Ruokakaupan kassajonossa edessäni kulkenut, noin 75-vuotias nainen harmitteli kassan nopeaa toimintaa. Hän totesi, että ikääntyvä nainen ei ehdi nostaa ostoksiaan kassiinsa ennen seuraavaa asiakasta.
Sanoin olevani samaa mieltä hänen kanssaan. Kerroin toivovani sitä, että meille hidastuville ja hitaille ja muillekin rauhallista tempoa haluaville olisi erilliset kassat. Kassan työntekijä yhtyi keskusteluun. Hän sanoi siirtyvänsä työhön hitaaseen palveluun, jos sellainen järjestetään.
Kassan työntekijä siirsi seuraavan ostajan tavaroita hinnanlukijan ohi, ja me ikääntyvät pakkasimme ostoksiamme. Samalla keskustelimme nykypäivän elämän kiireestä. Ikääntyneiden ja iäkkäiden määrä on lisääntynyt. Esteettömyydestä puhutaan. Sitä pidetään vain fyysiseen ympäristöön liittyvänä. Olimme yhtä mieltä siitä, että esteettömyys tarkoittaa myös yhteisöön ja sosiaalisiin toimintoihin kuuluvia seikkoja. Liian nopea rytmi tuo esteitä iäkkäiden osallistumiselle ja osallisuudelle.
Kävellessäni kotiin tältä kauppamatkalta tapasin ystäväni, joka on ikätoverini. Puhuimme 70 vuotta täyttäneiden kokemuksista. Ystäväni kertoi huomanneensa ajoittaisia vaikeuksia lukea nopeasti vaihtuvia vieraalta kieleltä suomeksi käännettyjä tekstejä television kuvaruudussa. Samanaikainen keskittyminen kahteen asiaan – kuvaan ja tekstiin – vaatii tehokasta aivojen työtä. Totesimme, että kyseessä ei ole pelkkä mukavuuden halu. Kehon toiminnat todellakin näyttävät hidastuvan.
Muistisairautta ja imusuoniston syöpää sairastaneen mieheni yhdeksän vuoden omaishoitajuuden aikana opin paljon siitä, miten muistisairas ja muutenkin huonokuntoinen iäkäs haluaa auttamisensa ja hoitonsa toteutuvan. Mieheni oli kunnioitettavan vaativa. Hän ei sallinut arvostuksen puutetta tai sopimattoman nopeaa auttajan toimintaa. Löysimme elämän hitaaseen osaan sopivan tehtävistä ennakkoon sopimisen ja rauhallisen tekemisen rytmin. Huomasimme, että meillä on aikaa. Aikaa miettiä mitä tehdään, miten tehdään ja toimia verkkaisesti ja toisiamme arvostaen.
Mieheni kuoleman jälkeen olen auttanut muutamia omaishoitoperheitä ja yksin asuvia iäkkäitä selviytymään elämänsä vaikeuksissa. Tässä vapaaehtoisessa työssäni olen nähnyt kotihoidon kiireen. Iäkkäitä auttavat hoitajat tekevät työnsä lähes juosten.
Olen nähnyt, miten liikuntakyvyttömiä muistisairaita hoitaville kotihoitajille on mitoitettu liian vähän työaikaa. Tehtävät on jouduttu suorittamaan kertomatta niistä ennakkoon. Hoitajien erittäin nopeat liikkeet ja hoidettavan kääntämiset lähes riuhtaisemalla ovat aiheuttaneet hoidettavan vastustamisen. Muistisairas on osoittanut pelkonsa ja tunteensa kykyjensä puitteissa eli nyrkiniskuin ja kirosanoin.
Olen myös nähnyt rauhallisen toiminnan merkityksen muistisairaiden käyttäytymiseen. Toimista ennakkoon kertominen ja sopiminen, rauhalliset ohjeet ja pyynnöt yhteistyöhön, anteeksipyynnöt ja kiitokset vievät aikaa, mutta lopettavat hoidettavan riuhtoilun.
Vanha ihminen tarvitsee hoitoonsa hitaan rytmin. Hoitajien jaksaminen edellyttää samaa. Mistä kotihoitoon saataisiin aikaa ja uusia toimintamalleja?
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
