SA:n joukoissa palvellut anestesiologi Henry Beecher joutui erään toisen maailmansodan taistelun jälkeen tiukkaan paikkaan: vaikeasti haavoittunut sotilas piti operoida heti, mutta mitään anestesiaan tai tehokkaaseen kivunlievitykseen tarvittavia aineita ei ollut.
Ilman leikkausta potilas kuolisi vammoihinsa. Ilman morfiinia leikkaus taas olisi niin tuskallinen, että haavoittunut saattaisi kuolla shokkiin. Epätoivoisessa tilanteessa eräs paikalla ollut hoitaja päätti pistää potilaaseen pelkkää suolaliuosta niin, että haavoittunut luuli saavansa morfiinia.
Beecherin hämmästykseksi potilas rauhoittui heti ikään kuin hänelle tosiaan olisi annettu morfiinia. Leikkauksen aikana potilas näytti tuntevan vain lievää kipua, eikä shokkitilaa kehittynyt. Suolaliuos näytti tehoavan yhtä hyvin kuin tehokkaimmat kivunlievittäjät.
Beecher innostui plasebo-vaikutuksen voimasta niin, että keräsi sodan jälkeen ympärilleen tutkimusryhmän selvittämään ilmiötä. Tutkimuksissa huomattiin, että monet todelliset kipulääkkeet olivat vain vähän plaseboa tehokkaampia.
Plasebo tulee latinan verbistä placere, jonka merkityksen voi päätellä englannin samaa kantaa olevasta sanasta please, miellyttää.
Englantilainen lääketieteen sanakirja määritteli jo vuonna 1811 plasebon lääkeaineeksi, joka miellyttää enemmän kuin hyödyttää. Määritelmä on nykytiedon valossa aivan liian
ohut: kyse on paljon pelkkää miellyttämistä väkevimmistä ihmismielen sisäisistä voimista.
Plasebon on todettu toimivan monessa suhteessa täsmälleen samoin kuin lääkeaine, joka sillä on korvattu. Se muun muassa edistää kipua lievittävien endorfiinien tuotantoa, ja kun endorfiinien tuotanto estetään kemiallisesti, myös plasebon vaikutus lakkaa. Plasebo-vaikutus näkyy myös aivotoiminnan aktiivisuutta mittaavissa PET-kuvauksissa.
Yötaivaan värinen tabletti rauhoittaa
Kummallista kyllä, plasebo näyttää toimivan silloinkin, kun se plaseboksi tiedetään. Ilari Sirenius kertoo väitöksessään tutkimuksesta, jossa vatsakivusta kärsivälle potilasryhmälle tehtiin selväksi, ettei heidän nauttimansa lääke sisältänyt lainkaan vaikuttavaa ainetta. Vertailuryhmä ei saanut mitään lääkkeellistä hoitoa, ei siis plaseboakaan.
Molemmissa ryhmissä tutkittaviin luotiin lämmin ja positiivinen suhde. Tapaamiset olivat säännöllisiä ja jatkuivat yhdeksän kuukauden ajan. Oireet lievenivät sekä tutkimus- että vertailuryhmässä, mutta plaseboa saaneessa ryhmässä ne lievenivät merkittävästi enemmän.
Plasebo ei siis ole miellyttämistä, eikä se tarkkaan ottaen ole lumettakaan, vaikka sitä usein sellaisena puhutaan.
Plasebo- ja sille vastakkaiselle, negatiiviselle nosebo-reaktiolle ei ole löydetty tyhjentävää tieteellistä selitystä, selviää Sireniuksen väitöksestä. Se tiedetään, että plasebolla voidaan helpottaa kipua, vähentää tulehdusta sekä lievittää depressiota ja ahdistuneisuutta. Sen ei katsota parantavan syöpää tai skitsofreniaa.
Piikitetty plasebolääke toimii paremmin kuin tabletti. Tabletissa mielikuvaan tehokkuudesta vaikuttavat muoto, väri ja koko.
USA:ssa tehdyssä kokeessa sadalle lääketieteen opiskelijalle jaettiin vaaleanpunaisia ja sinisiä kapseleita ja kerrottiin, että toiset ovat piristäviä ja toiset rauhoittavia. Sitä ei kerrottu, kummat olivat kumpia – eikä sitä, että molemmat olivat oikeasti pelkkää perunajauhoa.
Tulos: vaaleanpunaisia kapseleita syöneet opiskelijat kokivat piristyvänsä ja sinisiä nauttineet rauhoittuvansa. Kaksi kapselia nielleet kokivat vaikutuksen vahvempana kuin yhteen tyytyneet.
Punaisen värin on yleensäkin havaittu kiihottavan hermoston toimintaa ja sinisen vaikuttavan päinvastoin. Sirenius yhdistää värien merkitykset vuorokaudenaikojen vaihteluun.
Hiljaisuus, passiivisuus ja lepo yhdistyvät öisen taivaan tummaan sineen, keltainen ja punainen taas liittyvät päivänvaloon ja aktiivisuuteen. Punainen väri edustaa myös valtaa, hyökkäystä ja valloitusta.
Piikki päihittää peräpuikon
Kaikesta tästä on helppo päätellä, että psykologiset tekijät voivat vaikuttaa paljon sekä lääkkeiden tehoon että niiden käyttöön tai käyttämättä jättämiseen. Tähän tekijään tulisikin Sireniuksen mukaan kiinnittää nykyistä enemmän huomiota niin käytännön potilastyössä kuin terveysalan koulutuksissakin.
Sirenius selvittää väitöksensä empiirisessä osassa lääkkeille annettuja merkityksiä 2 400 suomalaisen vastaajan kyselyaineistolla. Kysely tehtiin 34 vuotta sitten – kauan ennen älypuhelimia, pakkausselosteita ja muita nykyisin itsestään selvänä pidettyjä lääketiedon lähteitä.
Tulosten avulla voidaan tutkijan mukaan peilata takautuvasti yhteiskunnallista muutosta, joka liittyy väestön saaman lääketiedon parantumiseen.
Näin todella olisi, jos kysely olisi uusittu 2010-luvulla: uusien ja vanhojen tuloksien vertailu olisi taatusti tuonut esiin mielenkiintoista tietoa esimerkiksi siitä, miten internetin ääretön tietovaranto keskustelupalstoineen on vaikuttanut kansalaisten lääkkeitä koskeviin käsityksiin. Tämän tehtävän suhteellisen iäkäs väittelijä jättää kuitenkin sovinnolla nuoremmilleen.
Kysely vahvistaa tutkimuksen kirjallisuusosan tulokset: lääkkeille annetaan myös sellaisia merkityksiä, joita niillä ei farmakologisten ominaisuuksiensa puolesta ole. Lääkkeen väriin, kokoon ja nimeen kiinnitettiin huomiota, ja usein niiden oletettiin vaikuttavan lääkkeen tehoon.
Vastaajille ei ollut aina selvää, mikä lääkkeessä vaikuttaa ja miten. Tietämättömyys teki tilaa uskomuksille lääkkeen kaiken parantavista ominaisuuksista. Toivelistalta löytyi muun muassa eliniän pidentäminen, väsymyksen poistaminen ja yleinen hyvä olo.
Yskänlääkkeessä vanhaa tuttua ruskeaa väriä pidettiin parhaana. Särky-, kuume-, influenssa- ja verenpainelääkkeissä ja antibiooteissa arvostettiin valkoista väriä. Punainen sopi parhaiten piristäville lääkkeille.
Selvästi tehokkaimpana lääkintämuotona pidetiin injektiota; toiselle tilalle tulivat peräpuikot. Tabletteja, kapseleita ja mikstuuroita pidettiin suunnilleen yhtä tehokkaina.
Vähän alle kolmannes arvioi lääkkeen nimen vaikuttavan sen tehoon jossakin määrin tai paljon. Vajaa puolet katsoi, ettei tabletin koolla ole mitään tekemistä sen tehon kanssa; runsas neljännes oletti koon vaikuttavan tehoon ainakin jonkin verran.
Vastaajista yli puolen mielestä rauhoittavan lääkkeen käyttöä voisi korvata melko tai erittäin paljon keskustelulla. Keskustelun laatua ei tutkimuksessa määritellä sen tarkemmin. Naiset luottivat keskustelun voimaan hieman miehiä enemmän, ja nuoret enemmän kuin yli 35-vuotiaat. Myös korkea koulutuksen taso lisäsi luottamusta keskustelun.
Vastaajien suuren enemmistön mielestä lääkkeet eivät voi korvata ihmissuhteita, mutta neljä prosenttia katsoi niiden kykenevän siihenkin.
Lue myös: Lääkehoito vaatii lähihoitajalta jatkuvaa oppimista.
