Jos jätän työpäivän tauot väliin, huomaan sen, mistä tauotusta koskevat tutkimuksetkin kertovat: Tauottomuus vie keskittymiskyvyn ja häsellys lisääntyy. Työn laatu, tehokkuus ja vapaa-aikakin kärsivät. Tiukkatahtisen työpäivän jälkeen on vaikea saada itsestään mitään irti.
Riittävästi tauotetun työpäivän aikana vire sen sijaan pysyy yllä ja töiden jälkeen on energiaa myös muuhun kuin sohvalla makaamiseen. Se sysää käyntiin jaksamiselle myönteisen kierteen, sillä mielekkäät vapaa-ajan tekemiset tukevat elämäntyytyväisyyden lisäksi palautumista. Seurauksena energiaa on työssä seuraavanakin päivänä.
Taukojen hyödyistä ja teoreettisesta yksinkertaisuudesta (eli ”lopeta työt ja tee jotain, mikä siirtää ajatukset toisaalle”) huolimatta en varmasti ole ainoa, jolta tauko jää ainakin joskus väliin. Käytännön ja teorian väliin mahtuu nimittäin liuta sisäisiä ja ulkoisia esteitä.
Yksilön sisäiset esteet ovat esimerkiksi töiden parissa pidättelevää velvollisuudentuntoa, syvää uppoutumista ja innostusta tai pelkoa siitä, näkevätkö muut taukoilijan laiskana. Ulkoiset esteet taas ovat kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä, arjen toimintamalleja sekä asenteita eli taukokulttuuria ja -käytäntöjä.
Onko tauolle mahdollista irrottautua,
pääsenkö tauolla eroon työpaikan hälinästä?
Taukokulttuuria kuvaa se, kannustetaanko huilihetkiin vai paheksutaanko häntä, joka kiireen keskellä julkeaa käyttää vartin kahvin ja iltapäivälehden parissa. Onko tauolle ylipäätään mahdollista irrottautua ja pääseekö tauolla eroon työpaikan hälinästä? Käytäntöjen taustalla vaikuttaa työn mitoitus ja sen taustalla muun muassa työolot ja palkkaus, jotka vaikuttavat työvoiman saatavuuteen.
Taukoihin tiivistyykin moni nykyajan työelämän keskeinen kipupiste: kiire, resurssoinnin haasteet, talouspaineet ja yksilön kyky johtaa hyvinvointiaan näiden ristipaineessa. Niin yksinkertaisessa asiassa kuin vartin kahvitauossa on oikeastaan kyse paljon kompleksisemmasta kokonaisuudesta kuin hengähdyshetkestä.
Pikaratkaisua, joka varmistaisi aina ja kaikille riittävät tauot, ei ole. Mutta toiveikkuutta luo se, että yhä enemmän ymmärretään taukojen olevan työntekijöiden vaatimuksen sijaan myös työnantajan etu. Taukomyönteisyys lisääntyy ja asennemuutos on polttoainetta käytäntöjen kehittämiselle.
Muistetaan myös, että vaikka käytännöt olisivat kunnossa, joskus on itsestä kiinni, tuleeko tauko pidettyä. Tätäkin kolumnia kirjoittaessani jätin väliin useammankin kahvitauon ja söin lounaan tekstintuoton lomassa. Joskus tauottomuus on oma valinta. Eikä aina huono sellainen.
