Ollaan hammaslääkärissä. Odotetaan paikan kovettumista. Hammaslääkäri keventää tunnelmaa ja kertoo, että julisteen puut voivat elää 120-vuotiaiksi. Vai niin, sanoo kuusivuotias, ihmiset eivät elä niin pitkään.
Suruperheessä puhutaan kuolemasta, koko ajan: Äiti, mihin isä kuoli? Äiti, miksi isällä oli niin pieni arkku? Äiti, millaisella autolla isi ajaa taivaassa?
Kysymyksiä riittää, ja niihin pitää vastata.
– Lapsen suru ja huoli on otettava tosissaan. Vaikka lapsi sanoisi joskus rankkojakin asioita, häntä on hyvä kiittää ajatustensa kertomisesta, KÄPY ry:n toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki sanoo.
Jos lapsen lähiomainen on menehtynyt johonkin sairauteen, on tärkeää puhua sairaudesta sen nimellä. Lisäksi pitää kertoa, että vaikkapa syöpä tai sydäntauti ei tartu, ja että kaikkiin sairauksiin, kuten flunssaan, ei kuole.
Lapsiperheille tukea, ammattilaisille koulutusta
Suruperhe kaipaa usein tukea, mutta jää yksin.
– Ajattelemme, että surevien pitää antaa toipua rauhassa, ja menetyksen kohdanneiden yksityisyyttä kunnioitetaan liikaakin. Järjestöt, seurakunnat ja esimerkiksi kuntien perheneuvolat pystyvät auttamaan, mutta perheiden on löydettävä palvelut.
Iso-Britanniassa on keskuksia, jotka ovat erikoistuneet tukemaan surevia lapsia ja lisäämään ammattilaisten tietoa aiheesta. Aiemmin lastentarhanopettajana työskennellyt Uittomäki kaipaa vastaavia organisaatioita Suomeenkin.
– Perheiden tai lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten peruskoulutus ei yleensä anna tarpeeksi välineitä surevan perheen tai lapsen tukemiseen.
Suru on rakkauden hinta
Ihminen reagoi menetykseen surulla. Pienikin lapsi voi surra, kun hänelle tärkeä perheenjäsen on yhtäkkiä poissa.
Lapsen suru sisältää erilaisia tunteita, esimerkiksi ikävää, pelkoa muidenkin rakkaiden menettämisestä, hätää siitä, että elämä jää poikkeustilaan, vihaa vanhempia tai itseä kohtaan siitä, että kuolemaa ei pystytty estämään, ja kateutta niitä kavereita kohtaan, joiden kaikki perheenjäsenet ovat elossa.
– Lapsen tai nuoren suru ei ilmene samalla tavalla kuin aikuisen. Lapsi saattaa esimerkiksi jatkaa leikkejään, vaikka hänelle kerrotaan, että läheinen on kuollut.
– Lapsi ”surahtelee”: on välillä surullinen, välillä iloinen. Suru näyttäytyy esimerkiksi leikeissä ja piirustuksissa. Se voi ilmetä myös muun muassa mahakipuina, ruokahaluttomuutena tai nukahtamisongelmina.
Uittomäen mukaan aikuiset usein ajattelevat, että lapsi ei sure, on unohtanut tai ei ymmärrä tapahtunutta. Aikuiset myös suojelevat lapsia, eivätkä siksi uskalla puhua kuolemasta heidän kanssaan. Samaan aikaan lapsi saattaa vaieta aiheesta, jotta ei aiheuttaisi aikuiselle lisämurhetta. Lapsi voi myös yrittää ottaa aikuisen roolin, olla kiltti ja reipas.
– Lapsen surulle tulisi antaa tilaa, ja viestiä, että kaikkien tunteiden kokeminen ja näyttäminen on sallittua.
Kerro kuolemasta rehellisesti
Surun käsittely on yksilöllistä. Lapsen reaktioihin vaikuttavat muun muassa hänen aiemmat kokemuksensa, kehitystasonsa, se, kuka on kuollut ja miten lapsi sai tietää tapahtuneesta.
Kuolemankäsitys muuttuu lapsen kasvaessa. Alle 5-vuotiaat lapset saattavat kysyä useita kertoja, milloin kuollut palaa kotiin, tai tuleeko siskolla haudassa kylmä. Esimerkiksi nukkui pois -kielikuvaa pitää välttää, jottei lapsi ala pelätä nukahtamista.
6–7-vuotias lapsi alkaa ymmärtää, että kuolema koskee kaikkea elollista. Tämä saattaa aiheuttaa menettämisen pelkoa. Jos lapsi pelkää vanhempiensa kuolemaa, hänen kanssaan voi sopia, kuka hänestä huolehtisi, jos vanhempia ei enää olisi. Samalla pitää kertoa, että heidän menettämisensä on hyvin epätodennäköistä.
Noin 10-vuotias lapsi ymmärtää kuoleman peruuttamattomuuden ja ruumiin toimimattomuuden sekä sen, että kuolema koskee kaikkea elollista, ja että kuolemaan on yleensä jokin syy. Hän myös pystyy ajattelemaan, että elämä jatkuu läheisen menetyksestä huolimatta.
– Vanhemman tulee kertoa lapselle rehellisesti, mitä on tapahtunut. Jos hän kuulee totuuden vasta myöhemmin jostain muualta, hänen luottamuksensa aikuisiin kärsii.
Syyllisyys ja turvattomuus pitää poistaa
Kuolemaan liittyy eloon jääneillä usein syyllisyyden kokemus. On varmistettava, ettei lapsi miellä olevansa syyllinen kuolemaan. Muutoin hän voi kantaa tunnetta mukanaan aikuisuuteen asti.
– Pienillä lapsilla esiintyy maagista ajattelua. Jos lapsi esimerkiksi on toivonut, että äidin huomion vievää pikkuveljeä ei olisi, ja veli tämän jälkeen kuolee, lapsi saattaa kuvitella aiheuttaneensa kuoleman ajatuksillaan. Asiasta kannattaa kysyä: Joskus lapsi saattaa ajatella, että oli syyllinen kuolemaan. Oletko ajatellut niin?
Lapselta voi myös tiedustella, mikä on hänen suurin huolensa. Vastaukseksi voi tulla: kuka vie minua nyt treeneihin tai: pelkään, että sairastun ja kuolen.
