Kuulen valitettavan usein tarinoita siitä, että työyksikössä on työkaveri, jonka käytös ei ole ihan OK. Moni meistä tuntee sen tyypin, jonka tullessa töihin tekisi mieli painaa oma pää kumaraan. Kohta se räyhää taas jostakin. Se on se tyyppi, joka ensimmäisenä haukkuu, kun Martan hiukset on niin rumasti kammattu, eihän kasikymppiselle saa poninhäntää laittaa. Se on se tyyppi, joka liiniksessä menee vetämään alimmasta lakanasta koko pinon alas, koska joku on taas yövuorossa ollut niin anteeksiantamattoman huolimaton ja pinonnut lakanat pari milliä vinoon.
Liian usein näitä ihmisiä kohdellaan silkkihansikkain. Hänhän on vain vahva persoona, eikä aina ajattele mitä sanoo.
Saako työkaverille huutaa? Ehdottomasti ei! Meillä jokaisella on samat säännöt ja oikeus turvalliseen työelämään. Hyvään työilmapiiriin ei kuulu huutaminen, eikä nimittely, toisten väheksyminen, toisen työn negatiivinen arvostelu tai mikään mollaaminen. Korjaava palaute voi olla tarpeen, jos työkaveri toistuvasti tekee selkeitä virheitä. Asiallista kritiikkiä ei ole nälviä esimerkiksi aamuvuoron asiakkaalle pukemia vaatteita, vaikka ne omaa värisilmää eivät miellyttäisi.
Epäasiallinen käytös voi olla työpaikkakiusaamista. Arjessa satunnainen huono kohtelu muuttuu kiusaamiseksi, kun asiaton käyttäytyminen on toistuvaa, jatkuvaa ja systemaattista. Työpaikkakiusaamisesta ei suoraan säädetä laissa, mutta monesti työpaikkakiusaaja saattaa lakia rikkoa. Jos työpaikallaan epäasiallisesti toimiva henkilö esimerkiksi levittelee valheellista tietoa toisesta, hän voi syyllistyä kunnianloukkaukseen tai törkeään kunnianloukkaukseen. Rangaistus kunnianloukkauksesta on sakko tai kuusi kuukautta vankeutta.
Tärkeintä on lopettaa asiaton käytös alkuunsa. Sano epäasiallisesti toimivalle suoraan, että hänen käytöksensä loukkaa. Jos koet suoran kohtaamisen vaikeaksi, pyydä luotettava työkaveri rinnalle kuulemaan tilanne. Seuraava etappi on mennä esimiehen puheille. Hänellä on ehdoton velvollisuus puuttua asiaan. Jos esimies ei puutu, vie asia työsuojeluvaltuutetulle ja tiedoksi esimiehen esimiehelle. Ole tarvittaessa kiusaamisesta yhteydessä poliisiin ja varmista täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit.
Ja sinä joka huudat työpaikalla, pysähdy miettimään miltä tuntuisi, jos sinulle yhtä usein huutaisi joku. Omiin henkisiin solmuihin saa apua. Samoin omasta työmotivaatiosta tai työn aiheuttamasta pahasta olosta kannattaa keskustella esimerkiksi työterveydessä tai esimiehen kanssa.
Kirjoittaja on superilainen lähihoitaja Hattulasta.