Ilta eteni. Toisesta yksiköstä tuli kutsu, että nyt tarvittaisiin miespuolista apulaista nopeasti paikalle: Jukka liikkeelle.
Tässä saatettiin tietoisesti laittaa opiskelijapoika testiin, sillä harvemmin päihdepuolella sukupuolisidonnaisista tehtävistä ilmoitellaan. Havaintojeni mukaan henkilökunta pystyy sukupuolesta riippumatta toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ovat sen verran osaavaa porukkaa. Muuttokuormien sohviakin kantavat portaikoissa yleensä ne, jotka sattuvat olemaan paikalla. Tilanne on takavuosikymmeninä saattanut olla hoitoalalla toinen, miesten hommat ja naisten hommat.
Perille päästyäni kävi ilmi, että iltavuorossa yksin olleella naisella oli kiire. Ovensuun sohvalla notkui turhan vaativan oloinen mies ja hölisi. Hän halusi soittaa viranomaiselle ja intti puhelinnumeroa loputtoman tuntuisesti. Mielentila oli sellainen, ettei virastojen palveluajoilla ollut väliä, puhelimeen oli päästävä.
Puolittain rehvakkaasti otin osaa harmitukseen ja naisohjaajan vinkkaamana ehdotin, että käydäänpä välillä kämpillä miettimässä tilanteen etenemistä. Kerroin, että olen opiskelija naapurista. Humaltunut asukas mittaili minua katseellaan ja lähti mutisten mukaan.
Kotiovellaan hän kiroili ja kertasi tapahtumia. Nyökyttelin ja koetin selittää, että varmaan kiireen takia asiat jäävät nyt hoitamatta. Huomenna uusi yritys. Huomasin asukkaan takissa erään firman logon ja kyselin siitä. Kävi ilmi, että se oli hänen entisen työpaikkansa tunnus. Juttu kääntyi tutun yrityksen tilanteeseen, josta asukas kertoili jo paljon rauhallisemmin. Ihmettelimme yhdessä ongelmista, joista oli uutisoitu mediassa.
Firmassa oli yksi asia hyvin, harrastusryhmät, joista eräässä asukas oli ollut aktiivinen. Yhdessä pohdittiin, voisiko harrastusta elvyttää. Tätäkin mietittäisiin huomenna. Tiemme erosivat.
Jos puhuminen rauhoittaa, niin voi rauhoittaa tanssiminenkin.
Toinen asukas järjesti hieman myöhemmin tutun show´nsa eli lupasi tuskissaan ja nyrkit pystyssä kaivaa aseet esiin ja täyttää hautausmaat, kun hän hieman hoitelee asioita. Päätin, etten tällä kertaa kuuntele suunnitelmia loppuun saakka, vaan kävelin suoraan peremmälle asukkaan musiikin täyttämään huoneeseen ja ryhdyin tanssimaan. Lantion vispatessa kehuin kappaletta ja yhtyettä. Hölmistynyt asukas vaihtoi omaa levyään, ja hytkyi pian hymyillen mukana sen, minkä tasapainoltaan pystyi.
Tanssi ei ehkä tepsi jokaiseen tilanteeseen, mutta tässä asunnossa palaset joskus loksahtavat kohdalleen.
Jukka Järvelä on lähihoitajaopiskelija ja SuPer-lehden entinen toimittaja.
