Oletko vammaisaktivisti?
Vähemmistöjen oikeuksia puolustavat leimataan usein aktivisteiksi, mutta onko esimerkiksi ihmisoikeuksista puhuminen todella aktivismia? Se, että kaikilla ihmisillä tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet, oikeudet ja palvelut, on mielestäni perusasioita hyvinvointivaltiossa, eikä niistä puhuvaa tulisi ajatella marginaaliseksi toimijaksi. Minulle on usein annettu vammaisaktivistin titteli, mutta yhtä lailla voi puhua kirjailijasta tai yhteiskunta-alan ammattilaisesta. Näen, että oma roolini etenkin somessa on tarjota työkaluja, jotta ihmiset voivat käydä keskustelua ja ymmärtää vammaisuutta paremmin.
Kuinka hyvin vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa?
Vammaiset ovat todella laaja ja moninainen joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaisia tarpeita. On kuvaavaa, että isoin osa yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulevista yhteydenotoista liittyy vammaisuuteen.
Äskettäin tehdyssä kyselytutkimuksessa 75 prosenttia vammaisista vastasi, että heidän oikeuksiensa toteutumisessa on puutteita. Vammaisten syrjinnälle on tyypillistä, että tapaukset ovat usein hyvin vakavia, ihmiset kokevat hoitoväkivaltaa tai heitä suljetaan laitoksiin vasten tahtoaan. Mediassa nousevat usein esiin yksittäiset kaltoinkohtelut, mutta ongelman ydin on syvemmällä rakenteissa. Esimerkiksi esteettömyyttä ei Suomessa pidetä ihmisoikeutena. Samaan aikaan näen, että toivoa on paljon. Ilmassa tuntuu väreilyä, että vammaisten kokemukset ja oikeudet ovat alkaneet kiinnostaa suurta yleisöä.
Saako vammainen toteuttaa itseään myös silloin kun se on hänelle itselleen haitallista?
Vammaisilla täytyy olla mahdollisuus tehdä vääriä valintoja. Nuoruuteen kuuluu mokailu ja rajojen kokeilu, mihin myös vammaisilla nuorilla on oikeus. Koska vammaisten itsemääräämisoikeus ei aina toteudu täysimittaisesti, se saattaa laukaista välillä konflikteja, joita voi olla vaikea ymmärtää vammattomana. Aina ei ole helppoa ratkaista tilanteita, jossa yksilö esimerkiksi ylittää omat voimavaransa ja lisää muiden hoivavastuuta. Vaikeissa tilanteissa pitäisi pystyä kommunikoimaan selkeästi. Kun puhutaan omaishoidosta, tilannetta sotkevat perheen sisäiset dynamiikat. Hoitotoimenpiteissä vammaisen ihmisen tulisi aina tietää, mitä hänelle tehdään. Vaatii ammattilaiselta paljon, että tilanteessa syntyy molemminpuolinen ymmärrys, jos aikaa eikä soveltuvia apuvälineitä kommunikointiin ole.
Miksi jokaisen lähihoitajan kannattaisi miettiä omaa vammaiskäsitystään?
Kaikille tekee hyvää miettiä omaa ihmiskäsitystään. Meillä jokaisella on mielessämme ajatus siitä, mihin ihmisen tulisi kyetä. Ihminen esimerkiksi kävelee kahdella jalalla ja käyttää kahta kättä, näkee, kuulee ja puhuu. Kun jokin näistä ominaisuuksista puuttuu, yksilö on helpompi nähdä taakkana läheisille ja kulueränä yhteiskunnalle.
Koko sotejärjestelmän tavoitteena on tuottaa terveitä ja tuottavia kansalaisia. Jos ihmisellä on toimintarajoitteita, hänet pyritään kuntouttamaan mahdollisimman lähelle normaalia eikä mietitä, miten täyttä elämää voisi elää myös rajoitteiden kanssa. Tällaiset ableistiset oletukset ovat meissä syvällä, ja niiden tiedostaminen ja muuttaminen vaatii työtä.
Millaiseksi näet oman roolisi vammaisena?
Minulla on lievä cp-vamma, joka ei näy kovin selvästi ulospäin, ja joudun tulemaan usein ulos kaapista vammaisuuteni kanssa. Samalla tulen rikkoneeksi ennakkoluuloja ja stereotypioita, joita vammaisuuteen ja erityisesti cp-vammaisuuteen liitetään. Kaapista ulos tuleminen liittyy yhtenäiskulttuuriin ja tilanteisiin, joissa meidän oletetaan olevan samanlaisia. Lapsuudessa vammaisuuden tuomat rajoitteet olivat tavallaan hyväksytympiä, sillä lapset kehittyvät eri tahtiin. Olen silti nuoresta asti ratkonut omaa tekemistäni suhteessa muihin ja joutunut kertomaan, millaisia mukautuksia tarvitsen vaikkapa harrastuksissa. Kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ei vammaisuutta välttämättä tarvitse tuoda esiin, mutta silloinkin tunnistan ja stressaannun, jos niihin liittyy syrjintää joko minua itseäni tai muita vammaisia kohtaan.
Millaiseksi kuvittelet oman vanhuutesi?
Olen havahtunut siihen, että cp-vamman takia vanhenen nopeammin kuin muut. En välttämättä ulkoisesti, mutta toimintakykyni ja jaksamiseni voivat muuttua, ja niiden huomioon ottaminen vie yhä enemmän tilaa elämässä. Minulla on ollut vanhenemisesta kauhukuvia, kuinka makaan yksin huoneessa kaatuneena lattialle. Hoivan kohteena oleminen on vain yksi puoli ihmisyydestä. Olen itsekin hoitanut vaikeasti sairastunutta isää, vaikka olen hentorakenteinen nuori nainen ja vielä liikuntavammainen. Toivoisin, että myös vammaiset nähtäisiin palveluissa niin, että voimme olla hoivan kohteita mutta myös hoivan antajia. Palveluasumisen arki voisi silloin olla paljon yhteisöllisempää.
Kuka on Riikka Leinonen?
- Työskennellyt asiantuntijana maisema-arkkitehtuurin, liikunnan, yhteiskuntatieteiden ja politiikan parissa. Työskenteli viime vaalikaudella kansanedustaja Bella Forsgrénin eduskunta-avustajana.
- Kirjoittanut yhdessä Sofia Tawastin kanssa tietokirjan Suuri valhe vammaisuudesta, joka sai tänä vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Leinonen on tiettävästi ensimmäinen palkinnon saanut vammainen ihminen.
- Käy keskustelua vammaisuudesta Instagram-tilillään @riikkaleinonen
Vammaistyössä lähihoitaja on seksuaalisuuden mahdollistaja
Tasapainoilua kahden tulen välissä: kun asiakkaan etu ja hänen läheistensä toiveet eivät kohtaa
