Kuten monessa muussakin lehdessä ja some-julkaisussa on täysin oikein todettu, helmikuinen ylityö- ja vuoronvaihtokielto näytti kouriintuntuvasti toteen sen, mitä me hoitajat olemme kauan jo yrittäneet tuoda julki.
Meitä on aivan liian monessa paikassa aivan liian vähän. Sairaalat, kotihoito, päiväkodit, erilaiset laitosasumisen yksiköt ja muut pyörivät aivan liikaa hoitajien jouston ja loputtoman kiltteyden varassa. Jo muutama päivä tehostettua työajasta kiinni pitämistä kirvoitti melkoista kohua siitä, kuinka potilasturvallisuus vaarantuu ja kuinka esimerkiksi leikkauksia jouduttiin perumaan.
Se, mistä olen surullinen, on ettemme kunnioita itseämme hoitajina ja ihmisinä tarpeeksi pitääksemme normaalissa tilanteessa kiinni oikeuksistamme. Kun työtaistelun aika on ohi, palaammeko taas joustamaan ja jäämään pitkään päivään? Vaihdammeko vuorojamme, jotta henkilöstövajetta saadaan paikattua? Ja alammeko itse soitella sijaisia sairastuneen tilalle, kun tarve taas tulee?
Kysyin oma-aloitteisesti AVI:n mielipidettä esimerkiksi tähän syvään juurtuneeseen tapaan, että ilta- ja viikonloppuaikaan useassa yksikössä hoitajat joutuvat rekrytoimaan itselleen työkavereita, jos joku sairastuu. Vastaus oli melkoisen yksiselitteinen:
”Lähtökohtana on, että työnantaja tai työnantajan määräämä henkilö huolehtii sijaisten palkkaamisesta. Sijaisen palkkaaminen ei voi kuulua lähi- tai sairaanhoitajalle, mikäli tätä tehtävää ei työnantajan toimesta ole ko. henkilölle määrätty. Yleisesti ottaen rekrytointi tulee muutoinkin kuulua rekrytointia suorittavan henkilön normaaleihin työtehtäviin ja rekrytointia suorittavan henkilön tulee olla koulutettu ja perehdytetty siten, että hän omaa valmiudet kyseisen tehtävän suorittamiseen (tarvittavien lupien arviointi yms.). Väärinkäsitysten välttämiseksi tämänkaltainen määräys tulisi olla kirjallisesti tai muuten todennettavassa muodossa työntekijälle annettu.”
Toivoisin, että jokaisessa hoitajassa säilyisi se itseään ja työkavereita puolustava taisteluhenki, jota löytyi työtaistelun aikana. Vuoronvaihto- ja ylityökiellon aikana emme nimittäin tehneet mitään sen radikaalimpaa kuin pidimme kiinni laillisella tavalla työnantajan kanssa sopimistamme työvuoroista. Samaa meidän pitäisi toteuttaa ihan joka viikko. Pitäisi myös, ihan jokaisen meistä, kyseenalaistaa ja kysyä ääneen, miksi virkasuhteessa olevat esimiehet eivät ole edes tavoitettavissa iltaisin tai viikonloppuisin, saati hoitamassa sijaisten hankintaa kuten virallisesti pitäisi.
Toki ymmärrän esimerkiksi sen, että osa perustelee vaihtoja ja ylitöitä lisärahan tarpeella. Toisaalta liian moni tekee kyllä ylitöitä, mutta ottaa ne tunti tunnista -periaatteella saman listan aikana pois. Tällöin ei ikinä näy toteen se, että oli liian vähän henkilökuntaa ja homma pyörii vain kiltisti joustavien hoitajien jaksamisen varassa. Jos siis haluaa tehdä ylitöitä, niin otetaan niistä kuuluva korvaus sitten edes asianmukaisesti vastaan. Eli vapaat pitää tulla kertautuneesti seuraavalle listalle, ei tunti tunnista – tai sitten ylityöt maksetaan rahana.
Kirjoittaja on lähihoitaja. Lisää Hannan ajatuksia löydät hänen blogistaan www.lily.fi/blogit/run-babe-run
