Radikaalisuuden ajatellaan kuuluvan vain nuoruuteen. Perinpohjaisten muutosten vaatiminen, jyrkkä mustavalkoinen ajattelu ja kumouksellisuus kuvastuvat monen nuoren mielipiteissä. Ja joukkovoimaa käytetään vaikuttamiseen yhteiskunnassa.
Keski-ikäisenä luulin iäkkäiden radikaalisuuden noudattavan samaa kaavaa. Toivoin näkeväni rollaattoreilla kulkevien ja hoivasängyissä makaavien vanhusten mielenosoituksia. Mielikuvituksessani kuulin heidän huutonsa Eduskuntatalon edessä: ”Arvostusta ja hyvää hoivaa!”
Vanhenemisen psykologiaa koskevien tutkimusten lukeminen, oma ikääntyminen ja nykypäivän iäkkäiden tapaaminen ovat muuttaneet käsityksiäni. Oman elämän muutosten toteuttaminen muiden mielipiteistä ja aikaisemmista tavoista välittämättä on osa iäkkäiden radikaalisuutta. Se on tyylikästä, huudoitta tapahtuvaa uuden, jopa kumouksellisen kulttuurin luomista itsensä löytämisen ja vapautumisen ilon kautta. Se on esimerkin näyttämistä muille ikääntyville.
Tunnetuimmat radikaalit Aira Samulin ja Jorma Uotinen ovat rohkealla ja totutuista tavoista poikkeavalla käyttäytymisellään ja pukeutumisellaan antaneet monille ikääntyville uskallusta elää omanlaista elämää. Lehdissä raportoidaan eri ammattiryhmiin kuuluvista 70 tai 80 vuotta täyttäneistä, jotka yleisistä eläköitymisvaatimuksista huolimatta jatkavat työtään voimavarojensa puitteissa.
Kaksi lähes 80-vuotiasta tuttavaani solmi avioliiton kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Toinen heistä oli eronnut aikaisemmin, ja toisen aviopuoliso oli kuollut. 88-vuotias ystäväni möi suurimman osan irtaimesta omaisuudestaan huutokauppakamarille ja sanoi näin auttavansa perillisiään asuntonsa tyhjentämisessä. Valtakunnan ja kunnan politiikassa pitkään vaikuttanut 84-vuotias ystäväni toimii järjestön puheenjohtajana ja toisessa järjestössä aktiivisena jäsenenä. Eräs seniori-ikäisistä ystävistäni järjestää kotihippoja naisystävilleen pari kertaa vuodessa. Pukeudumme vintagetyylisiin juhlapukuihin näitä nyyttikestejä varten ja iloitsemme siitä, että saamme elää ja olla ystäviä toisillemme. Kävelemme korkeakorkoisissa kengissä ja muistelemme aikoja, jolloin vaivattomasti pysyimme pystyssä. Eivätkö nämä päätökset ja teot kuvasta senioreiden radikaalisuutta omassa elämässään?
Olen tutustunut seniori-ikäiseen aviopariin, joka kunnosti vanhan omakotitalon ja perusti taiteilijatalon. Vaimo maalaa tauluja ja pitää näyttelyitä. Mies kasvattaa ruusuja ja risteyttää niitä keskenään upeassa puutarhassa. Näkemäni seniori-ikäisten kesäteatteri- ja muut teatteriesitykset kuvastavat tavanomaisuudesta poikkeavaa tapaa toteuttaa itseään ikääntyessä.
Kotihoidossa toimiva lähihoitaja-ystäväni kertoi minulle vanhuksesta, joka rohkeasti moittii häntä vääristä tavoista lämmittää ruokaa ja vaihtaa hänen vaatteensa. Omien toiveiden avoin esittäminen kuuluu huonokuntoisten vanhusten radikaalisuuteen.
Huonokuntoiset vanhukset tarvitsevat nuorten äänekästä joukkovoimaa.
Aikaisemmista tavoista poikkeavilla, rohkeilla esimerkeillään seniorit ovat saaneet aikaan muutoksia. Vanhenemisen tavat ja kulttuuri ovat muuttuneet. Äänetön radikaalisuus on ollut tehokasta. Mutta – pystytäänkö näin vaikuttamaan muistisairaiden ja erittäin huonokuntoisten elämänlaadun paranemiseen? Niiden, jotka eivät itse kykene muuttamaan elämänsä suuntaa. Huonokuntoiset vanhat ihmiset ovat jääneet senioreiden radikaalisuuden ulkopuolelle. Nuorten joukkovoiman kaltainen, äänekäs esiintyminen on tarpeen heidän hyvinvointinsa parantamiseksi.
