Kivuliaat haavaumat suussa kiusaavat joka toista ihmistä, mutta syytä niihin ei tiedetä – viisi faktaa aftoista

Aftoista kärsivä voi saada helpotusta vaihtamalla hammastahna vaahtoutumattomaan. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Mitä aftat ovat?

Aftat ovat suun limakalvoille ilmaantuvia, vaihtelevin väliajoin uusiutuvia haavaumia, jotka usein ovat kivuliaita tai kutiavia. Ne ovat yleensä alle sentin mittaisia ja voivat esiintyä ryhmissä posken limakalvoilla, huulissa, kielessä ja suunpohjassa. Niitä tulee noin joka toiselle ihmiselle jossain elämänvaiheessa, ensimmäisen kerran yleensä nuoruudessa.

Mainos

Mikä aftoja aiheuttaa?

Aftat ovat perinnöllisiä, mutta syytä niiden ilmaantumiseen ei tiedetä. Syiksi on epäilty stressiä, tiettyjä ruokia tai hammastahnaa, joka sisältää natriumlauryylisulfaattia (sodium lauryl sulfate, SLS). Monille naisille aftoja tulee kuukautisten aikaan, joten myös hormonien on arveltu vaikuttavan niihin. Aftat eivät tartu ihmisestä toiseen.

Miten aftoja hoidetaan?

Mikään lääke ei estä aftoja ilmaantumasta ja suurin osa aftoista paranee itsekseen noin viikossa. Oireita voi lievittää eri tavoin: Hyvä suuhygienia lievittää kipua ja ehkäisee haavaumia tulehtumasta. Reseptivapailla geeleillä ja spraylla saa aftojen ympärille suojaavan kalvon. Kipua voi helpottaa niin ikään käsikaupassa myytävillä kipulääkkeillä.

Voiko aftojen uusiutumista estää?

Jos aftojen taustalla on jokin selkeä syy, esimerkiksi stressi tai hankaava proteesi, pyritään vaikuttamaan siihen. Helpotusta voivat tuoda myös apteekista saatavat hammastahnat, jotka eivät sisällä natriumlairyylisulfaattia. Hyvä uutinen on, että yleensä aftojen uusiutuminen harvenee ja loppuu iän myötä.

Milloin on syytä näyttää aftoja lääkärille?

Lääkäriin kannattaa mennä, jos aftat vaikeuttavat syömistä tai puhumista tai niiden aiheuttama kipu ei lievene käsikaupassa myytävillä kipulääkkeillä. Aftoja voi ilmaantua suun lisäksi muualle kehoon, esimerkiksi silmiin tai sukuelimiin. Silloin syynä voi olla laajempi oireyhtymä, joka on syytä selvittää. Joskus aftat voivat olla oire ruoansulatuselimistön sairaudesta tai keliakiasta tai kertoa joidenkin vitamiinien tai raudan puutteesta.

Lähteet: hammaslaakariliitto.fi, terveyskirjasto.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös

Keliakian hoito vaatii muruntarkkaa dieettiä – Vääränlaisesta ruoasta rajut seuraukset

Hoitamaton geneettinen sydänvika on tikittävä aikapommi – Sadat suomalaiset kantavat geenivirhettä tietämättä siitä itse

Aivotärähdyksen jälkeen tärkeintä on kehon ja mielen lepo