Iäkkäitä on paljon. He ovat toimineet mitä erilaisimmissa ammateissa. Heillä on tietoja ja taitoja, ja monet ovat hyväkuntoisia. Vanheneminen on vapauttanut heidät. He ovat löytäneet itsensä ja iäkkään ihmisen luomisvoiman. Tämä näkyy nykyisessä senioritoiminnassa.
Seniorit ovat muodostaneet pieniä yhdistyksiä, ja monenlaista yhteistä toimintaa on syntynyt isojen, jo aikaisemmin perustettujen järjestöjen sisällä. Hyväkuntoiset iäkkäät ovat ottaneet järjestelyvastuun toiminnasta. He ohjaavat kirjallisuus-, musiikki-, taide-, ompelu-, liikunta-, opiskelu- ja muita piirejään. Maahamme on syntynyt uusi senioreiden kulttuuri- ja vapaaehtoistoiminta.
Vapaaehtoistoiminta ei rajoitu hyväkuntoisten keskinäiseen kanssakäymiseen. Iäkkäät auttavat huonokuntoisia ikätovereitaan monin tavoin. Monet heistä eivät ole minkään järjestön vapaaehtoisauttajia, vaan auttavat yksityisinä henkilöinä. Tällaisen vapaaehtoisen toiminnan monipuolisuus on paljastunut minulle tavatessani puheenvuorojani kuulemaan tulleita iäkkäitä senioreiden tilaisuuksissa. Vastuun tunne ja heikommista huolehtiminen kuuluvat iäkkäiden arvoihin ja toimintaan. ”Kaveria ei jätetä”.
Osallistuin Espoon Sellon kirjaston tilaisuuteen, jossa puhuttiin musiikin merkityksestä iäkkäiden hyvinvointiin. Kerroin suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten perusteella musiikkiterapian myönteisistä vaikutuksista aivohalvaukseen tai muihin neurologisiin sairauksiin sairastuneiden kuntoutumisessa. Toin esille myös sen, minkä jokainen vanhuksia auttava tietää. Tuttu musiikki palauttaa sanoja muistisairaiden mieleen ja luo iloa iäkkäiden päiviin.
Kaksi vanhusten hoivayksiköissä vapaaehtoisena toimivaa hoivapelimanniyhtyeen jäsentä esiintyi samassa tilaisuudessa. He kertoivat ilosta, riemusta ja osallistumisen palosta, jonka heidän soittonsa sai aikaan vanhuksissa. Heidän käyntinsä ilahduttivat myös henkilökuntaa.
Eräs tapaamani iäkäs mies kertoi olevansa vaimonsa hoitopaikan vapaaehtoistoimija. Hän lausui runoja yksikön yhteisissä tiloissa istuville vanhuksille. Avioparin harrastuksena oli ollut runojen lausuminen toisilleen. Mies jatkoi tätä tapaansa vaimon siirryttyä palvelukotiin. Yksikön henkilökunta kannusti häntä laajentamaan kuulijakuntaansa, ja niin hänestä tuli vapaaehtoistoimija. Vanhat, monille tutut runot näyttivät tuovan levollisen olon vanhuksille.
Senioriystävät auttavat palvelukodissa tai omassa kodissaan asuvia, huonokuntoisia iäkkäitä liikkumaan ulkona, käymään apteekissa, pankissa, kaupassa ja muissa palveluissa sekä osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Tämä on yleistä. Olen tavannut monia liikuntakyvyltään heikentyneitä, kognitiivisesti hyväkuntoisia vanhoja ihmisiä, jotka ovat ystäviensä auttamina tulleet kodistaan tai palvelutalokodistaan kuulemaan puheenvuorojani.
Olen kohdannut maalausta ja savityötä harrastavan seniorin, joka kertoi käyvänsä kaupunkinsa kahdessa palvelukodissa tekemässä luonto- ja eläinmaalauksia yhdessä vanhusten kanssa. Heidän harrastuspiirinsä tavoitteena on panna taideteoksensa esille kaupungin kirjastotiloihin.
Senioreissa on voimavaroja ja haluja huonokuntoisten ikätovereittensa auttamiseen. Järjestöjen organisoima vapaaehtoistoiminta ei ilmeisesti ole riittävän monipuolista senioreiden avun kanavoimiseen. Yksilöt ovat ryhtyneet toimimaan itsenäisesti.
Ikärakenteeltaan ja muutenkin muuttuneessa yhteiskunnassamme olisi syytä ennakkoluulottomasti tarkastella vapaaehtoistoiminnan organisointia sekä julkisen hoivan ja vapaaehtoistoiminnan sovittamista yhteen. Senioreiden tiedot, taidot ja aktiivisuus ovat valtava voimavara.
Lue Kivelän kolumneja:
Matka muistoihin
Runot kertovat ikääntymisestä
Iäkkäät tietävät, että elämää opitaan tekemällä valintoja, kokemalla ja vetämällä johtopäätöksiä
