Tuttavani oli huolissaan palvelutalossa asuvasta, muistisairaasta sisarestaan. Sisar ei pystynyt irrottamaan kättään toisen kädestä tervehtimisen jälkeen. Hänen sormensa jouduttiin avaamaan kouristusmaisesta otteesta. ”Eihän muistisairaus voi aiheuttaa tätä?” tuttavani kysyi.
Oire sopi psykoosilääkkeen haittavaikutukseksi. Sisar sai pienen annoksen psykoosilääkettä päivittäin. Se oli todennäköisesti aiheuttanut kehon jäykkyyttä. Sisaren kävelykin oli muuttunut jäykäksi töpöttelyksi. Kannustin tuttavaani keskustelemaan oireista palvelutalon henkilökunnan kanssa ja kertomaan epäilyn psykoosilääkkeen haitasta. Tapasimme uudestaan neljän viikon kuluttua. Sisaren lääkeannos oli puolitettu. Jäykkyysoireet olivat hävinneet, eikä sisaren levottomuus ollut lisääntynyt.
Ammattihenkilöstön koulutus ja täydennyskoulutus, oppikirjojen ja ammattilehtien artikkelit, Fimean ja Duodecimin ohjeistot eri lääkkeiden sopivuudesta 75 vuotta täyttäneille sekä iäkkäille ja heidän omaisilleen järjestetyt luennot kuvastavat iäkkäiden lääkehoitojen parantamiseksi tehtyä työtä. Muistisairauksien
ja muiden sairauksien Käypä hoito -suosituksiin on sisällytetty vanhojen ihmisten hoidon erityispiirteitä. Iäkkäiden lääkehoidoissa onkin tapahtunut paljon myönteisiä muutoksia, mutta ongelmia on yhä.
Lääkehoidot ovat moniammatillista yhteistyötä. Niiden toteuttaminen vaatii osaamista, huolellisuutta ja tarkkuutta. Kotihoidon ja ympärivuorokautisten hoivapalveluiden hoitotyöntekijöillä on iso vastuu vanhusten lääkehoidoista. On pystyttävä vastaamaan moniin kysymyksiin. Voiko lääkkeen puolittaa tai murskata? Mihin aikaan lääkkeet otetaan? Mitkä ovat kunkin lääkkeen myönteiset, toivotut vaikutukset, mahdolliset haittavaikutukset ja haitalliset yhteisvaikutukset ja miten niitä seurataan? Apteekkien lääkejakelu ei poista näitä kysymyksiä, jos kotihoidon perus- tai lähihoitaja antaa lääkkeet asiakkaalle. Hoitajien osaamista tarvitaan.
Mieheni ja minun kognitiivisesti hyväkuntoinen, 101-vuotias ystävä asui sokeutumisen takia pitkäaikaisosastolla. Vieraillessamme luin hänelle paikallislehteä, ja sitten keskustelimme. Erään vierailun aikana havaitsin hänen vastaavan tavanomaista hitaammin. Hän oli ”poissaoleva”. Mieleeni tuli lääkehaitta. Ystävämme oli antanut minulle oikeuden tietää lääkkeistään. Hänelle oli aloitettu masennuslääke lievän masentuneisuuden takia. Kerroin mahdollisesta lääkehaitasta lääkärille, joka vastasi: ”Tiedämme, että masennuslääke ei auta lievässä masennuksessa. Jätetään se pois. Järjestetään hänelle seuraa ja toimintaa”. Kognitiivinen hidastuneisuus katosi lääkkeen lopettamisen jälkeen, eikä masennustakaan ollut.
Lääkehaitat tulevat tavallisesti esille fyysisten, psyykkisten tai kognitiivisten toimintojen heikentymisenä. Vanhuksen viikoittain tai päivittäin tapaavat lähi- ja perushoitajat pystyvät tekemään arvokkaita havaintoja jutellen vanhuksen kanssa ja seuraten hänen toimintaansa. He ovat avainasemassa lääkehaittojen tunnistamisessa. Muutosten kirjaaminen ei riitä. Niistä tulee kertoa työkavereille, ja mahdollista syytä on etsittävä yhdessä.
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
