Nuoren rakentaessa minuuttaan yksi kysymys pomppaa ylitse muiden: kelpaanko minä?
– Ympärille tarvitaan rakastavia aikuisia kertomaan, että kyllä sinä kelpaat, sanoo nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola Helsingin yliopistosta.
Minuuden rakentamiseen kuuluu kuitenkin myös itsenäistyminen, ja se tarkoittaa erkaantumista vanhempien huomasta. Tähän tarvitaan hyviä kavereita.
– Kukapa haluaisi itsenäistyä mukavasta ja turvallisesta kotipiiristä, jollei ulkopuolella odottaisi kaveriporukka, joka vetää puoleensa ja johon kiinnittyä. Ystävät merkitsevät aikuisellekin paljon, mutta nuorelle kaverit ovat kaiken a ja o.
Nuoren aivoissa käy käsittämätön neurologinen sähinä ja vilske: käytettävät ja harjoitettavat hermokytkennät vahvistuvat, käyttämättä jääneet yhteydet karsiutuvat pois. Kehitys etenee valmiin geeniohjelman ja vaihtelevien ympäristötekijöiden vuorovetona.
Kehittyäkseen nuoren aivot tarvitsevat myös rajoja, mutta niitä ei Kososen mukaan kannata nykyään vetää aina aivan samoihin kohtiin kuin ne vedettiin vanhempien omassa nuoruudessa.
– Huonosti käy, jos nuorella on vain oikeuksia eikä lainkaan vastuita ja velvollisuuksia. Rajoja tarvitaan, mutta esimerkiksi kotiintuloajat ovat menettäneet tässä suhteessa merkitystään. Lapsi tai nuori voi olla omassa huoneessaan sosiaalisen median kautta tekemisissä juuri niiden ihmisten kanssa, joilta vanhemmat haluavat häntä varjella.
Älypuhelimien aikakaudella rajojen vetäjän olisi tosin hyvä tarkkailla myös omia rajojaan. Myös lapsella ja nuorella on oikeus yksityisyyteen.
– Moni vanhempi pitää oikeutenaan tarkastaa lapsen puhelimella käydyt keskustelut, ja lapsen liikkeitä kodin ulkopuolella seurataan sovelluksilla. Tarkkailun sijaan rajojen asettamista pitäisi lähestyä luottamuksen kautta etenkin, jos nuori ei ole käytöksellään osoittanut tarvitsevansa erityistä valvontaa.
Rakkauden ja rajojen lisäksi nuori kaipaa rauhaa yhteiskunnassa, joka tuntuu käyvän vuosi vuodelta kovemmilla kierroksilla. Paine tuntuu erityisesti, kun tehdään tulevia opintoja koskevia ratkaisuja.
– Nuorelle pitää antaa aikaa etsiä ja olla epävarma. Jollei hän halua jatkaa lukioon vaan vaikkapa lähihoitajakoulutukseen, niin antaa hänen kokeilla. Jos mieli muuttuu, niin kouluttautumista voi aina jatkaa myöhemmin. On tärkeää, että nuorelle annetaan rauha tehdä sitä, mikä hänestä itsestään tuntuu mielekkäältä.
Terveystarkastukset keskitettävä tarvitseville
Alle 18-vuotiaden alkoholin käyttö on vähentynyt viime vuosina reippaasti. Toisaalta nuorille määrättävien psykoosilääkkeiden määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Mitä nämä luvut kertovat nuorten aivoterveydestä?
Kosolan mukaan ne kertovat ennen kaikkea eriytymisestä. Valtaosalla nuorista menee paremmin kuin koskaan, mutta pienellä joukolla menee yhä huonommin.
– Alkoholin käytön ja tupakoinnin väheneminen näkyy vain niillä nuorilla, joiden perheessä asiat ovat kunnossa. Jos katsotaan toimeentulotukea tarvitsevia tai muulla tavoin sosiaalisesti kuormittuneita perheitä, nuorten päihteiden käyttö on lisääntynyt.
Kosolan mielestä lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen järjestäminen pitäisi ajatella uusiksi. Tällä hetkellä neuvolassa ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa tehdään samanlaiset tarkastukset kaikille. Terveystarkastajien hyvät neuvot purevat parhaiten niihin, jotka neuvoja vähiten tarvitsevat. Ero hyvin ja huonosti voivien välillä vain kasvaa.
– Velvoite tarkastaa kaikki vie ne resurssit, joita tarvittaisiin tehokkaampien palvelujen tarjoamiseen niille, jotka näitä tarkastuksia todella tarvitsevat. Heitä pompotetaan nyt luukulta toiselle, eikä kukaan ota heistä kunnolla kiinni, sanoo Helsingissä aikaisemmin kymmenen vuotta koululääkärinä toiminut Kosola.
Ajatus jatkuvista tarkastuksista tuntuu hänen mielestään muutenkin aikansa eläneeltä. Teknologia mahdollistaisi nykyistä tarkemman kohdentamisen. Jo neuvolakäyntien perusteella voitaisiin luoda algoritmi, joka ohjaisi tulevien vuosien tarkastukset riskissä oleville nuorille.
– Sähköinen ennakkokysely voisi karsia pois ne, joille riittää terveydenhoitajan vastaanottokäynti. Näin lääkärintarkastukset säästyisivät niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Esimerkiksi syömishäiriöistä ja mielenterveyden häiriöistä kärsiville olisi varaa tarjota useampia lääkärikäyntejä joiden aikana selviäisi, tarvitaanko avuksi erikoissairaanhoitoa.
Kolmen tunnin raja somelle ja pelaamiselle
Älylaitteet ja sosiaalinen media mullistivat nuorten vapaa-ajan niin nopeasti, ettei niiden vaikutuksista ole ehditty tehdä kunnollisia seurantatutkimuksia. Sen tutkimukset Kosolan mukaan kuitenkin osoittavat, että digilaitteiden runsaalla käytöllä on yhteys ahdistukseen ja masennukseen. Pelkän ruutuajan mittaaminen ei toimi, koska laitteilla voi tehdä niin erilaisia asioita.
– Olennaista on sosiaalisen median ja pelien parissa vietetyn ajan osuus. Kolme tuntia käyttöä päivässä on raja, jossa näkyy iso muutos. Jos raja alittuu, käytöllä ei näyttäsi olevan yhteyttä mielenterveysongelmiin. Jos raja ylittyy reilusti, suuri osa käyttäjistä kärsii ongelmista.
Kelpaamisen arvioiti ja itsen vertaaminen muihin on nuorelle keskeistä. Mielenterveyden horjuminen voi johtua siitä, että some tarjoaa tähän aivan liikaa mahdollisuuksia.
– Somen kiiltokuvamaailma aiheuttaa mitättömyyden tunnetta: finnejä löytyy, eikä vatsakaan näytä tuolta, saati takapuoli. Kukaan ei vielä tiedä, miten jatkuva vertailu vaikuttaa kehittyviin aivoihin.
Some on Kosolan mukaan erinomainen esimerkki paikasta, jossa nuori tarvitsee vanhemman asettamat tiukat rajat: Nyt oikeasti puhelin pois!
Aivot ovat muotoutuneet miljoonien vuosien evoluution aikana. Halu shoppailla ilmentää Kosolan mukaan sitä samaa keräilyvaistoa, jonka varassa esi-isät ja -äidit elättivät itsensä ja lapsensa kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
– Näillä samoilla aivoilla nuorten pitäisi nyt pärjätä some- ja pelimaailmassa. Alkukantaisiin vaistoihin osataan vedota äärimmäisen tehokkaasti, sillä käyttäjistä tallennetaan valtavia määriä psykologista tietoa, eikä tuota tietoa käytetä nuoren eduksi.
Pelin ja somen välinen raja on hämärtymässä. Pelaajat viestittelevät toisilleen eri puolille maailmaa, ja pelaaminen tapahtuu usein joukkueittain. Tämä voi vähentää nuoren muutenkin usein liian lyhyeksi jääviä yöunia.
– Joukkuepelissä paikalla olemiseen liittyy valtava psykologinen paine. Jos ei osallistu pelin ratkaisevaan taisteluun, on porukan petturi. Pelattava on silloin kun vaikkapa New Yorkissa niin päätetään, vaikka Suomessa kello olisi kolme yöllä.
Kiusattua pitää suojella kiusaajaa demonisoimatta
Yksinäisyys on nuorelle pahasta. Toisaalta moni nuori viihtyy mainiosti omissa oloissaan. Onko kyse yksinäisyydestä vai ei – sitä kannattaa Kosolan mukaan kysyä nuorelta itseltään.
– Nuori voi olla kotona yksin tuntematta oloaan yksinäiseksi. Jos sama nuori jää koulussa kaveriporukan ulkopuolelle, hän luultavasti tuntee jääneensä yksin. Se, että näkee muiden liikkuvan yhdessä porukassa, johon ei itse pääse mukaan, voi olla nuorelle todella kova kokemus.
Kiusaamiskeskustelu lähtee Kosolan mielestä helposti oudoille urille siihen nähden, että keskustelun kohteena ovat lapset ja nuoret, joiden aivojen ja tunnetaitojen kehitys on vielä kesken.
– Aikuisten on ehdottomasti puututtava kiusaamiseen heti, mutta kiusaajaa ei saa demonisoida. Uhria pitää suojella, ja hänen on voitava tulla kouluun ilman pelkoa. On kuitenkin väärin vaatia kiusaajan erottamista koulusta, sillä silloin hän ei ikinä opi niitä taitoja, joita hänen kiusaamisesta eroon päästäkseen pitäisi oppia.
Kosolan mukaan kyselyt osoittavat, että suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on vähemmän kiusaamiskokemuksia kuin muualla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa tai Australiassa.
– Jotakin meillä siis tehdään oikein. Aina tulee kuitenkin uusi sukupolvi, joka tarvitsee tukea kiusaamisasiassa. Aikuisten pitäisi siis jaksaa toimia vuodesta ja vuosikymenestä toiseen johdonmukaisesti samalla hyväksi havaitulla tavalla.
