Kosketukseen ja sen merkityksiin perehtynyt kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kuvaa kosketusta aisteista ensimmäiseksi, sillä se on vasta kehittyvän lapsen ensimmäinen tapa kokea yhteyttä toisiin ihmisiin. Kosketus on kaikille kädellisille tärkeä rajapinta maailmaan.
– Kehossa on valtava määrä kosketusta aistivia reseptoreja. Niitä on paitsi iholla myös syvemmissä kudoksissa kehon sisäpuolella. Siinä mielessä kosketus on ihmiskehon laajin aisti. Lisäksi aivoissa on varattu kosketusviestien käsittelylle suuri alue, Kinnunen kertoo.
Mitä haavoittuvaisemmassa ja avuttomammassa asemassa ihminen on, sitä suurempi on muiden ihmisten kosketuksen rooli. Kosketus esimerkiksi aktivoi elimistössä hormonaalisia rauhoittumisjärjestelmiä, jotka suojaavat meitä monin tavoin.
Hoitajien asiakkaat ovat lähtökohtaisesti heikoilla. He tarvitsevat muiden hoivaa ja kosketusta tuekseen arkielämässään, sairautensa oireiden hallitsemisessa tai ikään liittyvän haurastumisen vuoksi. Siksi kosketus on niin olennainen osa hoitajan keinoja hoitaa ja hoivata.
– Hoitaja voi käyttää kosketusta työvälineenään todella monin tavoin. Oikeanlaisesta koskettamisesta ei kuitenkaan voi antaa mitään mekaanista ohjetta, sillä koskettamisessa on aina mukana ainakin kaksi elävää ihmistä omine tunteineen ja historioineen. Koskettaminen vaatii aina tilannetajua, kätevää yleispätevyyttä ei ole.
Suomessa kosketaan vältellen
Varsinaista vertailevaa tutkimusta asiasta ei ole, mutta kommunikaation tutkijoiden mukaan pohjoinen pallonpuolisko on yleisesti ottaen kosketuskulttuuriltaan välttelevämpi kuin eteläinen. Samoin Pohjois-Eurooppa on eteläistä Eurooppaa välttelevämmän kosketuksen aluetta.
– Itse olen esittänyt myös, että Suomi erottuu vielä muista Pohjoismaista siten, että meillä on erityisen kosketusta välttelevä kulttuuri. Meillä kulkee mukanamme vanha kasvatuksellinen välttelevien kiintymyssuhteiden kerrostuma. Yksin pärjäämisen ja yksin selviämisen tunnekulttuuri näkyy valitettavasti kosketuksessakin, Taina Kinnunen sanoo.
Tämä pohjavire voi vaikuttaa siihen, että hoitotyön koulutussisällöissä puhutaan Kinnusen näkökulmasta edelleen aivan liian vähän kosketuksesta. Kosketusta pidetään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, jonka moniin sävyihin ei sen enempää paneuduta.
Erityisesti ammatillisena työvälineenä käytettävää kosketusta olisi kuitenkin tärkeää tarkastella laajasti ja useasta eri näkökulmasta. Hoitaja on paitsi ammattilainen, myös elävä ja tunteva yksilöllinen ihminen, jonka suhde kosketukseen on muotoutunut hänen omien aiempien kokemustensa ja kasvuympäristönsä pohjalta.
– Tähän tärkeään työtaitoon kuuluu myös kääntöpuoli. Kaikki ei ole vain rakkaudellista unelmaa, vaan koskettamiseen liittyy myös hankalia ja hoitajia kuormittavia asioita. Hoitaja voi esimerkiksi joutua ottamaan asiakkailtaan tai potilailtaan vastaan kohtuuttoman paljon sellaista loukkaavaa kosketusta, jota on vaikea ottaa ammatillisesti.
Ammatillista kosketusta koskevassa vastikään päättyneessä tutkimusprojektissa Taina Kinnunen on haastatellut lähihoitajaopiskelijoita ja opettajia.
– He sanovat, ettei koulutuksessa puhuta riittävästi koskettamisen monista mahdollisuuksista ja toisaalta juuri siitä eettisestä kuormittumisesta, jota koskettamiseen myös liittyy. Toivon kovasti, että tämä tulisi koulutuksessa enemmän mukaan.
Jotta ammatillinen koskettaminen olisi hoitotyön tekijöille turvallista, tarvitaan Kinnusen mukaan myös sellaisia organisaatiorakenteita ja toimintatapoja, jotka tarjoavat suojautumiskeinoja ja tukea työhön.
Kosketuksella on monta merkitystä
Hoitaja tukee horjuvissa askeleissa, auttaa peseytymään ja tekee työkseen joskus kipuakin aiheuttavia toimenpiteitä. Kosketus osana välttämätöntä hoitoa ei aina ole kosketetun valinta vaan asia, joka hänen on sallittava ja siedettävä, halusi tai ei. Siksi hoitajan kosketukseen liittyy paljon vastuuta.
Läsnäoloa ja hyväksyntää viestivällä kosketuksella voi samalla hoitaa potilaan empatian, kelpaamisen ja turvallisuuden tarpeita.
Sama kosketuksen paine voi ilmaista hyvin erilaisia tunneviestejä. Kovat ja lempeät kädet voivat hoitaa haavan yhtä ammattitaitoisesti, mutta läsnäoloa ja hyväksyntää viestivällä kosketuksella voi samalla hoitaa potilaan empatian, kelpaamisen ja turvallisuuden tarpeita. Tämä on syytä tiedostaa, kun haluaa valjastaa kosketuksen hyvää tekevän potentiaalin tietoiseen käyttöönsä.
Hoitajien yksilöllinen koskettamiseen liittyvä historia vaikuttaa kuitenkin siihen, kuinka luontevana ja itselleen ominaisena tunneviestien välittäjänä he koskettamisen kokevat.
– Osa tutkimuksessamme haastatelluista kokee, että kosketus on heille hyvin luontainen tapa. He antavat helposti vähän ekstraakin ohimennen. He eivät keskity pelkästään pakollisiin toimenpiteisiin, vaan antavat samalla tunneilmaisullista kosketusta. Toisaalta taas on ihmisiä, jotka kertovat, etteivät ole luontaisia koskettajia. He ovat joutuneet pysähtymään ja pohtimaan asiaa omassa työssään, Taina Kinnunen kertoo.
Vaikeaksi koettu ammatillinen koskeminen lisää hoitajan emotionaalista kuormaa, jonka hallitseminen vaatii oman kosketussuhteen työstämistä. Se voi olla vaativaa.
– Jokainen asiakas on erilainen ja koskiessaan asiakasta tai potilasta hoitaja tulee myös itse kosketetuksi. Siksi kosketus on niin erityinen asia. Sekin kannattaa muistaa, että pahoin voivalta, uupuneelta ja kiireestä kuormittuneelta hoitajalta ei voi edellyttää irrottautumista tällaiseen pohdintaan, Kinnunen korostaa.
Hoitajan on hyvä olla valpas asiakkaansa viesteille, jotka voivat liittyä koskettamiseen ja sen tarpeeseen. Esimerkiksi vihainen ikäihminen tai lapsi voi tarvita nimenomaan enemmän kosketusta, vaikka näyttäisi siltä, että hän ei halua hoitajan lähestyvän itseään.
– On tilanteita, joissa ihmiset eivät osaa tai pysty pyytämään. Minun ajattelussani se ei edes ole potilaan tehtävä, vaan ammattilaisen olisi hyvä pystyä herkistymään kokonaistilanteelle ja nähdä esimerkiksi yksinäisyys tai hätä käytöksen takana.
Koskemalla lisää laatua hoivaan
Kosketuksella on tärkeä rooli hoitajan kokemuksessa oman työnsä laadusta. Niin asiakasta kuin hoitajaakin kannatteleva kohtaaminen syntyy rauhallisesta, voimaannuttavasta ja hoitavasta kosketuksesta yhdessä katseen ja kuuntelemisen kanssa.
– Tutkimuksessa on noussut selvästi esiin, että kun kosketusta osaa käyttää monipuolisesti, luovasti ja ammattitaitoisesti, sen kautta saa onnistumisen kokemuksia hoitajana. Tämä lisää työmotivaatiota ja tuo hoitajalle palkitsevuuden tunnetta ja hyvää oloa. Kosketus voi olla valtava voimavara, Taina Kinnunen toteaa.
Teknologia ei voi millään ratkaista sitä oikeaa ongelmaa, joka on yksinäisyys, ihmiskontaktin ja kosketuksen puute.
Koska kosketukseen liittyy muitakin merkityksiä kuin puhdas paineen ja liikkeen aistiminen, on Taina Kinnunen epäileväinen jatkuvasti laajemmalle leviävän hoivateknologian mahdollisuuksien suhteen.
– Tämä teknousko kuuluu osaltaan myös välttelevyyteen. Teknologia ei voi millään ratkaista sitä oikeaa ongelmaa, joka on yksinäisyys, ihmiskontaktin ja kosketuksen puute. Valvontaan, turvallisuuden varmistamiseen tai huvitukseen se voi tuoda lisäarvoa, mutta hoitajapulaa se ei tule ikinä ratkaisemaan.
Kinnusen mukaan kannattaa pohtia, millaista lisäarvoa esimerkiksi hoitajan ystävällinen katsekontakti ja tietoinen, rauhoittava käsi olkapäälle asetettuna voi tuoda potilaille lääkkeiden jaon tai pesujen yhteydessä. Se on voimakas viesti potilaalle haavoittuvassa tilanteessa.
– Oikein käytettynä kosketus on vaikuttavaa ja kustannustehokasta kuin mikä. Se on myös resurssitehokasta, turvallista ja inhimillistä, kun mietitään sitä, millainen ongelma yksinäisyys nyky-yhteiskunnassamme on.
Asiantuntija: Taina Kinnunen, kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa
Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 4/2019.
