Hulluin vuosi pitkiin aikoihin kääntyy kohti loppuaan. Ihan kamalasti ei tarvita, että vuosi 2021 olisi edellistään parempi.
Ympäri Suomen on venytty ja vanuttu – katki, poikki, halki ja pinoon vaan. Itsekin olen vuoden aikana varmasti joka toinen viikko kyseenalaistanut, miksi ihmeessä haluan tehdä tätä työtä? Tällä palkalla ja näillä resursseilla! Ympäri Suomen paistaa hurja hätä siitä, ettei edes koronan kaltainen kriisi, kaiken maailman valmiuslakeineen, ole edelleenkään antanut aihetta esimerkiksi ylimääräisiin korvauksiin hoitajille. Ei, vaikka töitä on tehty jopa oman terveyden ja elämän kustannuksella.
Vaikka kutsumus ei elätä, se elää meissä hoitajissa vahvana. Kutsumusta on vuosikymmeniä valitettavasti käytetty hoitajia vastaan, mutta kyllä se silti meitä vahvasti ohjaa arjessa. Jos kipinän ja kutsumuksen auttaa, hoitaa, kasvattaa ja ohjata kadottaa, ei tätä työtä voi itseään rikkomatta enää tehdä. Olemme niin lähellä elämän peruskysymyksiä, että välillä sen ajatteleminen hirvittää. Kun seisot kuoleman hetkellä hoidettavan rinnalla, olet osa jotakin aikaa ja äärettömyyttä suurempaa. Jotakin ainutlaatuista loppuu, eikä ikinä enää palaa. Yhtälailla saatamme olla niitä, joiden silmien edessä lapsi ottaa ensimmäiset askeleensa päivähoidossa. Jotain ihan korvaamatonta tämäkin. Autamme päihde- ja mielenterveyspuolella löytämään syitä elää vielä, ehkä aivan järkyttävistäkin kriiseistä huolimatta. Joskus se voi olla etenemistä hetki kerrallaan, ja ajatus päivästä tai viikosta on jo työvoitto.
Pelko, kiire, sijaispula, stressi, jatkuva kehittämisen ja innovaatioiden vaatimus, tehokkuuden perääminen ja poikkeusolot ovat hurja cocktail. Monien taitojen, tietojen ja asioiden hallinnan merkitys on tänä vuonna entisestään korostunut.
Kaiken keskellä hoitajan tärkein työkalu on hän itse. Ihmisenä ihmiselle. Tämä korostuu kaikessa, vaikka maailma ympärillä tuntuisi sekoavan täysin.
Yksikkömme asiakas kirjoitti meille koronakaranteenin jälkeen kiitoskirjeen. Hän mainitsi, kuinka suuressa arvossa piti osaamistamme ja ammattitaitoamme vaikean ajan keskellä. Silti kaikkein tärkeintä hänelle oli niinkin yksinkertainen asia kuin suihkupäivä ja se, kuinka hän koki elävänsä ja tulleensa kohdatuksi ihmisenä.
Aika moni meistä liikuttui. Kirje on kanslian seinällä varmasti vielä pitkään. Meille kullekin on varmaa vain tämä hetki. Kaiken karmeuden keskellä siinä on myös jotakin kaunista: kuinka pienet asiat lopulta ovat niitä kaikkein suurimpia.
