Lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen: Falklandinsaarilla Hillsiden hoitokodissa on viidelle potilaalle viisi hoitajaa

Työyhteisö on ehdottomasti paras mitä olen kymmenvuotisen hoitotyöurani aikana kohdannut, kirjoittaa Falklandinsaarilla työskentelevä lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen kolumnissaan.

Pingviinit viihtyvät Volunteer Pointin rannalla. Falklandinsaarilla päivälämpötila nousee harvoin yli 15 asteen, joten rannalla ei ole välttämättä muita uimareita. Kuva: Kirsi-Marja Pulkkisen kotialbumi

Teksti Kirsi-Marja Pulkkinen

Työrupeamaa Isolle-Britannialle kuuluvilla Falklandinsaarilla on takana kaksi kuukautta. Aika on kulunut kuin siivillä ja alkuhuuman haihduttuakin tunnen edelleen oloni täällä suorastaan onnelliseksi. En juurikaan keksi valittamisen aihetta paitsi ehkä maan korkea hintataso sekä julkisen liikenteen puuttuminen. Pääkaupunki Stanleyn alueella tosin tämäkään ei haittaa sillä 3500 asukkaan kaupungissa kaikki oleellinen on kävelyetäisyydellä: työpaikka, kirkot (5 kpl), pubit, ravintolat, elokuvateatteri ja kaupat.

Mainos

Asunnonkin suhteen olen ollut onnekas: omani on 35 m2 pikkukaksio luhtitalon yläkerrassa, jonka alapuolella on varastotilana toimiva autotalli. Ylä-, ala- tai seinänaapureita ei siis ole ja saan täysin rauhassa kuunnella äänikirjoja aamuyöllä tai antaa pesukoneen ja imurin hurista illan myöhäisinä tunteina. Kolmivuorotyötä tekevälle nämä ovat arvokkaita arjen helpottajia.

Lisäksi työpaikalle on kotoa matkaa vain noin kilometri tasaista maantietä, mikä on aika poikkeuksellista Stanleyn kumpuilevan ja mäkisen kaupunkikuvan alueella.

Työelämä Hillsiden hoitokodissa on tullut tutuksi kuluneina viikkoina. Potilaita meillä on tällä hetkellä viisi, iältään 70-94-vuotiaita. Eriasteista dementiaa, Parkinsonin tautia, glaukoomaa, sydänsairauksia, verenpainetautia ynnä muita kotimaassakin tuttuja ikäihmisten vaivoja. Hoitokodin lisäksi Stanleyssä sijaitsee myös sairaala vuodeosastoineen sekä kotihoito. Uuden ja modernin hoitokodin on tarkoitus valmistua syyskuussa 2024.

Mainos

Henkilökuntaa Hillsiden hoitokodissa on runsaasti: aamu- ja iltavuorossa neljästä viiteen hoitajaa ja öisinkin kolme. Päivällä esimiestehtäviä hoitaa sairaanhoitaja, joka myös päivystää kellon ympäri. Sikäläisen protokollan mukaan lähihoitajat (carers) eivät koskaan konsultoi lääkäreitä suoraan, vaan sairaanhoitajat huolehtivat yhteydenotosta.

Lähihoitajan työ itsessään on kutakuinkin samaa hoivaa ja potilaista huolehtimista kuin kotimaassa: pesemistä, pukemista, aterioiden tarjoamista ja lääkkeiden jakoa. Myös asukkaiden vaatteiden pesu kuuluu hoitajille. Ateriat sen sijaan tulevat aamupalaa lukuun ottamatta sairaalan keskuskeittiöstä. Tiskikonetta rakennuksessa ei ole, joten viiden hengen astioiden tiskaus kuuluu tehtäviin. Siivooja käy arkipäivisin. Lakanapyykki lähetetään keskuspesulaan ja sitähän Hillsidessä riittää, sillä kaikki lakanat, pyyheliinat ja usein myös peitot pesetetään päivittäin.

Mainos

Täkäläisessä potilaiden ateriarytmissä on meillä vierastyöläisillä riittänyt ihmettelemistä: aamupala tarjoillaan klo 8.15, aamutoimien jälkeen kahvi tai tee klo 10, lounas klo 12.30, teetä tai kahvia klo 15 ja päivällinen klo 18.30. Ruokaa on siis saatavilla vain kolmesti päivässä, mutta nesteytykseen panostetaan sitäkin enemmän. Ateriat tulevat lähes kaikille soseutettuina ilman suolaa tai mausteita. Henkilökunta voi tilata itselleen normaalin aterian noin neljän euron hintaan ja kolmesti viikossa tarjottava salaatti sekä perjantaisin tarjottavat ”fish and chips” ovat kokemukseni mukaan olleet varsin maukkaita.

Työyhteisö on ehdottomasti paras mitä olen kymmenvuotisen hoitotyöurani aikana kohdannut. Zimbabwelaiset, filippiiniläiset, australialaiset, lähetetyt britit, paikalliset, kaksi ruotsalaista sekä minä on mielenkiintoinen sekoitus tietoja, taitoja, tapoja, kulttuurieroja ja kieliä. Hymyjä, hyvää mieltä, toveruutta ja yhteishenkeä löytyy.  Ja tiedän jo nyt, että tulen varmasti kaipaamaan juuri näitä ihmisiä koti-Suomeen paluun jälkeenkin.

Kirsi-Marja Pulkkinen on 59-vuotias lähihoitaja, yrittäjä ja karjatilan emäntä Orimattilasta, joka keikkailee hoitotöissä kotimaassa ja ulkomailla.

Lue myös:

Lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen: Kansainväliseen työyhteisöön Falklandinsaarilla oli helppoa sopeutua

Lähihoitajat maailmalla: Lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen työskentelee tämän talven Falklandinsaarilla

Lähihoitajat maailmalla: Kahden maan kansalainen Minna March on kehitysvammatyössä Australiassa

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen: Hyvästit Falklandinsaarille

Lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen: Avoimuus ja uteliaisuus auttavat pärjäämään hoitoalalla ulkomailla

Lähihoitaja Kirsi-Marja Pulkkinen: Kansainväliseen työyhteisöön Falklandinsaarilla oli helppoa sopeutua