Hankepäällikkö Milla Ilonen on työskennellyt kymmenen vuotta Aspa-säätiössä ja päässyt tänä aikana vierailemaan lähes sadassa vammaisten asumis- ja päivätoimintayksikössä.
– Voin aistia jo ovella, onko paikka laadukas. Avaako oven asukas vai esimies, tuoksuuko tuore pulla vai käsidesi, ovatko matot lattiassa vai onko vastassa kolkko tyhjyys, näkyykö stressi vai ollaanko aidosti läsnä?
Halvalla ei saa hyvää. Se on vanha totuus, joka pitää paikkansa myös vammaispalveluissa. Valitettavasti vammaispalveluja kilpailutettaessa usein voittaa yritys, joka tarjoaa palvelut halvimmalla.
– Kuntapäättäjän hälytyskellojen pitää soida siinä vaiheessa, jos kunnan oma tuotanto maksaa vaikka 150 euroa vuorokaudessa ja joku tarjoaa saman palvelun 60 eurolla. Ei firmat mitään taikureita ole! Kyllä se silloin tarkoittaa, että jossain tingitään, sanoi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta -koulutuskierroksen avaustilaisuudessa.
Hallitus järjestää kevään aikana isoissa kaupungeissa kuntien asiantuntijoille koulutustilaisuuden siitä, mitä kaikkea vammaispalvelujen järjestämisessä ja hankinnassa pitää ottaa huomioon. Tällainen koulutus tarvitaan, koska on havaittu, ettei kunnissa ole riittävästi osaamista järjestää laadukkaita vammaispalveluita. Esimerkiksi hankintalaki on niin monimutkainen, ettei sitä osata tulkita oikein.
Vaikutusvaltaa edes päivittäisiin asioihin
Milla Ilonen tietää, ettei vammaisten oma ääni pääse kuuluville palveluja hankittaessa, vaikka YK:n vammaissopimus tätä edellyttäisi.
– Aspa-säätiön vertaisarviointiin vastanneista 1500 vammaisesta neljäsosa kertoi kokevansa, että joku päättää heidän elämästään. Kolmasosa ei ole saanut päättää missä asuu ja kenen kanssa. Jos näihin asioihin ei ole päässyt vaikuttamaan, pitäisi saada vaikuttaa edes omiin päivittäisiin asioihinsa.
– Huonoimmassa asemassa ovat ne, jotka tarvitsevat tuettua päätöksentekoa. Sivistysvaltiossa meidän pitää puolustaa heikoimpien ääntä.
Kilpailuttaminen voi olla katastrofi
Kun kunnat ovat kilpailuttaneet asumispalveluita, se on tarkoittanut joillekin vammaisille muuttoa eri yksikköön. Jos rakennus on pysynyt samana, asumispalvelujen tarjoaja on saattanut vaihtua ja sen myötä ainakin osa henkilökunnasta. Surullisimmissa tapauksissa aikuiset vammaiset ovat muuttaneet takaisin vanhempiensa luokse, koska he eivät ole voineet enää luottaa asumisensa turvallisuuteen.
Kehitysvammaisten Tukiliiton puheenjohtaja Jyrki Pinomaa kertoo, että palveluiden saaminen on usein kovan työn takana.
– Olen joutunut taistelemaan, että olen saanut kahdelle monivammaiselle pojalleni palvelut, jotka heille kuuluvat. Olisi katastrofi, jos heidän palvelunsa nyt kilpailutettaisiin.
Jos yritys tuottaa palvelut tiukalla budjetilla, se tarkoittaa vähäistä henkilöstömitoitusta. Vammaiset saavat silloin vain kaikkein välttämättömimmän avun. Hoitajat ovat tiukoilla, mikä väistämättä vaikuttaa myös kohtaamiseen..
