Halaus on konkreettinen rakkauden osoitus – Kosketuksella on taianomainen voima myös hoitotyössä

Fyysisellä ja psyykkisellä kosketuksella on taianomainen voima hoitotyössä. Myös omaishoidossa kosketuksella on valtava merkitys niin autettavalle kuin auttajalle, kirjoittaa yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Sirkka-Liisä Kivelä.

Kuva: Mostphotos

Teksti Sirkka-Liisa Kivelä

Tein joulukuussa Atlantin ylittävän risteilyn Roomasta New Yorkiin. Lentoteitse tapahtunut paluumatkani Helsinkiin alkoi muutaman tunnin kuluttua laivan saapumisesta satamaan. Nousin Kennedyn kentälle menevään bussiin ja istuin omaan ikäpolveeni kuuluvan naisen viereen.

Vierustoverini asui Kanadassa ja kertoi huolehtivansa kodissaan yksin asuvasta 97-vuotiaasta äidistään. Keskustelumme toi esille hoitajien ja palveluasumistyyppisten asuntojen puutteen sekä omaisten merkityksen korostamisen kuuluvan Kanadan vanhustenhoidon piirteisiin. 

Mainos

Keskustelutoverini rakkaus äitiään kohtaan sekä hänen huolensa kodeissaan yksin ja ilman omaisten tukea asuvista vanhoista ihmisistä koskettivat minua. Yhteiskuntatieteiden tutkijat kertovat itsekkyyden ja oman edun tavoittelun lisääntyneen länsimaissa 2000-luvulla. Tunnin bussimatkan aikana olin tavannut oman maansa talouden ja kulttuurin perustaa rakentanutta sukupolvea arvostavan ihmisen. Keskustelumme jätti minuun syvän myönteisen tunnemuiston, joka tuskin pyyhkiytyy pois. Hyvyys ja halu auttaa lähimmäisiä eivät ole kadonneet rahan ja talouden valtaa korostavissa maissa.

Olin hankkinut matkaani varten John Murrayn kirjan kokemuksistaan Parkinsonin tautia sairastaneen vaimonsa omaishoitajana useiden vuosien ajan. Myönteisessä, mutta realistisessa kertomuksessaan Murray kuvaa hämmästyneensä vaimonsa pyyntöä saada halauksia mieheltään. Omaishoitajana hän nosti puolisoaan, auttoi tätä pesuissa ja pukeutumisessa ja muutenkin kosketti häntä. Näiden kosketusten, suullisten rakkauden tunnustusten, psyykkisen tuen ja yhteenkuuluvuuden tunteiden lisäksi vaimo halusi kokea miehensä käsivarret ympärillään ikään kuin erillisinä konkreettisina rakkauden osoituksina.

Mainos

Murray kirjoittaa syvällisistä tunteista, joita puolison halaaminen herätti hänessä ja näytti herättävän vaimossakin. Nämä rakkaimman ihmisen fyysiset ja psyykkiset kohtaamiset osaltaan kantoivat raskaiden päivien yli.

Omaishoitokokemusteni perusteella tiedän fyysisen ja psyykkisen kosketuksen merkityksen autettavalle ja auttajalle. Halaamiset, pussailut, silmiin katsomiset ja sanat ”rakastan sinua” ylläpitivät rakkauttamme ja auttoivat meitä molempia jaksamaan. Ne saivat minut oivaltamaan, kuinka tärkeää on elää rakastaen ja koskettaen.

Halaamiset, pussailut, silmiin katsomiset ja sanat ”rakastan sinua” ylläpitivät rakkauttamme ja auttoivat meitä molempia jaksamaan.

Tutkimukset osoittavat unilääkevieroitukseen liitetyn läheisen henkilön kosketuksen edistävän lääkkeiden lopetusta. Vanhaa ihmistä kädestä tai olkapäästä levollisesti koskettava hoitaja tai läheinen luo turvallisuutta, jota unen saanti edellyttää.

Hoitajan rauhallinen ja ystävällinen puhuminen levottomuuden valtaamalle muistisairaalle on käytännön esimerkki kosketuksen taianomaisesta voimasta hoivassa.

Mainos

Keskusteluni bussissa kuvastaa lyhyidenkin myönteisten kohtaamisten merkitystä. Yksin kotonaan asuvan, lähes liikuntakyvyttömän 92-vuotiaan ystäväni sanat tukevat tätä väitettäni. Hän on kertonut lohduttautuvansa yksinäisinä hetkinään muistellen hoitajien ja ystävien käyntejä ja niihin kuulunutta iloa, läheisyyttä ja fyysistä kosketusta. Lyhyetkin vierailut ovat tärkeitä myönteisten muistojen kautta.

Lue myös: Hoitaja lievittää ahdistusta ja kipuja – Kunnioittava kosketus ei vie aikaa

Kosketus voi pelastaa ihmishengen

Suomalaiset koskevat vältellen – kosketus on kuitenkin hoitotyössä suuri voimavara

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vanhojen rajaton rakkaus – Rakkauden kokemukset laajenevat vanhetessa

Kuuntelemisen ja kuulemisen salaisuus – Vanhuuden kehitystehtävä on hyväksyä eletty elämä

Hoitotyössä kohdataan monenlaisia omaisia – Vanhusten hoidon monet kasvot