Ystäväni kertoi 95-vuotiaasta äidistään ja 96-vuotiaasta isästään, jotka asuvat kodissa kahdestaan. Hän oli huolissaan heistä, vaikka arveli heidän selviytyvän toistaiseksi lasten ja vähäisen muun avun turvin. Isällä on fyysisiä sairauksia. Äiti on sairastanut muistisairautta parin vuoden ajan. Molemmat kävelevät rollaattorin turvin. Siivoja siivoaa kodin. Äiti ja isä tekevät ruokaostokset kahdestaan lähikaupassa, mutta lapset auttavat muissa asioinneissa. Kotihoidon hoitajat auttavat isää suihkupesuissa. Äiti auttaa häntä pukeutumisessa. Äiti laittaa helppotekoiset ruoat, lämmittää ostetut valmiit ruoat mikroaaltouunissa, pesee pyykit ja huolehtii oman puhtautensa. Isä varmistaa pyykkikoneen vesihanan sulkemisen ja katsoo, että ajastimella varustettu liesi ei jää päälle. Äiti ei suostu siihen, että ulkopuolinen tulisi laittamaan ruokaa ja pesemään pyykit. Toistensa tukemina he selviytyvät päivästä toiseen, joskin isä kaipaa puhekumppania.
Tämän avioparin elämä kertoo rakkauden kantavan elämää ja selviytymistä vanhalla iällä. Rakastetun konkreettisen auttamisen merkitys on mittava. Puolison arvostaminen ja hellyys häntä kohtaan säilyvät, eikä häntä pakoteta muuttamaan tapojaan. Pyritään suoriutumaan yhdessä tehden ja toinen toistaan tukien.
Sopeutuminen vanhenemiseen on sopeutumista sekä omien sairauksien tuomiin rajoituksiin että puolison sairauksiin ja kunnon heikkenemiseen. Puolisosta huolehtimisesta tulee keskeinen tapa osoittaa rakkautta.
Iäkästä puolisoaan hoitavien iäkkäiden omaishoitajien haastattelut osoittavat rakkauden tunteiden auttavan sitovassa ja vaativassa hoidossa. Helliä tunteita ja arvostusta osoitetaan halaamalla, fyysisesti koskettamalla, hieromalla ja puhumalla. Huumorin sävyttämät muistelut nuoruuden eroottisuudesta ja seksuaalisuudesta saattavat yhdistää puolisoita, kun seksuaalista rakkautta ei enää ole.
Ikääntyneiden seminaarissa tapaamani 78-vuotias nainen kertoi leskeytyneensä kolme kertaa. Ensimmäinen mies kuoli pitkän avioliiton jälkeen naisen ollessa 62-vuotias. Hän avioitui itseään vanhemman miehen kanssa, joka kuoli viiden vuoden kuluttua. Sitten hän ystäväpiirinsä kautta löysi mukavan yli 70-vuotiaan miehen, joka muutti Etelä-Suomesta Lappiin hänen luokseen. He avioituivat. Mies kuoli naisen ollessa 76-vuotias. Kun hämmästelin hänen elämänsä kulkua, hän sanoi: ”He olivat sodassa olleita miehiä ja ansaitsivat huolenpidon vanhana.”
Yhdessä selviytymisen ja toisesta huolehtimisen merkitys korostuu myös lehdissä esitellyissä ikääntyneenä uuden avioliiton solmineiden leskien haastatteluissa. Toimittajien siteeraamat lauseet, kuten ”Hänellä on huonot kädet, minulla on huonot jalat – tarvitsemme toisiamme”, ”En minä osaa rakkaudesta puhua, mutta hyvä ystävyys meillä on. Vanhojen parisuhde on huolenpitoa toisesta”, ”Yhdessä arjen eläminen on helpompaa kuin yksin” ja ”Osoitan rakkauttani laittamalla hänelle ruokaa” kuvastavat ikääntyneenä avioituneiden kannanottoja rakkaudesta.
Jokaisella ikäryhmällä on oma tapansa rakastaa. Vanhojen ihmisten rakkaus palvelee heidän todellisia tarpeitaan.
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
