Olen viime vuosina tukenut kolmea iäkästä ystävääni, jotka hoitivat muistisairasta puolisoaan. Ystävieni vaikeudet ymmärtää muistisairasta, oman ajan puute ja väsymys johtivat sairaiden puolisoiden muuttoon ympärivuorokautiseen palveluasumiseen sairauden melko varhaisessa vaiheessa.
Muistisairaan auttaminen vaatii tietoja muistisairaan käyttäytymisestä sekä levottomuuden poistamisen ja toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukemisen periaatteista. Omaisen on ymmärrettävä käyttäytymisongelmien syitä, jotta hän osaa toimia niiden vähentämiseksi. Kotiin tarvitaan myös osaavien ammattiauttajien konkreettista apua. Ystäväni saivat liian vähän ohjausta ja psyykkistä tukea pystyäkseen auttamaan levotonta ja ahdistunutta puolisoaan.
Ystävieni ongelmat eivät loppuneet puolison siirryttyä ympärivuorokautiseen hoivaan. He kokivat hylänneensä puolisonsa. Voimakkaat syyllisyyden ja yksinäisyyden tunteet valtasivat heidän mielensä. Yksi kertoi pelkäävänsä mielenterveytensä järkkymistä. Tämän lisäksi muistisairaan sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan vaati paljon puolison ja ammattiauttajien tukea.
Muistisairaiden hoito ei rajoitu pelkästään sairastuneiden hoitoon. Sairasta hoitavat perheenjäsenet tarvitsevat neuvontaa, ohjausta ja psyykkistä sekä konkreettista tukea. Kokemani perusteella muistisairaiden levottomuus ja heitä hoitavien aviopuolisoiden ahdistus, avuttomuus ja väsymys kaatuivat perheiden lasten sekä kotihoitajien ja palveluasuntojen työntekijöiden harteille. Neuvonta-, ohjaus- ja tukipalveluita ei näille ystävilleni ollut tarjolla.
Muistisairaiden määrä on lisääntynyt nopeasti. Järjestöjen ja seurakuntien neuvonta- ja tukipalvelut ovat riittämättömiä. Kuntien vanhustyöntekijöillä ei ole tarpeeksi aikaa ohjaukseen ja tukeen. Oletko nähnyt, että muistisairaan lähimmän omaisen ohjaukseen ja hyvinvoinnin tukemiseen kuluva aika lasketaan kotihoidon tai palveluasunnon työntekijöiden työaikaan? Muistisairaan psyykkistä tukemista vaativat minuutitkaan eivät liene mukana laskelmissa.
Aikakauslehdissä on rohkaisevia kirjoituksia työikäisten selviytymisestä psyykkisistä ongelmistaan ystävien, järjestöjen, seurakunnan ja julkisten palveluiden avulla. Kertomukset iäkkäiden selviytymisestä iäkkäänä kohtaamistaan psyykkisistä ongelmista ovat harvinaisia. Tämän iäkkäiden mitätöinnin taustana lienee virheellinen käsitys siitä, että pitkän elämän eläneet ovat nähneet ja kokeneet paljon ja kestävät vaikeuksia. Suuri osa muistisairaista ja heidän lähimmistä omaisauttajistaan on iäkkäitä. Heidän kestävyytensä raja on vaiettu puheenaihe.
Seurakuntien ja järjestöjen toteuttamat leskeytyneiden sururyhmät ovat esimerkki pitkäkestoisen psyykkisen tuen myönteisistä vaikutuksista eloon jääneiden omaisten hyvinvointiin. Vastaavaa toimintaa voitaisiin ryhtyä laajasti toteuttamaan muistisairauden kohdanneiden perheiden neuvonnassa ja psyykkisessä tukemisessa. Tällainen seurakuntien ja järjestöjen toiminta konkreettisina tai internet-tapaamisina edistäisi vanhuspalveluiden työntekijöidenkin jaksamista.
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
