– En voi uskoa tätä. Näyttää siltä, että tässä sänkyni vieressä seisoo oikea hevonen ja lampaita, iäkäs iisalmelainen rouva pohtii hämmästyneenä.
Lähihoitajaopiskelija Johanna Niskanen vakuuttaa rouvan havainnot todeksi. Hän on vienyt eläimiä vierailulle hoivakoteihin, päiväkoteihin ja kouluihin jo 15 vuoden ajan. Mukana saattaa olla poni, lampaita, vuohi, kana, kissa, koira tai kani. Tällä kertaa matkassa oli kolme lammasta ja shetlanninponi, joka kopisteli huoneeseen jarrusukat kavioissaan.
– Hoivakodin johtaja kertoi minulle käyneensä asukkaiden luona vierailun jälkeen. Hän sanoi, että he hymyilivät edelleen, kun kertoivat nähneensä oikean ponin ja lampaita. Menimme sellaisten asukkaiden huoneisiin, jotka eivät pystyneet enää nousemaan sängystä ylös.
Kun Johanna aiemmin työskenteli maatalon emäntänä, hän myös piti kerhoa vajaakuntoisille, jotka tulivat tilalle viettämään aikaa.
– Eläinten läheisyys rauhoittaa ja tuo suurta iloa. Muistisairaalle eläimen silittäminen tuo muistoja eletystä elämästä. Joku on muistellut lammasta silittäessä, kuinka hänkin keritsi villaa ennen. Eräs muistisairas alkoi jutella kanalle, vaikka ei muuten enää puhunut mitään. Samalla kun hän silitti sitä, kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Eläimen läsnäolo kosketti jotakin hänen sisimmässään.
Eläimet olivat itsestään selvä valinta
Johannan rakkaus eläimiä kohtaan syntyi jo pienenä mummolassa, jossa oli muutama lehmä, kanoja ja kissa. Kun isovanhemmat lopettivat kotieläinten pitämisen, Johanna löysi ystävikseen maatilan tyttöjä. Heidän luonaan hän pääsi taas hoitamaan eläimiä.
– Luin kaikki käsiini saamat kirjat koti- ja villieläimistä. Minulle naurettiin, kun lainasin kirjastosta tiiliskiven kokoisen hevosen kengitysoppaan. Opettajavanhempani olisivat toivoneet minun kouluttautuvan pidemmälle, mutta minulle oli itsestäänselvyys, että menen lukion jälkeen maatalousoppilaitokseen.
Johanna tapasi nuorena miehen, jolla oli sama intohimo. Heistä tuli lypsykarjatilan pitäjiä. Parikymmentä vuotta vierähti navetassa, kunnes terveys ei enää kestänyt raskasta työtä. Johanna opiskeli seminologiksi eli keinosiementäjäksi. Sekin työ alkoi rasittaa terveyttä, kun keho ei kestänyt runsaita ajokilometrejä. Kiinnostus hoitotyöhön syntyi pikkuhiljaa.
– Nuorena en olisi ollut valmis hoitotyöhön, koska en olisi osannut kohdata ihmisiä. Elämänkokemus kypsytti minut alalle. Olin saanut kuusi lasta, hoitanut iäkkäitä läheisiäni ja vieraillut monissa hoivakodeissa. Lapsuudenystäväni kannusti minua sanomalla, että sinusta tulisi hyvä hoitaja.
Johanna rohkaistui hakemaan lähihoitajakouluun vuonna 2022. Hän aloitti opiskelun oppissopimuksella Iisalmessa Attendon Iisakki-hoivakodissa.
Kissa etsii lohdutettavan
Johannan rakkaus eläimiin on tullut näkyväksi myös Iisakki-kodissa. Hänellä on töissä usein mukanaan Misu-kissa.
– Misu tuli luokseni iäkkään pariskunnan luota, joten se rakastaa ikäihmisiä. Se hakeutuu aina huonokuntoisen tai saattohoidossa olevan asukkaan huoneeseen. Kun vanhus toipuu tai nukkuu pois, se etsii seuraavan lohdutettavan. Jos asukas ei välitä kissoista, Misu ei yritä väkisin seurustella.
Misu ei ole ainoa Johannan luona asusteleva kissa. Hänen kotiinsa on saapunut kymmenen vuoden aikana yli 500 kissaa, joille noin 90 prosentille hän on löytänyt uuden kodin. Loput ovat olleet liian huonokuntoisia, ja ne on täytynyt lopettaa.
Johanna kasvattaa myös lapinkoiria ja shetlanninponeja. Lisäksi pihapiirissä on vuohia, kanoja, ankkoja ja kaneja. Ystävän kanssa yhteiset lampaat asustelevat muualla. Kanojen määrä tuplaantui viime kesänä.
– Lucy-kana yllätti. Se kävi muina kanoina kerran päivässä syömässä. Se on omalaatuinen ja viihtyy omissa oloissaan. Siksi en huomannut, että se oli muninut omituiseen paikkaan, korkean hyllyn päälle täkin taakse, ja hautonut siellä 17 munaa salaa silloin, kun kukaan ihmisistä ei huomannut. Yhtenä päivänä valtava piipittävä tipujoukko oli silmieni korkeudella hyllyllä, Johanna muistelee nauraen kanan järjestämää shokkia.
Kanan muisti on pidempi kuin koiran
Lucy on nykyisistä kanoista ainoa, jota Johanna on kuljettanut mukana vierailuilla päiväkodeissa, kouluissa ja hoivakodeissa.
– Lapset istuvat hipihiljaa, kun sanon, että Lucy haluaa sanoa jotakin. Vien mielelläni eläimiä tapaamaan lapsia, koska heissä on eläinten tulevaisuus. Heidät täytyy opettaa ottamaan vastuuta eläimistä.
Johanna kertoo, ettei kana ole niin tyhmä kuin väitetään. Kanoilla on monimutkainen parvihierarkia, ja ne oppivat tuntemaan lajitovereitaan. Kaikkia eläinlajeja opetetaan positiivisen vahvistamisen kautta, eli palkinnon saa, kun eläin osaa toimia halutulla tavalla. Hän kouluttaa kanoja naksuttimen ja herkkupalkan avulla.
– Aiempi vierailuja kanssani tehnyt kana nimeltä Ruusunen oppi muun muassa tunnistamaan laminoiduista eläinkorteista kanan, jonka se osoitti nokallaan. Se osasi myös viskata nokallaan huopapalloa ja kiivetä erilaisille tasoille pyynnöstä. Lucy on vielä opiskelija ja opettelee vasta näitä temppuja. Mammaloma pisti tauolle sen kouluttamisen.
Johannan mukaan myös kanan muisti on mainettaan parempi.
– Jos kanalle antaa ruokaa kerran vaikkapa talon takana, se osaa tulla sinne etsimään syömistä toisenkin kerran. Koira tulee sinne vain, jos se haistaa ruoan.
Eläimet opettavat kohtaamista
Johanna kokee eläinten kanssa olemisen antaneen taitoja myös ihmisten kohtaamiseen. Hänellä on erityinen intohimo vanhusten parissa tehtävään työhön.
– Olen opetellut eläinten kanssa niiden kieltä. Minun täytyy kertoa niiden ymmärtämällä tavalla, mitä haluan niiltä. Seuraan eleitä, esimerkiksi hevonen ilmoittaa kivusta ilmeillään. Minulle on luontevaa havainnoida ihmisenkin ilmeitä ja kehon asentoja. Siksi ymmärrän vanhuksen sanatonta viestintää. Olen yllättynyt, miten helppoa on kommunikoida puhumattoman, muistisairaan vanhuksen kanssa.
Johanna on myös huomannut, että muistisairaan vanhuksen kohtaamisessa toimii samanlainen lähetystapa kuin eläimen kanssa.
– Menen kohtaamiseen rennolla ja ystävällisellä asenteella. Hengitän ja puhun rauhallisesti. Silloin vanhus voi kokea olonsa turvalliseksi kanssani.
Johanna on kiitollinen siitä, että hän on saanut aina tehdä työtä, jota hän rakastaa.
– En ole koskaan kokenut hankalaksi lähteä töihin. Suosittelen kaikille hakeutumaan sellaiseen työhön, josta pitää. Silloin työtä voi tehdä hyvällä mielellä ja se näkyy työtuloksissa. Suurena haaveenani on perustaa oma hoivakoti, jossa olisi myös kotieläimiä.
Johanna Niskasen eläimistä kerrotaan lisää hänen Facebook-sivuillaan:
- Hätäapukissala
- Pikkuvirran Ponitalli
- Aina Valpas -kennel
Lue myös:
