1. Kipeällä selällä ei saa liikkua
Tarua. Liikunta tekee hyvää kipeälle selälle. Selkäranka on kropan voimakkaimpia rakenteita, eikä se mene rikki arkiliikkumisesta. Liikkeelle lähtö voi tehdä kipeää, mutta kipu helpottaa usein kudosten lämmetessä. Apuna voi tarpeen mukaan käyttää tavallisia kipulääkkeitä. Uskalla siis liikkua, paikoilleen jääminen pitkittää ongelmaa.
2. Selkäkipu on vaarallista
90-prosenttisesti tarua. Selkäkipu on yleisesti ottaen lähes aina vaaratonta. Suurin osa meistä kärsii selkäkivuista jossain elämänsä vaiheessa, ja kivut myös uusivat herkästi. Vain 1–2 prosentissa tapauksista kyseessä on jokin vakava terveyttä uhkaava ongelma.
3. Selkäkipuja voi esiintyä kaikenikäisillä
Totta. Eniten vaivoja ilmenee työikäisillä ja ikääntyvillä, mutta myös etenkin paljon urheilevat teinit ovat rasitusvammoille alttiita. Tätäkin nuoremmilla voi olla selkäkipuja.
4. Selkäkivun aiheuttaja löytyy aina sieltä, missä kipu on
Tarua. Kivun aiheuttaja voi olla kaukana kipukohdasta. Syy selkävaivoille voi olla esimerkiksi jäykkä lonkka tai vääränlainen tapa askeltaa. Selvittämällä kivun syy siihen voidaan puuttua. Asiantuntijalle kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä.
5. Teen raskasta työtä, joten minun ei tarvitse kuntoilla vapaa-ajallani
Tarua, asia on päinvastoin. Mitä raskaampi työ, sitä enemmän pitäisi tehdä töitä kunnon eteen. Jos työ itsessään on raskasta, valmiuksia fyysisen kuormituksen kestämiseen ehjin nahoin tarvitaan tavallista enemmän.
6. Tupakointi lisää selkäkipuja
Totta. Tupakan sisältämä nikotiini heikentää verenkiertoa. Selän rakenteet tarvitsevat muiden kudosten lailla happea ja ravinteita. Aineenvaihdunnan heikentyminen vauhdittaa kulumamuutoksia ja lisää lihaksistossa hapen puutteesta johtuvaa kipua. Tupakoinnin lopettaminen on usein tehokas tapa helpottaa selkävaivoja.
Terveystalo, asiantuntijana fysiatrian erikoislääkäri Lotta Kuusinen
UKK-instituutti