On kulunut kolme kuukautta siitä, kun joulukuisena sunnuntaina pakkasin matkalaukkuni ja suuntasin kohti Etelä-Atlantilla sijaitsevia Falklandinsaaria. Vielä silloin tietämykseni paikasta rajoittui lähinnä siihen, että osasin sijoittaa saaret karttapallolla, juuri muuta en tiennytkään.
Menneet kuukaudet ovat kuluneet kuin siivillä ja elän edelleen honeymoon-aikaa mitä tulee tämänhetkiseen asuinmaahani. Olen useasti kuullut sanottavan, että Falklandinsaariin joko ihastuu tai vihastuu, kylmäksi tämä omintakeinen saariryhmä tuskin jättää ketään. Omalla kohdallani ihastuminen on ollut kertakaikkista ja kaiken kattavaa.
Olen pitänyt saaren ilmastosta, sillä kotimaan sydäntalven sijaan täällä on vielä kesä. Raikasta merituulta riittää jokaiseen päivään, mutta niin myös aurinkoa ja valoa 13 tuntia päivässä. Kraanavesi on hyvää ja juotavaa, mikä ei sekään aina ole itsestäänselvyys ulkomailla matkaillessa. Ihmiset niin työpaikalla kuin muualla ovat tavattoman ystävällisiä ja kohteliaita. Päiväkävelyllä vastaantuleva nuorisoryhmä lähes poikkeuksetta huikkaa tervehdyksen ja tuntematon kyläläinen puutarhassaan rupattelee sanasen ja kysyy kuulumiset. Vaikka puhunkin nyt kylästä, niin Stanley on oikeastaan pieni kaupunki, Falklandinsaarten pääkaupunki ja koti noin 3 000 vakioasukkaalle ja usealle sadalle vierastyöläiselle, joita itsekin edustan.
Työpaikkani Hillside on koko Falklandin saariryhmän ainoa hoivakoti, jossa tällä hetkellä on viisi asukasta. Tilat on pienin korjauksin muutettu palvelemaan tilapäistä vanhuspalveluyksikköä syksyyn asti, jolloin uuden ja modernin hoivakodin on tarkoitus valmistua. Työyhteisö on hauska ja kansainvälinen. Työkielenä on englanti ja vaikka itselläni on lähes kymmenen vuoden kokemus vieraalla kielellä työskentelystä, tulee eteen välillä hetkiä, että ymmärtäminen on haasteellista monenkirjavassa aksenttien tulvassa.
Vaikka hoitokodilla onkin sen tilapäisyydestä johtuen tiettyjä puutteita, en ole koskaan tai missään työskennellessäni kohdannut sellaista lämpöä ihmisten välillä, olivat kyseessä sitten potilaat tai työtoverit. Eikä myöskään sovi unohtaa omaisia, jotka päivittäin käyvät tervehtimässä rakkaitaan, viettävät heidän kanssaan useita tunteja ja avustavat muun muassa ruokailuissa.
Päiväkävelyllä vastaantulevat nuoret
huikkaavat tervehdyksen
ja tuntematon kyläläinen kysyy kuulumiset.
Vapaa-aikaan Stanleyn kaupunki ja yhdistykset tarjoavat lukuisia vaihtoehtoja: kuntosaliharjoittelua, uintia, jalkapalloa, golfia, krikettiä, shakkia tai ammuntaa. Just name it!
Seurakuntatoiminta on aktiivista ja monenmoista ryhmää löytyy kiinnostuksen mukaan, muun muassa Naisten yhdistys, Punainen Risti ja kudontaryhmä.
Falklandinsaaret tarjoaa erinomaiset puitteet ulkoiluun, sillä luonto on kaunis ja ainutlaatuinen kuten myös eläimistö linnustoineen, merileijonineen tai pingviineineen. Tiestö on etupäässä hyvälaatuinen, tosin luontoretkille on syytä lähteä maasturilla, sillä pääteidän ulkopuolelta löytyy todellista erämaata.
Millainen ihminen sitten pärjää Falklandinsaarilla hoitoalalla? Tähän tuskin löytyy helppoa vastausta mutta oman kokemukseni mukaan muutama piirre on ylitse muiden: avoimuus kohdata uutta ja epävarmaa, uteliaisuus oppia aina lisää ja nöyryys myöntää, että oma näkemys ei ole ainoa oikea. Itse koen olevani vielä hyvinkin keskeneräinen niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Tämä 14 000 kilometrin päässä kotoa oleva työkomennus on ollut siinäkin mielessä hyvin opettavainen.
Kirsi-Marja Pulkkinen on 59-vuotias lähihoitaja, yrittäjä ja karjatilan emäntä Orimattilasta. Hän keikkaillee hoitotöissä kotimaassa ja ulkomailla.
Lähihoitajat maailmalla: Ulkomailla työskentely vaatii valmistautumista
