Kaikki me hoitajat varmasti tiedämme, että kuntouttaminen on äärimmäisen tärkeää. Kuntouttavasta työotteesta on puhuttu jo vuosia ja se onkin keinona vakiintunut toivottavasti jokaisen hoitajan työkalupakkiin päivittäin käytettäväksi.
Meille on jo vuosia opetettu, suorastaan jopa saarnattu liikkumisen tärkeydestä potilaiden ja myös itsemmekin suhteen. Jos potilas ei liiku, jäykistyvät hänen nivelensä ja lihaskunto romahtaa jo muutamassa viikossa. Liikunnalla parannetaan lihasvoimaa, ylläpidetään nivelten liikkuvuutta ja luuston lujuutta. Sen kautta annetaan elämälle sisältöä, tasapainoa ja mielihyvää. Aktiviteetin vähäisyys ja raajojen jäykistyminen johtavat hiljalleen jopa pysyvään liikuntakyvyttömyyteen.
En missään nimessä kiistä kuntoutuksen ja liikunnan merkitystä. Itse työskentelen ikäihmisten parissa kuntoutuspainotteisella osastolla. Olen omin silmin viikko toisensa jälkeen saanut myötäelää niitä vaihtelevia tunteita, jotka liittyvät kuntouttamiseen. Iloa, kun ihminen vielä nousee jaloilleen ja kuntoutuu kotiin. Olen lohduttanut myös monissa katkerien kyynelten hetkissä, kun kuntoa ei enää pystytä niihin kantimiin saamaan, että kotiutuminen omaan kotiin olisi turvallista.
Uskallan väittää, että kuntoutukselle voi joskus myös sokeutua. Tuntuu, että toisinaan vielä kuolinvuoteen laidaltakin pitäisi jaksaa ponnistaa tekemään vähintään viisi seisomaan nousua, ettei reisilihasten voima katoa. Ehkä se jollekin saattaa sopiakin, mutta ei suinkaan kaikille.
Peräänkuulutan herkkyyttä kuunnella sydämellä. Aina ei ole jumpan eikä humpan aika. Muistan, miten taannoin herttainen ysikymppinen rouva melkein itkien halasi minua: ”Sinä olet niin ihana ihminen, kun annoit nukkua”. Joskus on parasta kuntoutusta antaa ihmisen nukkua ihanat pitkät päiväunet. Keitetään ne päiväkahvit sitten hänelle erikseen tunnin päästä ja kävellään vaikka päivälliselle päiväsaliin, jos kahville ei oikeasti jaksa.
Ihana nuori kollegani teki taannoin myös pieniä ihmeitä. Hän sai melko haastavasti käyttävän asiakkaan pitkäksi aikaa hyvälle tuulelle. Mitä siihen tarvittiin? Kännykkä, kekseliäisyyttä ja muutama minuutti. Olivat alkaneet asiakkaan kanssa miettiä erään laulun sanoja ja kollega oli kipaissut hakemaan oman puhelimensa. Spotify-musiikkiapin kautta olivat sitten Joel Hallikaista kuunnelleet päät yhdessä sängynlaidalla. Asiakas kertoi hoitajan piristäneen hänen koko loppuelämäänsä. Ok, totta on, etteivät jumpanneet tai lähteneet sillä kertaa muiden seuraan ruokailuun, mutta asiakas koki saaneensa jotakin hyvin merkittävää.
Kaikella on aikansa, myös kuntoutuksessa. Joskus jumpataan hiki hatussa, mutta ihan yhtä tärkeää on nähdä, milloin asiakas ei oikeasti jaksa, vaan kaipaa ihan jotain muuta kuin lihaskuntoharjoitteita.
