Kun joku työyhteisössä uupuu, herää kysymyksiä. Miksi näin kävi? Kenelle työt siirtyvät? Olisiko uupumuksen voinut estää? Kenen vika se oli? Yhden uupumus koskettaa koko yhteisöä.
Myötätunto ja huoli ohjaavat pohtimaan uupuneen vointia. Halutaan auttaa ja tukea. Samalla olo voi olla avuton, sillä keinoja ja sopivia sanoja on vaikea löytää. Omakin tilanne stressaa. Miten pärjäämme, kun yksi jäi sairauslomalle? Tuleeko minulle lisäkuormaa?
Ehkä hankalimmat kysymykset nousevat omasta osuudesta: Tarjosinko riittävästi apua? Turvasinko kiireen keskellä liikaa kollegaan? Kuormitinko jo kuormittunutta? Olinko osa ongelmaa? Itsesyytösten myötä nousee syyllisyys.
Syyllisyys on usein uupuneen yhteisön jaettu tunne. Koetaan, että toisen paha olo olisi pitänyt huomata aiemmin, osata puuttua siihen, pystyä pysäyttämään kuormituksen kasautuminen. Uupuminen tuntuu väärältä, turhauttaa ja vihastuttaa.
Kaikkiaan tilanne on ristiriitaisten tunteiden ja näkemysten värittämä. Silloin tarvitaan kohtaamista, tilaa tunteille ja napakkaa ratkaisukeskeisyyttä epäkohtien korjaamiseksi. Samalla on hyväksyttävä, että moni uupumusta koskeva kysymys jää vaille vastausta. Uupumus on monitahoinen ilmiö, ja kohtuuton kuormitus kehittyy yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Yhtä syytä tai syyllistä uupumiseen ei ole.
Ei ole kaukaa haettua, että jossain vaiheessa uraa valtaosa meistä työskentelee yhteisössä, jonka jäsen uupuu. Työterveyslaitoksen mukaan noin joka neljännellä työssä käyvällä on ainakin jonkin verran uupumusoireita, ja sote-alan työntekijöistä 55 prosenttia kohtaa eettisesti kuormittavia tilanteita viikoittain tai päivittäin. Auttamistyöhön on myös sisäänrakennettuna kuormitustekijöitä, joita parhaatkaan käytännöt eivät voi poistaa. Myötätunto tekee hyvän auttajan ja samalla altistaa toisten tunteiden ja taakan kantamiselle sekä riittämättömyyden tunteelle.
Kun työ on sekä merkityksellistä että kuormittavaa, omasta jaksamisesta huolehtiminen on osa ammattitaitoa. Se ei ole helppoa, jos vaatii itseltään paljon, sitoutuu työhönsä ja ympärillä on vahva pärjäämisen kulttuuri.
Jaksamisen kannalta tärkeimpiä kysymyksiä ovatkin ne, jotka kysytään ennen kuin uupumus tulee työyhteisöön. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on ”Miten voit?”.
Sen jälkeen vastuu siirtyy vastaajalle. Uskallatko ja pystytkö vastaamaan kysymykseen rehellisesti? Huomaatko, jos kuormaa on liikaa? Rohkenetko kertoa sen?
Pärjäämisen kulttuuri laimenee, kun jaksamisen haasteista puhutaan. Päästämällä irti sinnittelystä voimavarojen rajoilla vältettäisiin moni uupumus.
Psykologi, valmentaja ja tietokirjailija Anu Tevanlinna kirjoittaa SuPer-lehteen kolumneja työelämästä ja hyvinvoinnista.
Lue myös:
Ruokarauha työpaikalle – kahvihuoneen pöytätapoihin kuuluu huomaavainen ruokapuhe
Hoidammeko mieltä yhtä tunnollisesti kuin ihoa – onko sinulla mielenhoitorutiini?
