Psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen, onko Suomessa mielenterveyskriisi?
En käyttäisi tätä ilmausta. Viime vuosikymmenien aikana mielenterveyspalvelujen kysyntä on kasvanut voimakkaasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomalaisilla olisi vastaavasti enemmän mielenterveysongelmia kuin aiemmin. Väestötutkimusten mukaan mielenterveydenhäiriöt eivät ole kasvaneet merkittävästi. Vielä 1980-luvulla hoidettiin vain vaikeita häiriöitä. Lievät tai keskivaikeat häiriöt saattoivat parantua spontaanisti tai yhteisön tuella. Myös diagnostiikka on tullut tarkemmaksi. 1990-luvulla markkinoille tuli uuden sukupolven mielialalääkkeitä, joiden käyttö kasvoi nopeasti. Voidaan puhua medikalisaatiosta. Se tarkoittaa sitä, että aiemmin normaaleina pidettyjä tunne-elämän reaktioita määritellään mielenterveyshäiriöiksi. Selkeä muutos on kuitenkin se, että nykyisin ihmisillä, erityisesti nuorilla, on enemmän ahdistusta ja masennusta. Tähän syinä ovat muun muassa kasvaneet vaatimukset opiskelussa ja työelämässä, sosiaalisen median luomat epärealistiset käsitykset muiden elämästä ja yhteisöllisyyden väheneminen.
Millainen on mielenterveyspalvelujen saatavuus?
Ihmiset kuuluvat erilaisiin terveydenhoitojärjestelmiin, mikä asettaa heidät epätasa-arvoiseen asemaan. Noin kaksi miljoonaa suomalaista kuuluu työterveyshuollon piiriin. Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat saavat apua YTHS:n palveluista. Joillakin on mahdollisuus käyttää yksityissektorin palveluja. Loput ihmisistä ovat koko väestölle tarkoitettujen julkisten terveydenhuoltopalvelujen varassa. Niiden saamisessa vaihtelu on suurta eri alueilla, vaikka ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus yhdenvertaisiin palveluihin. Jono voi olla useamman viikon mittainen, vaikka lain mukaan kahdessa viikossa pitäisi kiireettömissäkin tilanteissa saada apua. Jos tilanne on akuutti, päivystyksen kautta pääsee hoitoon.
Pääseekö tarvittaessa psykiatriseen osastohoitoon?
1980-luvulla Suomessa oli yli 20 000 psykiatrista osastopaikka, nykyisin alle 3 000. Laitoshoitoa on purettu ja lisätty avohoitoa. Tällä hetkellä joillakin hyvinvointialueilla osastot ovat ruuhkautuneet. Osastolle pääsee, jos ihminen on psykoottinen tai itsetuhoinen. Sairaalassa kukaan ei kuitenkaan parane, vaan siellä pahin vaihe tasapainotetaan ja hoito jatkuu avohoidossa. Valitettavasti joskus päivystyksessä on tehty virhearvio tilanteen vakavuudesta. Potilas ei ole päässyt osastolle ja hän päätynyt tekemään itsemurhan.
Miten mielenterveyspalveluja voisi kehittää?
Perustason palveluja on välttämätöntä vahvistaa. Hoidon tarpeen arviointi olisi tärkeää tehdä heti oireiden alkaessa. Psykososiaalista hoitoa, kuten keskustelutukea, lyhytterapiaa ja psykoterapiaa, pitäisi olla tarjolla enemmän. Lääkkeitä tarjotaan liikaakin. Avohoidossa pitäisi olla riittävästi intensiivistä hoitoa, jolloin käyntejä on tarvittaessa päivittäin tai palvelut viedään ihmisen kotiin. Avohoidon tehokkuus vaikuttaa siihen, miten hyvin osastopaikat riittävät. Mielenterveyspalvelujen henkilökuntamäärää täytyy myös kasvattaa. Lisäksi jokaisen perustason työntekijän täytyy saada riittävästi koulutusta mielenterveyshäiriöistä, koska työssä kohtaa paljon psyykkisesti oireilevia ihmisiä. Mieli ja keho kuuluvat yhteen, joten ihminen pitää nähdä ja arvioida kokonaisuutena.
Miten hoitaja voi tunnistaa apua tarvitsevan ihmisen?
Tärkeintä on kuunnella. Kannattaa pyrkiä luomaan kiireetön ilmapiiri, vaikka oikeasti olisikin kiire. Tällöin ihmiselle syntyy tunne siitä, että hän voi kertoa, mikä mieltä painaa. Kuunteleminen ei vie välttämättä pitkää aikaa, varttikin voi riittää. Luottamus on avautumisen lähtökohta. Persoonat eivät sovi aina samalla tavalla yhteen. Siksi asiakas saattaa avautua yhdelle hoitajalle ja toiselle ei.
Jukka Kärkkäinen
- Lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri ja oikeustieteen kandidaatti
- Satakunnan hyvinvointialueen psykiatrian vastuualuejohtaja
- Työskennellyt pitkään mielenterveyspalvelujen johtamisen, kehittämisen ja kliinisen työn parissa
Lue myös:
Alakulo ei kuulu vanhuuteen – ikäihmisten mielenterveysongelmia ei aina tunnisteta
