– Olin epäillyt jo aiemmin, että minulla voisi olla ADHD. Otin sen puheeksi työterveydessä, mutta lääkäri arveli oireideni johtuvan silloisesta vaikeasta elämänvaiheestani, Tiina kertoo.
Asia jäi sillä kertaa. Tiina arvelee, että epäilyjä ei otettu vakavasti myöskään sen takia, että hänellä on vakituinen työpaikka ja koulu on aina sujunut. Lähihoitajatutkinnon lisäksi Tiina on suorittanut lukion.
– Pärjäsin koulussa, vaikka en juuri pystynyt keskittyä lukemiseen. Tunnilla piirtelin vihkoihin, koulumatkalla haahuilin ja pysähtelin tutkailemaan paikkoja. Kirjat olivat milloin koulussa ja milloin kotona, Tiina muistelee, nyt jo huvittuneisuutta äänessään.
Opettajilta ei tullut sanomista.
– Koska olin kiltti, asiaan ei puututtu.
Tiinan epäilyt nousivat pintaan uudelleen, kun hänen pojallaan todettiin ADHD.
– Sain uutta pontta viedä asiaani eteenpäin, onhan ADHD:lla tutkitusti vahva perinnöllinen tausta.
Tällä kertaa Tiina otettiin tosissaan ja hän pääsi tutkimuksiin erikoissairaanhoitoon.
– Testit eivät todellakaan ole mikään läpihuutojuttu, selvitys oli hyvin seikkaperäinen, Tiina kertoo.
Itseymmärrys lisääntyi
– Diagnoosin saaminen oli samalla ihan kamalaa ja helpotus. Tuntui, että nyt tämä on totta, eikä tilannetta voi muuttaa. Toisaalta sain vahvistuksen sille, että en ole laiska tai huono, vaan moni kohtaamani vaikeus johtuu ADHD:sta.
Tiina kertoo, että hänellä kävi ”hyvä tsäkä”, kun ensimmäinen lääke toimi. Annosta nostettiin pikkuhiljaa vasteen mukaan.
– Nykyisin, kun diagnoosista on useampi vuosi ja lääkkeet ovat auttaneet, ymmärrän itseäni paremmin. ADHD on osa minua.
Heti diagnoosin jälkeen Tiina sai lähetteen terapiaan.
– Siellä käytiin läpi arjenhallintaa, kuten ajankäyttöä ja järjestelmällisyyttä. Näin jälkeenpäin ajattelen, että olisi voinut olla parempi aloittaa käynnit vasta vähän myöhemmin, sulatella ensin diagnoosia ja odottaa, että lääkkeet toimivat. Oli siitä hyötyäkin, mutta loppujen lopuksi aikuinen on itse vastuussa siitä, että asiat tulevat hoidettua.
Yksityiskohtiin jumittamista
Tiina kertoo, että hänen oireensa näkyvät erityisesti unohteluna ja ”jumittamisena”.
– Kotona on toisinaan kaoottista, kun olen yksin vastuussa asioista, hän myöntää.
– Ongelmani on myös aloitekyvyttömyys. Se näkyy silloin, kun tekeminen ei ole lähtökohtaisesti mielenkiintoista. Keskittyminen herpaantuu, kun into loppuu ja homma muuttuu työlääksi. Siivotessani kokonaiskuva saattaa hämärtyä ja voin järjestellä yhtä laatikkoa ja sen nippeleitä hyvinkin pitkään.
Tiina kertoo innostuvansa helposti uusista asioista.
– Ideoin ja suunnittelen vaikka mitä sisustus- ja remonttiprojekteja, mutta valmista ei aina tule.
Sen sijaan, jos tekeillä oleva asia kiinnostaa, virtaa riittää.
– Parvekkeen laittaminen ja käsityöt ovat sellaisia. Pystyn virkkaamaan ja neulomaan tuntikausia.
Taito tulkita kehon kieltä
Tiina Meriläinen on työskennellyt Kymsotella Kouvolassa vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikössä yli 10 vuotta eli ennen ja jälkeen diagnoosinsa. ADHD-oireet eivät Tiinan mukaan näy niin paljon työpaikalla kuin kotona.
– Töissä on helpompi toimia, kun siellä on raamit. Tiedän, mitä minun on tehtävä ja ohjeistus on selkeä esimerkiksi ajankäytön suhteen. Keskittyminen on helpompaa. Toisaalta tämä hoitotyö on sellaista, että keskeytyksiä tulee aina.
Tiina on avoimesti kertonut diagnoosistaan työpaikalla, ja siihen on suhtauduttu hyvin. Lähimmät työkaverit ovat huomanneet muutoksen Tiinan käytöksessä ja antaneet positiivista palautetta.
– Kysyin yhdeltä työkaverilta onko hän huomannut minussa eroa sen jälkeen, kun aloitin lääkityksen. Hän sanoi panneensa merkille, että toimin tehokkaammin: teen asiat loppuun ja siirryn seuraavaan tehtävään. Satunnaisille työkavereille diagnoosini tuli yllätyksenä.
Tiina kertoo, että työpaikalla on tapahtunut vuosien aikana paljon hyviä muutoksia, jotka ovat edesauttaneet mielenkiinnon ylläpitämistä, motivaatiota ja viihtymistä.
– Aloitin aikoinaan kiertävänä sijaisena. Vuosien varrella olen vaihtanut osastoja ja meille on tullut uusia tiloja. Työporukka on mukava.
– En pysty sulkemaan ympäristöä pois, haistan, maistan ja kuulen kaiken. Rekisteröin helposti muiden ihmisten eleet ja ilmeet, Tiina kertoo.
Se on myös hänen vahvuutensa hoitajana.
– Kehon kieli ja tunnereaktiot kertovat usein enemmän kuin sanat. Muistisairaat eivät osaa välttämättä ilmaista itseään sanallisesti. Huomaan helposti, miltä vanhuksista tuntuu tai jos jotain on vialla.
Yksinoloa ja pitkiä ystävyyssuhteita
Sosiaalisen ja ihmisläheisen työn vastapainoksi Tiina viihtyy vapaa-ajallaan yksin.
– Olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista. En erityisemmin pidä kevyestä jutustelusta ventovieraitten kanssa. Arvostan hiljaisuutta ja omissa ajatuksissani puuhastelua.
Tiina kertoo, että hänellä on pieni, mutta pitkäaikainen ystäväpiiri.
– Ei haittaa, jos tapaamisten välillä on kuukausi tai pari, jatkamme siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. Ystävät ovat minulle tärkeitä, vaikka emme joka viikko näekään.
Tuulettumiskanavan Tiinan on löytänyt Facebookin ADHD-vertaisryhmistä.
– Niissä voimme yhdessä nauraa toilailuillemme.
Aina hiljaisuus ei ole taattu, sillä ADHD-perheessä piisaa ääntä.
– Mitä väsyneempi olen, sitä huonommin siedän ääniä ja mekkalointia. Lapseni onneksi tiedostaa tämän ja yrittää parhaansa.
Tiina ei siis ole perheessään ainoa, jolla on ADHD. Siitä on myös hyötyä.
– Ymmärrämme helpommin toinen toistemme turhautumista.
Tiina kokee, että arki sujuu helpommin, kun kotona pyritetään noudattamaan säännöllistä rytmiä.
– Mikään lääkitys ei auta, elleivät perusasiat ole kunnossa. Riittävä uni ja terveellinen ruoka ovat tärkeitä, hän muistuttaa.
Lue myös: Monelle aikuiselle naiselle ADHD-diagnoosi tulee yllätyksenä
