Yksitoista vuotta sitten Hanna Viitala työskenteli Lontoossa nopeatempoisessa TV-tuotantomaailmassa mainostrafiikkipäällikkönä. Vapaa-aika oli vilkasta. Harva se ilta käytiin trendiravintoloissa ja isojen tähtien konserteissa.
– Elämässä on jännittäviä käänteitä. Noina kiihkeinä Lontoon vuosina en olisi voinut kuvitellakaan, että vielä joskus asun Lavialla maanviljelijän vaimona, teen taidetta ja lähihoitajan töitä.
Hanna oli kuitenkin kyllästynyt Lontoon pintaliitoon ja kaipasi muutosta. Hän kävi life coachin vastaanotolla pohtimassa uutta suuntaa elämälleen.
– Kolmannella tapaamiskerralla nimesin omat elämänarvoni. Ne olivat rakkaus, vapaus, luonto, rentous ja aitous. Oivalsin, että arvoni edustavat aivan eri maailmaa kuin silloinen mediatyöni. Esitin raskasta työroolia. Halusin lähteä etsimään aitoa Hannaa.
Hanna oli aina halunnut tehdä jotain luovaa käsillään, mutta epäillyt taitojaan. Elokuussa 2010 hän repäisi ja aloitti vuoden kestävän kädentaitojen ohjaajan koulutuksen Kankaanpään opistossa Satakunnassa. Kankaanpäässä Lontoosta Suomeen palannut Hanna ei ollut koskaan aiemmin edes käynyt.
– Sisältäni nousi ilo ja lämpö, kun pääsin hypistelemään villaa ja muotoilemaan savea. Hykertelin onnesta villoja saippuoidessani. Moni kurssikavereistani oli vammaisalan lähihoitaja, joka tuli hakemaan lisätaitoja työhönsä.
Parantava taideterapia
Helmikuussa 2011 Hanna kohtasi kotibileissä Kankaanpäässä tulevan aviomiehensä. Moneen kertaan rakkauteen pettyneenä hän tunnisti heti kunnon miehen.
– Olin jo 35-vuotias, ja oikeastaan luopunut toiveesta saada lapsia ja perheen. Mutta elämä eteni vauhdilla, ja meille syntyi seuraavana vuonna kaksoset, tyttö ja poika. Asumme Lavialla maatilalla. Mieheni on puolet vuodesta maanviljelijä ja talvisin tekee sähkömiehen reissuhommia.
Hanna oli paljon pienten lasten kanssa kolmisin. Omat läheiset olivat kaukana ja koti keskellä metsää. Muutama vuosi sitten mieliala alkoi synketä.
– Uuvuin täysin, ja lääkäri totesi minun masentuneen. Kesti hetken hyväksyä se, sillä olin aina ihmetellyt, että miksi masentuneet eivät vain ota itseään niskasta kiinni.
Kolmen kuukauden sairauslomalla Hanna hakeutui taideterapiaryhmään. Luovat ideat alkoivat taas pulputa. Tuntui kuin pato olisi murtunut ja luovuuden virta tempaisi Hannan mukaansa.
– Paransin itseni lääkkeettömästi taiteella. Löysin rauhan, jonkin syvemmän yhteyden itseeni ja elämääni Lavialla.
Hannan työhuone on täynnä kierrätystavaraa, mallinukkeja, pienposliiniesineitä, kankaita, pitsejä, koruja, helyjä, kimalletta, liisteriä ja liimaa. Hän tekee niistä värikkäitä esinekollaaseja.
– Tekniikkani on meditatiivinen: rentoudun, ihmettelen ja tunnustelen. Työstän teoksia liisteröimällä niihin pieniä palasia eri materiaaleista.
Hannan ensimmäinen taidenäyttely KokoNainen pidettiin vanhassa kansakoulussa kesäkahvilan yhteydessä Lavialla neljä vuotta sitten. Hän epäröi ja mietti, tuleeko ketään paikalle. Väkeä tuli hirveästi.
– Olin paikalla koko viikon, ja elin kuin sadunhohteisessa rakkauskuplassa. Kävin ihmisten kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, ja tajusin ensimmäisen kerran, että minähän olen taiteilija. Sittemmin töitäni on ollut esillä ITE-taiteen yhteisnäyttelyissä.
Tänä kesänä Hannan töitä voi nähdä Ilomantsissa.
Taiteella on parantava voima
Koska taide oli parantanut ja terapoinut Hannaa, häntä alkoi kiehtoa ajatus taiteen hyödyntämisestä vammaisten asumisyksiköissä ja hoivakodeissa.
– Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, sillä ammatti tuntuu hyvältä väylältä käyttää taidetta vammaistyössä. Täällä maaseudulla lähihoitajan työ on varma työllistäjä. Halusin päästä sisälle sote-maailmaan ja nähdä millainen jalansija taiteella siellä olisi. Ja onhan siellä!
Hanna on korona-aikana järjestänyt osana lähihoitajaopintoja etäohjattua virike- ja taidetoimintaa eri kehitysvammaisten asumisyksikköjen kanssa.
– Olen ohjannut muun muassa maataideprojektia, jossa luonnonmateriaaleista rakennettiin mandaloita maahan. Ohjasin myös tunnetaitoihin liittyvän tunnesääkartan teon etänä. Siinä asukkaat kuulostelivat eri säätiloja, vertasivat niitä omiin tunnetiloihinsa ja lopuksi piirsivät omat tunteensa sääilmiönä. Tämä onnistui tosi hyvin, vaikka mieluiten olisin läsnä tilanteessa, Hanna kertoo.
Työskennellessään kehitysvammaisten toimintakeskus Oivapajassa Sastamalassa Hanna ohjasi kaksi taidenäyttelyä. WWF:n merten muoviroskien päivästä lähti idea tehdä tyhjistä muovipulloista kokonainen vedenalainen maailma. Se esiteltiin Sastamalan pääkirjastolla Haavi auki -näyttelyssä.
– Esillä oli työ- ja päivätoiminnan väen askartelemia erilaisia mereneläviä kaloista merihevoseen ja mustekalaan. Suunnittelin, ideoin ja ohjasin tämän näyttelyn. Tuunasimme muovipulloista kaloja, lääkekupeista ja muovipullonpohjista meduusoja ja kuplamuovista merenalaisia maisemia.
Toinen näyttely oli vanhassa Valintatalossa ja nimeltään Valintojen talo. Siellä ketsuppipullot ja muropaketit liisteröitiin värikkääksi ja ne saivat uuden elämän.
– Suunnitteilla on kierrätyskollaasityöpajoja kehitysvammaisten päivä- ja työtoimintaryhmille. Toivoisin, että tulevaisuudessa voisin ohjata taidetyöpajoja kehitysvammaisten kesäleirillä.
Lähihoitajan työ antaa aikaa myös taiteeseen
Hannan mielestä taide on hieno itseilmaisun keino vammaisille. Se on keino tulla näkyväksi ja osalliseksi yhteiskuntaa. Hän seuraa Instagramissa New Yorkissa toimivaa Pure Vision Arts -taidestudiopajaa, jossa kehitysvammaiset tekevät upeita ilmaisuvoimaisia töitä.
– Suomessa toimii myös vastaavia erityistaidestudioita, esimerkiksi Art Kaarisilta, ja seuraan aktiivisesti heidän toimintaansa. Olen todella vaikuttunut näiden studioiden taiteilijoiden pidäkkeettömästä ilmaisusta.
Hoitoalan ammatti antaa Hannalle vapauden ajoittain keskittyä rauhassa vain taiteeseen, sillä keikkatöitä on tarjolla aina. Kesäksi hän menee töihin vammaisten asumisyksikköön. Hanna toivoisi pääsevänsä kehittämään kehitysvammaisten päivätoimintaa.
– Unelmoin siitä, että teoksilleni olisi oma pysyvä näyttelypaikka, jossa voisin pitää myös työpajoja. Lähden varmaan jossakin vaiheessa ekspressiivisen taideterapian terapeuttikoulutukseen. Jo nyt pystyn toteuttamaan täysillä elämänarvojani. Ne ovat edelleen rakkaus, vapaus, luonto, rentous ja aitous.
