Vain neljä prosenttia ikäihmisistä kertoi kokeneensa fyysistä tai henkistä lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana. Tämä kävi ilmi Terve Suomi -tutkimuksessa vuonna 2022.
– Luku ei kerro siitä, kuinka paljon ikäihmiset kokevat oikeasti lähisuhdeväkivaltaa, vaan paljastaa sen, etteivät he tunnista väkivaltaa. He ajattelevat sen olevan vain fyysistä, väkivaltatyön asiantuntija Mika Värränkivi kertoo.
Tutkimuksen tulos eroaa muista tutkimustuloksista, joiden mukaan suomalaisista naisista joka toinen ja miehistä noin 40 prosenttia on kokenut lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana.
Väkivaltatyön asiantuntija Tarja Mellasen mukaan alhaista lukua selittää myös se, että ikäihmiset ovat saattaneet tottua väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
– He ovat sodanjälkeistä sukupolvea. Heidän vanhemmillaan oli sota-ajasta syntyneitä traumoja, mutta silloin ei ymmärretty, että niiden käsittelyyn tarvitaan henkistä tukea. Traumat saattoivat purkautua väkivaltana.
Mellasen mielestä on tärkeää ymmärtää ajankuva, jossa ikääntyneet ovat eläneet. Väkivaltaan suhtauduttiin hyväksyvämmin kuin nykyaikana.
– Mies oli perheen pää, joka saattoi sanella, missä kaappi seisoo. Kasvatuksessa ohjeena oli sananlasku: joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Moni tämän sukupolven lapsi on kokenut kuritusväkivaltaa jo lapsuudessaan.
Vapaakortti väkivaltaan
Tarja Mellanen ja Mika Värränkivi työskentelevät Tampereella Suvantopaikassa, jossa jaetaan tietoa ikäihmisten kokemasta väkivallasta ja pyritään ehkäisemään ikääntyneiden kokemaa kaltoinkohtelua. He tarjoavat keskustelutukea sekä kokijoille että tekijöille.
– Kokemukseni mukaan tämän tyyppisissä palveluissa vain noin yksi kymmenestä apua hakevasta on tekijä. Avun hakeminen on vastuullinen teko, Värränkivi painottaa.
Iäkkäät kokevat kaltoinkohtelun samoja muotoja kuin nuoremmat. Väkivalta voi olla fyysistä, psyykkistä, hengellistä, taloudellista, seksuaalista tai hoidon laiminlyöntiä. Yleensä kokija saa osakseen monenlaista kaltoinkohtelua.
Tekijänä on yleensä joku läheisistä ja joskus jopa hoitaja.
– Kun toimintakyky heikkenee ikääntyessä ja tarvitsee toisen ihmisen apua, lähisuhdeväkivallan riski kasvaa. Tekijä voi olla omaishoitaja, joka on uupunut ympärivuorokautisesta työstään. Silloin herkästi sanat ja otteet kovenevat. Puolison sairaus ei ole kuitenkaan vapaakortti väkivaltaan. Myös hoitaja saattaa käyttäytyä väkivaltaisesti uupuessaan, Mellanen kertoo.
– Stressi ja uupumus voivat olla taustatekijöitä. Ne eivät silti oikeuta väkivallan käyttämiseen. Tekijä on antanut itselleen luvan siihen. Sama ihminen pystyy kontrolloimaan käytöstään julkisella paikalla, mutta ei tee samoin, kun muut eivät näe, Värränkivi jatkaa.
Mustasukkaisuus vaivaa myös ikääntyneitä
Ikääntyneet kokevat myös parisuhdeväkivaltaa. Jos puoliso on ollut mustasukkainen jo nuorempana, se ei yleensä hellitä edes vanhetessa.
– Puoliso saattaa syyttää esimerkiksi siitä, että kaupassa on mennyt liian kauan. Hän saattaa määrätä, ketä saa tavata tai miten pitää pukeutua, Tarja Mellanen kertoo.
– Yleensä kyse ei ole pettämisen pelosta, vaan halusta hallita toista. Se vain naamioidaan mustasukkaisuudeksi. Useimmiten tällaisissa tilanteissa väkivallan tekijä on mies, Mika Värränkivi jatkaa.
Väkivallan tekijä voi olla myös oma lapsi. Riippuvuussairaudet, kuten päihde- ja peliriippuvuus, ovat usein väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla. Mellanen sanoo tilanteen olevan hankala, sillä iäkäs rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa hänelle hankaluuksia paljastamalla kaltoinkohtelua.
Romanssihuijaukset ovat yksi väkivallan muoto, jolle ikääntyneet ovat erityisen alttiita, koska digitaaliset medialukutaidot ovat heillä usein heikommat kuin nuoremmilla.
Ikääntyneet kokevat myös rakenteellista väkivaltaa. Yhteiskunta on digitalisoitunut, minkä vuoksi jotkut ikääntyneet eivät pysty käyttämään kaikille tarkoitettuja palveluja.
Kysy, älä oleta
Hoitotyöhön kuuluu iäkkään voinnin kokonaisvaltainen seuraaminen. On tärkeää, että hoitaja tunnistaa väkivallan merkit.
– Kehossa on mustelmia, ruhjeita tai muita vammoja. Jos iäkäs kertoo jatkuvasti kompuroivansa, tiedon paikkansapitävyys kannattaa pyrkiä tarkistamaan, Tarja Mellanen kehottaa.
– Hälytysmerkki on myös se, jos ihmisen käytös muuttuu. Esimerkiksi iloisesta vanhuksesta tulee apaattinen. Hänen painonsa saattaa laskea. Pelot, ahdistus ja unettomuus vaivaavat. Silloin pitää pohtia, mistä on kyse, hän jatkaa.
Kun herää epäilys väkivallasta, Värränkivi kehottaa kysymään asiasta.
– Ei kannata olettaa ja tehdä tulkintoja. Kysyminen on ainut eettinen tapa selvittää asiaa.
Kun väkivaltaiset teot paljastuvat, työyhteisön pitää pohtia yhdessä ikääntyneen kanssa, miten tilannetta voisi muuttaa. Esimerkiksi tarvitseeko omaishoitaja apua jaksamiseensa, voiko päihderiippuvaisen lapsen käyntejä rajoittaa ja miten kieltäytyä rahan antamisesta peliriippuvaiselle läheiselle.
– Jos ikäihminen ei itse kykene suojautumaan väkivallalta esimerkiksi muisti- ja muun sairauden takia, yhteiskunnan ja hänen etuaan valvovien tahojen vastuu suojautumistoimenpiteistä luonnollisesti korostuu, Mika Värränkivi painottaa.
– Tilanteen ratkomisessa saatetaan tarvita koti- ja omaishoidon, sosiaalityön ja mielenterveyspalvelujen ammattilaisia. Yhdessä laaditaan turvasuunnitelma. Akuuteissa tilanteissa tarvitaan myös poliisin apua, Mellanen jatkaa.
Väkivallan tekijä on aina vastuussa teoistaan
Jos tilanne on vakava, väkivaltatyönasiantuntijat kehottavat ohjaamaan vanhuksen turvakotiin. Nollalinjalta saa tietoja, missä on lähin turvakoti ja onko siellä vapaita paikkoja. Sieltä saa myös käytännön neuvoja tilanteeseen.
– Sinne voivat mennä myös ikääntyneet. Jos kunto on liian heikko turvakotiin menemiseen, vanhukselle pitää järjestää lyhytaikaispaikka, josta käsin tilannetta aletaan ratkoa, Tarja Mellanen kehottaa.
Hän muistuttaa, että myös tekijä pitää ohjata avun piiriin. Jos on herännyt huoli hänen elämänhallinnastaan, hänestä voi tehdä huoli-ilmoituksen. Sosiaalitoimi selvittää hänen tilannettaan. Tarvittaessa ikäihmistä voi kannustaa rikosilmoituksen tekemiseen.
– Väkivallan tekijä on aina vastuussa teoistaan. Väkivaltatilanteessa ei ole kyse vuorovaikutusongelmasta. Tekijä ei voi selitellä tekoaan sillä, että toinen esimerkiksi nalkutti. Värränkivi painottaa.
Hän korostaa sitä, että tekijä voi olla kuka tahansa.
– Jokainen meistä voi syyllistyä epäasialliseen toimintaan. Ei pidä etäännyttää väkivaltaista käyttäytymistä vain pahojen ihmisten ongelmaksi. On liukuva raja, milloin hyväksyttävä käytös muuttuu väkivallaksi.
Suvantopaikka on kahden yhdistyksen, Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n ja Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry:n järjestämä palvelu. Palvelu on osa sosiaali- ja terveysministeriön hanketta Turvallista ikääntymistä pirkanmaalaisille senioreille 2024–2026.
Kaltoinkohtelun muodot
Fyysinen väkivalta
Kaikenlainen kivun tai vahingon aiheuttaminen, kuten lyöminen, töniminen tai tarpeettoman rajut otteet. Myös yli- tai alilääkitseminen ja hoidon laiminlyönti voivat olla fyysistä väkivaltaa.
Psyykkinen väkivalta
Henkisen pahoinvoinnin aiheuttaminen esimerkiksi nimittelemällä, pelottelemalla tai nöyryyttämällä.
Emotionaalinen väkivalta
Emotionaalista väkivallasta puhutaan, kun tekijän ja kokijan välillä on tunneriippuvuus, mikä tekee väkivallasta erityisen kuormittavan.
Vainoaminen
Ei-toivottua yhteydenottoa, seuraamista tai tarkkailua, joka aiheuttaa pelkoa tai ahdistusta. Siihen voi sisältyä myös uhkauksia ja väkivallan tekoja.
Hengellinen väkivalta
Uskonnon harjoittamisen kieltämistä, mitätöintiä tai halventamista sekä uskonnon avulla aiheutettu pelko ja ahdistus.
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaalista identiteettiä loukkaava käytös, sukupuolinen häirintä, ahdistelu tai pakottaminen seksuaalisiin tekoihin.
Taloudellinen väkivalta
Omaisuuden tai rahojen käyttö ilman lupaa, kiristäminen ja hyväntahtoisuuden tai sairauden alentaman arviointikyvyn hyödyntäminen taloudellisen hyödyn tavoittelussa.
Hoidon ja avun laiminlyönti
Tarkoituksellinen tai tahaton hoidon laiminlyönti, esimerkiksi hoitovastuusta kieltäytyminen tai välinpitämättömyys.
Entä jos väkivallan tekijä on hoitaja?
Väkivallan tekijä voi olla kuka tahansa, myös hoitaja. Väkivallaton työyhteisö luodaan yhdessä.
Kotihoidon hoitaja menee iltakäynnille iäkkään naisen kotiin. Asiakas ilahtuu silmin nähden hänet nähdessään ja huudahtaa:
– Onpa kiva, kun tulit, eikä se aamun kiukkuinen hoitaja.
Hoitaja ihmettelee vastausta ja kyselee lisää. Käy ilmi, että asiakas on kokenut aamuvuoron työntekijän ilkeäksi ja kovakouraiseksi. Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
– Asiaan on puututtava. Voi kysyä tilanteesta suoraan aamuvuorossa olleelta hoitajalta tai kertoa asiasta esihenkilölle, Tarja Mellanen kehottaa.
Hän tietää, ettei puheeksi ottaminen ole välttämättä helppoa.
– Siinä auttaa, jos työpaikalla puhutaan väkivallasta ja korostetaan sitä, että olemme väkivallaton työyhteisö. Keskeisenä arvona pitää olla se, että jokaista kohdellaan arvostavasti ja kunnioittavasti, niin asiakkaita kuin työkavereitakin.
– Jos työskennellään pareina, kannattaa luoda rutiini, että kysyy toiselta aina tilanteen jälkeen, miten meillä meni. Silloin on luonteva paikka antaa ja saada korjaavaa palautetta.
Väkivallan tekijä ei välttämättä ymmärrä toimivansa väärin. Mellanen kannustaa siksi keskustelemaan siitä, millaisina tilanteet koetaan.
Pelko vaientaa
Hoitajan väkivaltainen käytös ei välttämättä paljastu, sillä asiakkaat ja potilaat saattavat vaieta väkivallan kokemuksistaan.
– Kun ihminen on riippuvainen toisen avusta, kynnys kertoa epäasiallisesta käyttäytymisestä voi olla korkea. Vanhus saattaa pelätä, että hän jää kokonaan vaille palvelua tai hänelle kostetaan. Ikäihmisten kokema väkivalta on samalla tavalla piilossa kuin muukin lähisuhdeväkivalta, Mika Värränkivi kertoo.
Väkivallan käyttäminen ei ole koskaan hyväksyttävää, mutta liiallinen kuormitus saattaa altistaa sille. Taustalla voi olla työuupumusta tai vaikea kotitilanne. Esihenkilön tehtävänä on ottaa puheeksi syitä väkivaltaiselle käytökselle ja ohjata työntekijä hakemaan tarvittavaa apua. Jos työkuorma on liian suuri, siihen on saatava muutos.
Työyhteisössä puheeksi ottaminen on tapa tehdä haitallinen käytös näkyväksi. Se tarjoaa väkivallan tekijälle mahdollisuuden muuttaa käyttäytymistään. Jotkut ovat valmiita muutokseen, mutta kaikki eivät. Kaikilla aloilla, myös hoitotyössä, on ihmisiä, jotka eivät halua tarkastella omaa käyttäytymistään.
– Suurin osa hoitajista tekee työtään sydämellä, mutta joukossa on marginaalitapauksia, Mellanen sanoo.
Lue myös:
Väkivaltatyön asiantuntija Jaana Autto: ”Lähisuhdeväkivallan tekijä voi kertoa olevansa itse uhri”
