Jesse Heikkinen on kirkkonummelainen lastenhoitaja, jonka @isitreenaa-Instagram-tilillä on yli 11 400 seuraajaa.
– Alun perin sivun nimi oli @jessetreenaa, se oli vähän kuin treenipäiväkirja. Esikoisen syntymän jälkeen tilille alkoi tulla entistä enemmän perhe-elämää käsitteleviä postauksia, olihan aihe pinnalla tuoreena isänä.
Isänäkökulmalle vanhemmuuteen oli tilausta ja @isitreenaa-tiliä seuraavat niin isät kuin äidit.
– Yksityisviestejä saan päivittäin. Suosituimpia ovat aiheet, joissa käsittelen isyyden ja treenaamisen yhdistämistä. Myös bodyn pukemisen haasteita on päivitelty porukalla.
Jessen puoliso Frida Stenlund työskentelee myös lähihoitajana. Perheeseen kuuluu kaksi pientä tyttöä, Vilma-vauva ja viskarilainen Elli.
– En usko, että isyys on muuttanut minua dramaattisesti, ainakaan arvojen suhteen. Toki prioriteetit ovat menneet uusiksi ja arki ajatellaan ennen kaikkea lasten kautta. Isyys on tuntunut luontevalta alusta asti. Ensimmäisen lapsen synnyttyä vuorottelimme töissä ja kotona, puolisoni teki keikkaa yhdestä kahteen päivää viikossa ja minä kolmesta neljään.
Miten isä-minä ja ammattikasvattaja-minä eroavat toisistaan?
– Osaan ottaa työn työnä. Väitän, että olen töissä tiukempi. Oma lapseni osaa kietoa minut ihan eri tavalla sormensa ympärille. Kasvatuksessa käytän samoja hyväksi havaittuja konsteja ja kikkoja sekä töissä että kotona.
Nykyisät ovat tasa-arvoisia vanhempina
Jesse on 2020-luvun isä. Miehen vanhemmuus on muuttunut paljon sitten isoisien aikojen.
– Nykyisät osallistuvat siinä, missä äiditkin. Ei ole onneksi sellaista menneiden vuosikymmenten meininkiä, että äiti on äiti ja isä suurin piirtein äidin apulainen. Isä on tasa-arvoinen vanhempi, ei kakkosvaihtoehto. Vien lapsia neuvolaan siinä, missä puolisokin.
Petrattavaakin on.
– Aika ajoin edelleen törmää vanhoihin rakenteisiin. Omaan korvaani särähtää, kun päiväkodeissakin usein soitetaan ensin äidille, jos lapsi sairastuu kesken hoitopäivän. Joissakin paikoissa näin tehdään, vaikka perhe olisi itse painottanut, että soittakaa isälle, jos tulee jotain.
Taannoin Jessen omalle kohdalle sattui tilanne, joka samaan aikaan huvitti, mutta sai myös pyörittelemään silmiä.
– Olin vauvan kanssa liikkeellä, ja lastenhoitohuone oli naisten vessan yhteydessä. Pokkana piti mennä sinne vaipanvaihtoon. Kyseessä oli vanha rakennus, nykysuunnittelussa tällaiset asiat otetaan paremmin huomioon.
Alalle veti ihmisläheinen työ
Jesse Heikkinen on kotoisin Mäntyharjulta ja valmistui lähihoitajaksi vuonna 2015.
– Hakeuduin aikanaan lähihoitajakoulutukseen, sillä haluan työskennellä ihmisten kanssa. Pohdin ensin erikoistumista vammaistyöhön. Menin työharjoitteluun päiväkotiin ja se tuntui heti omalta alalta.
Tietoinen päätös kiertäväksi sijaiseksi heittäytymisestä yleistyy lähihoitajien keskuudessa. Jessekin on keikkalainen, tyytyväinen sellainen. Määräaikaisen työsuhteen päättymisen jälkeen keikkaa oli tarkoitus tehdä kuukausi tai pari, mutta Seuren listoilla on hujahtanut lähes viisi vuotta. Jesse tekee sijaisuuksia espoolaispäiväkodeissa. Viimeisen viiden vuoden aikana kokemusta on kertynyt yli sadasta päiväkodista.
– Tykkään siitä, että sijaisena saan keskittyä siihen, mikä omasta mielestäni on työssäni olennaista eli lasten kanssa olemiseen ja puuhasteluun. En niinkään pidä hallinnollisista töistä, suunnittelusta, palavereista ja sen sellaisesta.
Plussaa on myös vapaus.
– Keikkatyö joustaa oman arjen mukaan. Voin itse valita työaikani ja ne päiväkodit, joissa viihdyn. Töitä riittää, joten sen suhteen on turvallinen olo.
Vakityöstä hän ei haaveile, mutta näkee siinäkin omat hyvä puolensa.
– Toki toisinaan mietin, että olisi mukava olla osa mukavaa työporukkaa.
Sijaisena näkee ja kokee erilaisia työyhteisöjä. Suosikkejakin on vuosien varrella muodostunut.
– Hyvä yleisilmapiiri henkilökunnan kesken, ehdottomasti, Jesse vastaa kysymykseen siitä, mikä näitä suosikkipaikkoja yhdistää.
– Siinä on etunsa, kun tuntee henkilökunnan ja lapset. Tuttuihin paikkoihin on kiva mennä.
Mukavissa paikoissa henkilökunnan kanssa tulee juteltua muustakin kuin töistä ja juttu jatkuu luontevasti siitä, mihin se edellisellä keikalla jäi.
Ensikohtaaminen on tärkeä
Ensikohtaamista, se hetki, kun uusi sijainen astuu eteiseen, on tärkeä.
– Kun ulkopuolisena sijaisena menen paikan päälle, aistin tunnelmia herkästi. On mukava, kun jo eteisessä tervehditään, ja sitten esitellään työkaverit ja ryhmä. Oma motivaatiokin on erityisen korkealla sellaisissa paikoissa, joissa sijaisesta niin sanotusti otetaan koppi.
Keikkavuoroja tosiaan on tarjolla paljon, joten kaikkiin taloihin ei tarvitse mennä toista tai ainakaan kolmatta kertaa.
– On paikkoja, joissa kukaan ei kerro yhtään mitään, vaan pikemminkin henkilökunta katoaa paikalta, kun sijainen astuu sisään. Nykyisin en enää hätkähdä moista käytöstä, kun oma ammatillinen itseluottamukseni on kasvanut vuosien myötä. Sitten sitä vain istahtaa pöytään pelaamaan lasten kanssa Afrikan tähteä ja ajattelee, että näin tällä kertaa.
Haasteellisinta on epävarmuus
Jessen mielestä joustavuuden ja vapauden kääntöpuoli on keikkatyön epävarmuus. Tosin kyky sietää sitä on kehittynyt vuosien varrella.
– Haasteellisinta on se, kun ei aina tiedä, missä sitä seuraavana päivänä työskentelee. Ryhmätkin saattavat vaihtua useamman kerran vuoron aikana.
Samassa paikassa Jesse työskentelee tavallisesti päivästä kolmeen päivään. Hänellä on puhelimessaan appi, josta näkyy pääkaupunkiseudun vapaat työvuorot.
– Keikkatyössä on sekin hyvä puoli, että ei tule vietyä työasioita kotiin, voisi olla eri asia vakituisena. En mieti kotona ryhmän tai yksittäisten lasten asioita. Kotona pienet pulmat lasten kanssa ovat samoja kuin töissä, mutta oma roolini on erilainen, oma lapsi on aina oma lapsi. Ja onhan kodin äänimaailma huomattavasti rauhallisempi, kun lapsia on vain se kaksi, eikä kaksikymmentä!
Lasten somenäkyvyydelle on rajat
@isitreenaa -instatili päivittyy lähes joka päivä. Sisältö on sekoitus lapsiperhearjen tuokiokuvia ja treenivinkkejä. Kaupallista yhteistyötä on mukana jonkin verran.
Jesse painottaa, että kaikki, mitä hän lapsistaan somessa kertoo, on positiivista ja lapsilla on oikeus yksityisyyteen.
– En ikinä arvostele lapsiani tai laita kuvia esimerkiksi uhmaraivareista tai pottatreeneistä. Olemme puolisoni kanssa sopineet yhdessä rajat, itse asiassa jo ennen lasten syntymää.
Aika ajoin Jesse törmää siihen, että @isitreenaan seuraajat olettavat tietävänsä enemmän perheen asioista kuin he oikeasti tietävätkään.
– Todellisuudessa he tietävät vain sen, mitä kerron, eivät sitä, mitä jätän ulkopuolelle. En kerro myöskään terveystietoja tai kotimme tarkkaa sijaintia.
Aamupala sänkyyn
Isänpäivälle Jessellä ei ole sen suurempia toiveita tai odotuksia.
– Aiempina vuosina olen saanut aamupalan sänkyyn. Oletan, että perinne jatkuu tänäkin vuonna, Jesse sanoo ja naurahtaa.
Jesse kertoo olleensa kaveripiirissään ensimmäinen, joka sai lapsen.
– Kun esikoinen syntyi, emme keskustelleet lapsista juuri kaverien kanssa. Nyt tilanne on erilainen, kun muillakin on vauvoja. Lähinnä se on sellaista vertaistuellista jutustelua tyyliin, että meillä herättiin yöllä näin ja näin monta kertaa, entä teillä. Omien kokemusten ja fiilisten jakamista, ei niinkään kasvatusneuvoja tai vertailua.
Miten on, vieläkö isi treenaa?
– Ehdottomasti, kesällä aloitin myös crossfitin. On tärkeää, että vanhemmilla on omia juttuja perheen ja työn lisäksi.
