Palvelutaloon muutosta seuraa vanhukselle paljon hyvää. Liikuntamahdollisuudet paranevat ja lihaskuntoharjoittelu lisääntyy. Turvallisuuden tunne kohenee, ja läheisiäkin tavataan tarpeeksi usein.
– Ympäristö on esteetön, hoitajat ovat lähellä ja turvarannekkeet toimivat. Asunnon oven avatessaan vanhus näkee lähellä liikkuvia muita ihmisiä. Kaikki tämä vähentää yksinäisyyttä ja parantaa turvallisuudentunnetta, Sinikka Lotvonen kuvailee.
Lotvosen tuoreen väitöstutkimuksen mukaan palvelutaloissa asuvien fyysinen toimintakyky kuitenkin huononee sekä mitatusti että itsearvioituna ensimmäisen asumisvuoden aikana. Myös sovittujen tapaamisten unohtaminen ja tavaroiden hukkaaminen yleistyvät, ja uusien asioiden oppiminen vaikeutuu.
Näin käy siitä huolimatta, että harrastusryhmiin osallistuminen ja lihaskuntoharjoittelu lisääntyvät. Miksi?
Tutkija löytää ristiriitaiselta vaikuttavalle havainnolle useampiakin selityksiä. Ensinnäkin palvelutaloon muutetaan yleensä siksi, että toimintakyky on jo laskenut alle kotona pärjäämisen vaatiman tason.
– Iäkkäiden ihmisten fyysinen toimintakyky on yleisesti ottaen heikko jo palvelutaloon muutettaessa, ja heikkeneminen jatkuu muuton jälkeen, koska tilanteeseen vaikuttavien sairauksien eteneminen jatkuu. Toimintakyky saattaa huonontua myös siksi, että kuntoa ylläpitävät arkiaskareet vähenevät, Lotvonen pohtii.
Asiaan voi vaikuttaa sekin, että palvelutaloihin muuttavista suurin osa on yksin asuvia naisia. Naisilla ikään liittyvät hormonaaliset muutokset heikentävät kuntoa enemmän kuin miehillä: lihasvoima hupenee, osteoporoosi etenee.
Puolella 75 vuotta täyttäneistä naisista ja kolmanneksella saman ikäisistä miehistä on vaikeuksia suoriutua puolen kilometrin kävelystä.
THL:n FinTerveys seurantatutkimuksen mukaan puolella 75 vuotta täyttäneistä naisista ja kolmanneksella saman ikäisistä miehistä on vaikeuksia suoriutua puolen kilometrin kävelystä.
– Palvelutalon ulkoiluympäristö on uudelle tulokkaalle usein outo, mikä vähentää ulkona liikkumista. Ympäristöllä on toimintakyvylle iso merkitys, sillä kävelylenkkeily on ikäihmisten yleisin liikuntamuoto.
Muutosstressi vähenee, jos ohjat pysyvät omissa käsissä
Muutto palvelutaloon on yksi eniten stressiä aiheuttavista tapahtumista ikääntyneen ihmisen elämässä. Suuri elämänmuutos saattaa jo sinänsä laskea fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä.
– Aiempien tutkimusten mukaan muuttostressi koettelee palvelutaloon muuttajaa sitä vähemmän, mitä enemmän hän on itse vaikuttanut muuttopäätökseen. Uusiin oloihin sopeutuminen on selvästi vaikeampaa, jos aloite muuttoon on tullut esimerkiksi omaisilta. Hyvin tärkeää on sekin, etteivät läheiset ihmissuhteet katkea muutossa.
Omia asioita koskevan päätösvallan säilyminen omissa käsissä merkitsee yleensäkin paljon vanhuksen hyvinvoinnille ja toimintakyvylle. Lotvosen tutkimukseen osallistuneet palvelutalon asukkaat kuitenkin kokivat, että heidän mahdollisuutensa päättää itse omaa elämää koskevista asioista heikkeni ensimmäisen asumisvuoden aikana.
– On tärkeää, että hoitajat ja läheiset tukevat ja rohkaisevat ikääntyneitä palvelutalojen asukkaita päättämään mahdollisimman paljon itse omista palveluistaan ja omaa elämää koskevista asioista, Lotvonen korostaa.
Hän selvitti väitöstutkimuksessaan palvelutaloon muuttaneiden ikääntyneiden fyysistä toimintakykyä ja siinä tapahtuvia muutoksia ensimmäisen asumisvuoden aikana. Aineisto kerättiin kotikäyntien aikana kolme ja kaksitoista kuukautta muuton jälkeen.
Tutkimukseen osallistui 11 oululaista palvelutaloa ja 81 niihin vuonna 2014 muuttanutta 59–93-vuotiasta henkilöä. Palvelutalot kuuluivat kolmelle suurimmalle Oulussa yksityistä palvelutalotoimintaa harjoittavalle yritykselle. Lotvosen väitös tarkastettiin Oulun yliopistossa elokuussa.
Passivoitumisen torjuntaan tarvitaan yhtenäiset ohjeet
Lotvonen korostaa väitöksessään palvelutaloon muuttavien ikäihmisten eroja ja monipuolisen arvioinnin tärkeyttä. Palvelutaloon muuttajat poikkeavat toisistaan paljon niin toimintakykynsä, elämänhistoriansa kuin persoonallisuutensakin puolesta.
Muuton yhteydessä pitäisi selvittää tulokkaiden toimintakyvyn lisäksi heidän harrastuksensa ja mieltymyksensä.
– Muuton yhteydessä pitäisi selvittää tulokkaiden toimintakyvyn lisäksi heidän harrastuksensa ja mieltymyksensä. Samalla selviää sekin, millaiset fyysiset aktiiviteetit itse kullekin parhaiten sopivat.
Suuri osa muuttajista on yksin asuvia naisia, joko leskiä tai eronneita, jotka tulevat palvelutaloon seuran ja uusien ystävien vuoksi. He ovat usein aktiivisia, sosiaalisia ja suhteellisen hyväkuntoisiakin.
– Osalla ikäihmisistä psyykkinen ja fyysinen toimintakyky on heikentynyt paljon jo tullessa, ja he saattavat olla sosiaalisesti eristyviä ja passiivisia. Tämä ryhmä kaipaa henkilökunnan erityistä huomiota: liikutaanko, ulkoillaanko ja osallistutaanko yhteisiin tapahtumiin?
Passivoitumiseen pitäisi Lotvosen mielestä tarttua palvelutalossa nykyistä tomerammin. Sitä varten tarvitaan hyvin suunniteltuja ja johdettuja toimintamalleja. Ilman niitä vanhusten sosiaalinen tukeminen jää yksittäisten hoitajien aloitteellisuuden varaan.
– Pitäisi arvioida enemmän ja tarkemmin myös sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä. Heikompikuntoiset ja muuttovaiheessa vähemmän aktiiviset pitäisi tutustuttaa tarvittaessa kädestä pitäen talon tarjoamiin mahdollisuuksiin, ryhmiin ja muihin asukkaisiin.
