesten töihin.
Esimerkiksi sosiaali- ja terveysala kaikkinensa on hyvin naisvaltainen. Alalla työskentelevistä yli 90 prosenttia on naisia. Se ei tutkijan mukaan ole varsinainen ongelma, mutta mielikuvat, joita naisvaltaisten alojen työtehtäviin liitetään, vaikuttavat työn arvostukseen ja palkkaukseen.
– Töitä, joiden koetaan tulevan naisilta luonnostaan, ei osata nähdä ammattimaisena toimintana, ja siksi niiden arvostus jää vähäiseksi.
Korona-aikaan hoitajat saivat kiitosta venymisestään ja työstään pandemian etulinjassa. Sama toistui ajoittain viime vuonna pitkien ja vaikeiden työehtoneuvotteluiden aikana. Hoitajien lompakoissa julkiset kiitokset, aplodit ja sinisiksi valaistut rakennukset eivät silti vielä ole näkyneet.
Mielikuvat vaikuttavat palkkatasoon
Naisen euro on – kuten varsin usein toistetaan – edelleen 83 senttiä. Sosiaali- ja terveysalalla naisen euron voi katsoa olevan keskimääräistä pienempi, sillä naisvaltaisella alalla miehet etenevät urallaan naisia todennäköisemmin. Johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevistä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista noin puolet on miehiä, kun taas alan matalapalkkaisissa perustehtävissä heitä ei juuri näy.
– Miehet etenevät helpommin urallaan, eikä naisten potentiaalia nähdä samalla tavalla kuin miehillä. Naisten urakehitys jää heikommaksi. Esimerkiksi päiväkotien johtajina on kohtuuton määrä miehiä siihen nähden, kuinka paljon naisia työskentelee varhaiskasvatuksessa.
Sama rakenne toistuu tutkijan mukaan kaikilla aloilla. Miehiä ei myöskään kannusteta hakeutumaan naisvaltaiselle sosiaali- ja terveysalalle yhtä usein kuin naisia miesvaltaiselle teknologia-alalle.
– Ehkä taustalla on vanhakantaista ajattelua miehestä perheen elättäjänä, eikä alaa tai parin tonnin kieppeillä olevaa palkkaa nähdä miehelle sopivana eikä houkuttelevana.
Palkkaerot eivät läheskään aina edes perustu työtehtävien todelliseen vaativuuteen. Esimerkiksi miesvaltaisilla aloilla fyysisesti raskaat tehtävät saattavat olla peruste palkanlisälle, mutta lähihoitajalle asiakkaiden nostamiset, staattiset kiinnipitämiset ja muut raakaa voimaa vaativat tehtävät ovat osa työtä ilman erillistä korvausta.
Työnantajalla on vastuu noudattaa tasa-arvolakia
Muutoksen tulisi tutkijan mukaan tapahtua sopimusjärjestelmän kautta eli työnantaja- ja ammattijärjestöjen keskinäisillä sopimuksilla, mutta se on hidasta ja monella tavalla hankalaa.
Sitä paitsi Suomessa on jo voimassa tasa-arvolaki, joka velvoittaa työnantajia edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tutkija peräänkuuluttaakin työnantajan vastuuta ja sitä, että tasa-arvolain noudattamista valvottaisiin nykyistä paremmin.
– Kunnat ovat suuri työllistäjä, joten sillä, mitä kunnissa tapahtuu, on suuri merkitys myös palkkatasa-arvon kannalta, Koskinen Sandberg toteaa.
Lain mukaan samanarvoisesta eli yhtä vaativasta työstä on maksettava samanlaista palkkaa sukupuolesta riippumatta. Työn vaativuuteen vaikuttavat esimerkiksi työn vaatima oppimisaika, työn vastuu ja työskentelyolosuhteet.
– Työnantajan pitäisi verrata vaikkapa jonkin teknisen työn vaativuutta varhaiskasvatuksessa tehtävän työn vaativuuteen, eikä vedota ainoastaan erillisiin työehtosopimuksiin.
Teksti on julkaistu SuPer-lehdessä alun perin helmikuussa 2021. Paula Koskinen Sandberg työskenteli tuolloin tutkijana Tampereen yliopistossa.
