On arvioitu, että jopa neljännes suomalaisista työntekijöistä kokee ainakin lievää työuupumusta. Monella tilanne kehittyy niin pahaksi, että uutta alkua on haettava totaalisen romahtamisen ja pitkän sairausloman kautta.
Onko uupumukseen ylipäänsä mahdollista tarttua ennen pohjakosketusta ja kääntää suunta ajoissa?
− Haluan ehdottomasti uskoa, että se voi onnistua. Mutta valitettavan usein ihmisen on tässä asiassa ajettava päin seinää ennen kuin asiat muuttuvat, työterveyspsykologi, psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola vastaa.
Teema on hänelle monin tavoin tuttu. Uusitalo-Arola on itse käynyt läpi kaksi loppuunpalamista ja kohdannut työssään lukemattomia työn väsyttämiä. Viime vuonna hän julkaisi aiheesta teoksen Uuvuksissa.
Työuupumuksella ei edelleenkään ole esimerkiksi virallista tautiluokitusta. Liisa Uusitalo-Arolan mukaan on silti jo kyetty osoittamaan, että työ itsessään pystyy muuttamaan hyvinvointia kumpaan tahansa suuntaan.
− Kun töissä kaikki on hyvin, se on tärkeä voimavaroja lisäävä asia. Mutta työ voi yhtä lailla olla se aukko, joka alkaa imeä iloa ja mielekkyyttä muiltakin elämänalueilta.
Arvoristiriita nakertaa jaksamista
Liisa Uusitalo-Arola näkee hoitoalassa useita uupumiselle altistavia ominaisuuksia. Nykypäivän tehokkuusvaatimukset sopivat erityisen huonosti yhteen ammattien kanssa, joiden keskiössä ovat ihmiset ja heidän kohtaamisensa.
− Halu auttaa on varmasti se pohjimmainen motiivi, joka on saanut useimmat hakeutumaan hoiva-alalle. Henkilökohtainen arvoristiriita onkin valtava, jos oma työ alkaa kiireen vuoksi tuntua enemmän heitteillejätöltä kuin huolenpidolta.
Tunne vähäisistä vaikuttamismahdollisuuksista omaan työhön ja sen sisältöön on tutkitusti yksi merkittävä uupumukselle altistava seikka. Toistuvat rutiinit ja tiukka aikatauluttaminen täyttävät hoitoalalla helposti päivän työtunnit siten, että yksittäinen työntekijä kokee liikkumavaransa ja päätäntävaltansa olemattomiksi.
Hoitotyössä myös varsinaiset kohtaamiset asiakkaiden kanssa voivat joko verottaa tai lisätä jaksamista.
− Totta kai antaa hoitajallekin lisää virtaa, jos potilas saa tarvitsemansa avun. Mutta sama toimii myös toiseen suuntaan.
Uupunut ärtyy helposti
Mistä oman uupumisen voisi tunnistaa ajoissa? Liisa Uusitalo-Arolan mukaan unen häiriintyminen on monesti eräs selkeä signaali.
− Univaikeudet kertovat, että keho on joutunut epätasapainoon ja huutaa apua. Hoitoalalla vuorotyö saattaa tietysti vielä pahentaa tätä ongelmaa.
Toinen tyypillinen kuormituksen oire ovat tiedonkäsittelyn pulmat, kuten muistin ja keskittymiskyvyn heikkeneminen. Lisäksi tunnetila saattaa heilahdella hallitsemattomasti ääripäästä toiseen, ja ihminen ärtyy aiempaa herkemmin.
− Aivan vähäpätöiset arkeen kuuluvat vastoinkäymiset saavat kupin menemään niin sanotusti nurin. Avaimen unohtaminen tai maitolasin kaatuminen ei ole hyvävoimaiselle mikään katastrofi, mutta uupuneesta se tuntuu maailmanlopulta.
Monesti väsymys saa mielialan jumittumaan pysyvästi alavireiseksi. Tällainen tila on Liisa Uusitalo-Arolan mukaan onnistuttu todentamaan aivojen kuvantamistutkimuksissakin.
− Väsyneen aivot herkistyvät kaikelle negatiiviselle eivätkä yksinkertaisesti rekisteröi positiivisia tapahtumia. Tulee olo, että kaikki on pilalla.
Selkeä merkki on niin ikään se, etteivät illat ja viikonloput enää tunnu riittävän työn rasituksista palautumiseen. Ihminen alkaa odotella seuraavaa lomaa.
Lisäksi uupunut saattaa sairastua aiempaa herkemmin, eivätkä flunssat tahdo parantua. Liisa Uusitalo-Arolan mukaan tämä johtuu siitä, ettei pysyvään stressitilaan ajautunut keho pysty enää korjaamaan pieniä häiriöitä.
Jättäytyykö kaveri syrjään?
Työtoverit saattavat havaita voimien ehtymisen ennen kuin uupunut itse. Huolestuttava merkki on, jos joku alkaa jättäytyä sivuun kahvitauoilta, yhteisistä vapaa-ajan riennoista ja muusta mukavasta sosiaalisesta kanssakäymisestä.
− Myös tällainen on täysin looginen suojautumismekanismi: aivot eivät yksinkertaisesti pysty enää ottamaan vastaa yhtään enempää ärsykkeitä, joten ihminen alkaa pudottaa ohjelmasta pois kaiken muun paitsi aivan pakolliset velvollisuudet.
Liisa Uusitalo-Arolan mielestä tällainen vetäytyminen on ehdottomasti syy tiedustella työtoverin vointia.
− ”Mitä sinulle kuuluu?” on hyvä ja neutraali kysymys. Ja jos toinen kertoo väsymyksestään, voi tarjota tukea työterveyshuollon tai esimiehen puheille menemisessä.
Tilanteen pysäyttäminen on koko työyhteisön etu. Vaikka ihmisten valmiudet käsitellä ja kestää stressiä ovat erilaiset, uupuminen ei yleensä jää vain yhden työntekijän ongelmaksi. Negatiivisuus tarttuu herkästi.
Ja kun ryhmä väsyy, se alkaa klikkiytyä toisiaan kyräileviin leireihin. Hyvin tulehtuneen tilanteen korjaaminen onkin jo iso urakka.
Ota rohkeasti puheeksi
Kun itsessä huomaa ylikuormituksen oireita, aivan ensimmäiseksi kannattaisi Liisa Uusitalo-Arolan mukaan nostaa aihetta rohkeasti esiin työyhteisössä – vaikka se usein vaikealta tuntuukin.
− Olisi todella hyvä mennä kaikkiin kokouksiin, joissa vain on tilaisuus puhua tehtävien järjestämisestä ja jakamisesta. Ei välttämättä tarvitse tilittää olevansa itse lopussa, vaan voi kertoa neutraalisti, mitkä asiat eivät tunnu toimivan.
Uusitalo-Arolan mielestä jokaisella alalla on syytä luottaa ihmisiin ja heidän organisointikykyynsä. Mahdollisuus aikatauluttaa ja priorisoida omia tehtäviä entistä itsenäisemmin saattaa lisätä jaksamista, vaikka varsinainen työmäärä pysyisi lähes entisellään.
Kun työntekijä on tuonut riittävän selkeästi esiin kokemansa epäkohdat, vastuu siirtyy muille. Ellei tilanteeseen tule muutosta, kannattaa olla valmis harkitsemaan jopa työpaikan vaihtamista. Omaa täydellistä loppuunpalamista ei ole järkevää jäädä odottelemaan, sillä siitä toipuminen voi viedä pahimmillaan jopa vuosia.
− Meillä jokaisella on lopulta vastuu omasta elämästämme. Itseään ei pidä tappaa työllä.
Aikaa vain itselle
Omaa vapaa-aikaa voi pyrkiä muuttamaan sellaiseksi, että se tarjoaa mahdollisimman hyvää vastapainoa työlle. Jokaisella olisi Liisa Uusitalo-Arolan mukaan hyvä olla jokin harrastus tai intohimo, jonka parissa työ ei varmasti pyöri mielessä.
Liian tavoitteellinen ja suorituskeskeinen vapaa-aika ei kuitenkaan vaikuta virkistävästi vaan saattaa päinvastoin pahentaa kuormitusta. Tämän vuoksi jokainen tarvitsee säännöllisesti myös sellaisia hetkiä, jolloin ei tarvitse olla mitenkään hyödyksi tai kenenkään käytettävissä.
− Tällöin vahvistuu tunne oman ajan ja elämän hallinnasta, Liisa Uusitalo-Arola sanoo.
Voimia palauttavat niin ikään terveelliset tottumukset: riittävä uni, säännöllinen liikunta ja monipuolinen ravinto. Motiivina kohtuullisille elämäntavoille ei kuitenkaan tarvitse olla työnantajan etu vaan oma hyvinvointi.
− Aina ei tarvitse hoivata vain toisia. Itseäkin kohtaan voisi olla se huolehtiva ja empaattinen hoitaja tai vanhempi.
Uupuneen luppoaikaresepti
Järjestä itsellesi säännöllisesti tilaisuus tehdä juuri mitä huvittaa. Laadukasta luppoaikaa voi olla vaikka sohvalla pötköttely, kavereiden tapaaminen tai rauhallinen metsälenkki. Sen sijaan siivoamista tai kaupassa käymistä ei lasketa omaksi ajaksi, elleivät ne todella ole lempiasioitasi maailmassa. Luppoaikaa pitäisi olla vähintään:
- yksi tunti joka päivä
- yksi päivä joka viikko
- yksi viikko aina 3−4 kuukauden välein
Nämä palauttavat ja virkistävät
- mieleinen harrastus
- sopivasti rasittava liikunta
- riittävä uni
- hyvälaatuinen ravinto ja säännöllinen ateriarytmi
- läheisten ja ystävien seura
- mahdollisuus mieluisaan yksinoloon
