Onko vanhustenhoito muuttunut ratkaisevasti viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Hoitajamitoituksesta puhutaan nyt paljon. Vierastan sitä, että hoitajien työstä puhutaan lukuina ja mitoituksina. Niiden sijaan pitäisi keskittyä siihen työhön, mitä hoitaja tekee. Hoitoa tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut nopeasti, eikä asiaan ole osattu valmistautua hyvin. Suurimmat ikäluokat ovat vasta tulossa hoidontarpeen piiriin. Kuluneen vuosikymmenen aikana esimerkiksi hoivakotikriisit ovat nousseet julkisuudessa esiin. Tämä on hyvä asia, mutta toivoisin, että ikäihmisten varhaisista palveluista puhuttaisiin nyt enemmän. On huolestuttavaa, että vanhuusiälle tyypillisiä ongelmia näkee nykyään alle 80-vuotiaillakin. Esimerkiksi ylipaino ja sydän- ja verisuonisairaudet altistavat parantumattomille muistisairauksille. Hoitajien kannalta tämä tarkoittaa, että pitkäaikaiseen hoitoon voi tulla yhä nuorempia, isokokoisia ja hankalasti liikkuvia ihmisiä.
Mitkä ovat tällä hetkellä kipupisteitä ikäihmisten hoidossa?
Kiire on suurin kipupiste. Se tarkoittaa, että sairaalassa potilas yritetään hoitaa nopeasti pois käsistä ja kotihoidossa tehdään vain se, mikä on välttämätöntä. Kun sairaalajaksot lyhenevät, toipuminen tapahtuu yhä useammin kotona. Kotihoidolla olisi oltava enemmän mahdollisuuksia ja työvoimaa auttaa toipumisessa. Muuten on vaarana, että iäkäs ihminen menee jokaisen sairaalajakson jälkeen huonompaan kuntoon. Erityisesti lihasvoiman ja liikkumiskyvyn tukeminen on tärkeää. Mitä huonompi ihmisen peruskunto on, sitä pienemmät asiat vievät päivystykseen. Toinen kipupiste on osaaminen. Ilman riittävää osaamista ikäihmisten ongelmia ei tunnisteta, eikä niihin osata puuttua. Esimerkiksi ikäihmisten vajaaravitsemus, väärät lääkitykset ja hoitamattomat mielialaoireet ovat tällaisia ongelmia.
Minkälaisten asioiden pitäisi muuttua, että hoito olisi parempaa?
Hoitajien pitäisi saada aikaa oman osaamisensa hyödyntämiselle, erityisesti kotihoidossa. Mitä iäkkäämpi ihminen on, sitä yksilöidympää hänen hoitonsa pitäisi olla. Pidän geriatriasta, sillä ikäihmisten hoito on hyvin haastavaa ja siksi kiinnostavaa. Työn oppiminen vaatii aikaa ja siitä tulee mielekästä vasta, kun asiat todella osaa. Geriatrisen hoitotyön tekemisestä voi olla ylpeä. Toivoisin, että hoitajat saisivat helpommin yhteyden lääkäreihin. Liian usein kotihoitaja joutuu kutsumaan ensihoitajan, koska lääkäriin ei ole yhteyttä. Myös potilastietojärjestelmät pitäisi saada kuntoon, että hoitajien kirjaamat tiedot asiakkaista välittyisivät myös sairaalaan. Toivoisin, että hoitajat saisivat kokea, että heidän työllään todella on merkitystä. Monesti hoitajat tunnistavat ja vievät eteenpäin asioita, joista on apua potilaalle.
Onko tekniikasta ja digitalisaatiosta hyötyä ikäihmisten hoidossa?
Voi olla, että olen pessimisti, mutta tekniikan tarjoama apu hoitotyössä on mielestäni melko rajallinen. Tekniikka voi hyödyttää pientä osaa hoidettavista ikäihmisistä. Esimerkiksi muistisairaiden etähoitoon se ei ole hyvä vaihtoehto. Jos hoidettavan kognitio on kunnossa ja hänellä on vain kevyt tarve palveluille, digipalvelut voivat toimiakin. Ensisijaisesti kuitenkin näkisin, että tekniikka auttaa hoitohenkilökuntaa. Esimerkiksi asukkaan siirtäminen hoivakodista voi olla työlästä ja vaarallistakin. Silloin voi olla parempi, että esimerkiksi vanhuspsykiatria voi konsultoida etäyhteyden avulla. Olisi myös hienoa, jos tekniikka osaisi haarukoida ikäihmisten tarvetta toimenpiteisiin ja vuosikontrolleihin.
Miltä ikäihmisten hoidon tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?
Ajattelen, että Suomessa on turvallista vanheta. Julkinen järjestelmä tuo paljon turvaa. Nykyään vanhenevan ihmisen olisi kuitenkin syytä miettiä, miten pärjää, jos toimintakyky heikentyy. Olisiko esimerkiksi syytä muuttaa lähemmäs palveluita? Kattavia palveluita ei voi ulottaa kaikkialle. Tulevaisuudessa edessä on muitakin haasteita, mutta en ole menettänyt toivoani. Hyvinvointialueilla on mahdollisuus edistää hyviä käytäntöjä. Lisäksi geriatria kiinnostaa yhä useampia nuoria lääkäreitä. Toivon, että myös hoitajat näkevät alan mahdollisuudet.
Esa Jämsen
- Helsingin yliopiston geriatrian professori vuodesta 2021.
- Professorin sivuvirka HUSin ylilääkärinä.
- Valmistunut Tampereella lääketieteen tohtoriksi 2009 ja geriatrian erikoislääkäriksi 2014.
- Kiinnostuksenkohteina erityisesti iäkkäiden potilaiden akuuttihoito, lääkehoito sekä erikoisalojen rajat ylittävä yhteistyö iäkkäiden potilaiden hoidossa.
