Elän normaalia elämää. Keskityn pitämään itseni kasassa. Eikä kukaan huomaa mitään, eräs monista kertojaäänistä sanoo kirjassa Minä olen kuin Sinä.
Tänä vuonna ilmestynyt teos on työterveyspsykologina työskentelevän valkeakoskelaisen Marjo Pennosen ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisu. Kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joissa eri-ikäiset miehet ja naiset kertovat arjen pienistä ja suurista vastoinkäymisistä.
− Halusin kuvata niin sanotusti tavallisten aikuisten ihmisten tavallisia murheita. Tarkoituksena ei ole rypeä kurjuudessa vaan muistuttaa, että aivan jokaisella meistä on omat kipumme. Kukaan ei selviä tästä elämästä läpi ilman menetyksiä ja vaikeuksia, Marjo Pennonen toteaa.
Hänen mukaansa kirjan kaikki teemat ovat todellisesta elämästä. Tarinat eivät silti perustu tiettyjen yksittäisten henkilöiden kokemuksiin, vaan ne ovat eräänlaisia koosteita Marjo Pennosen työssä ja yksityiselämässä lukuisilta eri ihmisiltä kuulemista asioista.
Teksteissä vaihtelevat hyvin monenlaiset elämäntilanteet: oma tai läheisen sairaus, parisuhdeongelmat, yksinäisyys, velvoitteiden alla väsyminen, riippuvuudet ja niin edelleen.
− Toivon tarinoiden voivan antaa lukijalle lohtua ja tunnistamisen kokemuksia. Kuvittelemme kovin helposti, ettei kenelläkään muulla ole samanlaisia ongelmia kuin minulla eikä yhtä vaikeaa. Sosiaalisen median kiiltokuvamaailma on varmasti vain vahvistanut tätä tunnetta.
Pienet teot ratkaisevat
Marjo Pennosen mukaan tyypillistä on niin ikään yrittää pitää yksityiselämän vaikeudet viimeiseen asti erillään omasta työminästä. Moni vaikenee töissä visusti vaikkapa repivästä avioerosta tai lähiomaisen psyykkisestä sairaudesta. Tällainen sinnittely vie valtavasti voimavaroja ja saattaa lopulta johtaa täydelliseen uupumiseen.
− Hoitoalalla varsinainen työ on lisäksi emotionaalisesti kuormittavaa, mikä kasvattaa osaltaan henkistä taakkaa. Asiakkaille yksityisistä murheista ei yleensä voi tai pidäkään purkautua, mutta työkavereiden kesken sen tulisi olla sallittua, Marjo Pennonen sanoo.
Hyvinvoivassa työyhteisössä tervehditään kaikkia, ei puhuta toisista pahaa selän takana eikä heitetä toistuvasti loukkaavaa herjaa kahvipöytäkeskusteluissa
Ihanteellista olisi, että jokainen työyhteisöön kuuluva uskaltaisi vaikeina hetkinä näyttäytyä muiden silmissä omana haavoittuvana itsenään. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos yleinen luottamus on kunnossa.
− Kaikki lähtee pienistä teoista ja ihan arkisten käytöstapojen muistamisesta. Hyvinvoivassa työyhteisössä tervehditään kaikkia, ei puhuta toisista pahaa selän takana eikä heitetä toistuvasti loukkaavaa herjaa kahvipöytäkeskusteluissa, Marjo Pennonen määrittelee.
Hän korostaa, että huumori kuuluu ehdottomasti työpaikoille ja että monesti se on varsin rouheaakin. Jatkuva erilaisuudelle ja heikkoudelle nauraminen kuitenkin luo mielikuvaa, ettei omista vaikeuksista kannata tässä porukassa hiiskahtaa.
− Turvallisessa ilmapiirissä taas jokainen saa olla vuorollaan hauras. Tällöin työ voi olla jopa se kannatteleva voima, joka auttaa jaksamaan esimerkiksi perhe-elämän ongelmissa.
Kerro vaikeasta tilanteesta edes esimiehelle
Marjo Pennonen rohkaisee kertomaan poikkeuksellisen vaikeasta elämäntilanteesta vähintään lähiesimiehelle. Yhdessä on mahdollista pohtia, olisiko esimerkiksi väliaikainen tehtävien keventäminen tarpeen.
Jokaisen esimiehen puolestaan kannattaa kysyä säännöllisesti itseltään, uskaltavatko työntekijät tulla luokseni puhumaan ongelmistaan. Keskustelujen ehdoton luottamuksellisuus on kaiken lähtökohta.
Kenelläkään ei ole velvollisuutta jakaa yksityisiä asioita töissä laajemmalti. Puhuminen saattaisi kuitenkin keventää omaa mieltä ja viedä osaltaan koko työpaikan kulttuuria entistä avoimempaan suuntaan.
− Kaikki eivät tietenkään halua tehdä raskaista kokemuksistaan koko kahvihuoneen yleistä jutunjuurta. Sen sijaan voi olla hyvä idea jutella vaikka yhdelle tai kahdelle lähimmälle kollegalle sopivan rauhallisessa tilanteessa. Heiltä voi saada sosiaalista tukea, ja heillä saattaa yllättäen olla samanlaisia kokemuksia, Marjo Pennonen sanoo.
Myös ammattimaista keskusteluapua kannattaa hänen mukaansa hyödyntää liikoja empimättä. Esimerkiksi työterveyspsykologille voi hakeutua juttelemaan elämän aivan tavanomaisista vastoinkäymisistä.
− Moni arvelee vastaanotolla olevansa väärässä paikassa, koska ei koe olevansa psyykkisesti sairas. Mutta pelkkä idea ammattilaiselle puhumisesta riittää oikein hyvin. Psykologin kanssa voi sitten miettiä vaikkapa sitä, kenelle ja miten ongelmista kannattaisi kertoa töissä.
Älä juorua eteenpäin
Entä miten on paras toimia, jos arvelee työkaverilla olevan juuri nyt rankkaa yksityiselämässä?
− Kahden kesken voi kysäistä, onko kaikki kunnossa tai voinko auttaa jotenkin. Tämän jälkeen on työtoverin itsensä valittavissa, minkä verran hän haluaa kertoa.
Toisen yksityisiä asioita ei luonnollisesti pidä kertoa eteenpäin ilman hänen lupaansa. Tilannetta ei ole korrektia setviä salassa muiden kanssa, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä. Tämän Marjo Pennosen mielestä useimmat ymmärtävätkin.
Hoitoalalla työskentelevälle omat elämänkokemukset voivat antaa ymmärrystä ja empatiaa.
Vaikeuksien viimein hellittäessä ihminen saattaa parhaassa tapauksessa huomata, että suhde työkavereihin on muuttunut aiempaa läheisemmäksi. Myös oma ammatti-identiteetti on ehkä muovautunut.
− Monesti ongelmat todella kasvattavat – niin kliseiseltä kuin väite kuulostaakin. Hoitoalalla työskentelevälle omat elämänkokemukset voivat antaa ymmärrystä ja empatiaa. Oman vajavaisuutensa hyväksynyt ihminen pystyy näkemään myös asiakkaat ja potilaat kokonaisina persoonina, Marjo Pennonen sanoo.
Väistämättä eteen tuleviin vaikeuksiin jokainen voi hänen mukaansa varautua parhaiten pitämällä huolta itsestä, läheisistä ja työkavereista. Kun ihmissuhteet ovat kunnossa ja elämän eri osa-alueet tasapainossa, ongelmat eivät lannista.
Kun tarvitset tukea
- Kerro tilanteesta mieluiten ensin esimiehelle. Muutoin hänen ei ole mahdollista auttaa.
- Jos vain voimat riittävät, puhu edes yhdelle läheisimmälle työkaverille.
- Hyödynnä työterveyshuoltoa. Pyydä herkästi keskusteluapua.
- Muista, että työstä on lupa saada iloa silloinkin, kun yksityiselämässä on vaikeaa.
Miten autan työtoveria?
- Voit kysyä työkaverilta suoraan mutta tahdikkaasti, onko kaikki kunnossa. Hyväksy sekin, etteivät kaikki ole valmiita jakamaan asioitaan.
- Ellei kukaan muu tiedä tilanteesta, ehdota tarvittaessa esimiehen tai työterveyshuollon puoleen kääntymistä.
- Älä lähde mukaan arvuuttelemaan esimerkiksi kenenkään sairausloman syitä. Myös työtehtävien keventämiselle on varmasti perusteet.
- Kanna oma osasi hyvän työilmapiirin rakentamisesta. Työkavereihin kohdistuva tai muutoin asiaton huumori saattaa vaikeuttaa ongelmista kertomista.
- Edistä empaattista suhtautumista myös asiakkaisiin.
Marjo Pennonen: Minä olen kuin Sinä. Kirjokansi, 2019.
