Vuosia sitten pitämälläni fyysistä vanhenemista käsittelevällä luennolla lääketieteen opiskelija keskeytti puheeni kysymyksellään. ”Fyysinen vanheneminen on hidastumista. Miten tämä vaikuttaa tunteisiin? Laimenevatko tai hidastuvatko tunnekokemukset ikääntyessä? Kokeeko iäkäs tunteensa erilaisina kuin elämänsä aikaisempina vuosina?”
Vastasin esimerkin avulla. Olin joutunut kertomaan mieheni 102-vuotiaalle tädille sen, että hänen auttajanaan toiminut sisaren tytär oli kuollut äskettäin. Täti ja minä istuimme vierekkäin pöydän ääressä. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen ja kerroin surullisen uutisen. Täti purskahti itkuun. Hän vaikeroi ääneen. Keho vapisi voimakkaasti, mutta kyyneliä ei erittynyt. Minä kyynelehdin.
Tädin käyttäytyminen osoitti hänen kokeneen voimakkaita tunteita. Pidin kyynelten puuttumista osoituksena kyynelerityksen vähenemisestä vanhetessa. Hän koki surua, mutta vanheneminen oli muuttanut tuskan fyysistä ilmenemismuotoa.
Kirsti Ijäksen haastattelututkimus ikääntyvien ja iäkkäiden tunnekokemuksista osoittaa sen, että kyky kokea tunteita säilyy vanhetessa. Vanhojen tunteet ovat yksilöllisiä, mutta niiden sisällöt muuttuvat elämän kokemusten myötä.
Ilon tunteet ovat yleisiä. Osa niistä liittyy menneen elämän myönteisiin muistoihin ja kommelluksiin sekä nykypäivän positiivisiin ystävyyssuhteisiin. Tunteissaan aidot lapset viehättävät. Heidän touhujensa katseleminen ja heidän estottomat ja rohkeat kontaktinsa turvallisilta näyttävien tuntemattomien iäkkäiden kanssa saavat aikaan mielihyvää. Monet iäkkäät kuitenkin kertovat, että ilon aiheiden löytäminen ei ole helppoa.
Pelot ja huolet lisääntyvät iän myötä. Omien sairauksien ja toimintakyvyttömyyden sekä ystävien kuolemien todennäköisyys kasvaa, mikä huolestuttaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden puutteet kuuluvat yleisimpiin pelkojen aiheisiin. Kehon ja muistin hidastuminen tuo arkuutta. Epäonnistumisen ja sitä seuraavan häpeän pelot voivat johtaa eristyneisyyteen.
Osa iäkkäistä muuttuu aikaisempaa herkemmiksi tunteissaan ja niiden ilmaisemisessa. Estot ovat vähentyneet. Vanhana voi olla oma itsensä tunteitaan myöten. Suru, itku, ilo ja nauru saavat näkyä.
Joidenkin iäkkäiden tunteet voivat vaihdella nopeasti. Kiitollisuus ja ilo täyttävät mielen, mutta hetken kuluttua kokee vahvaa kaipausta, ikävää ja murhetta. Ilo ja nauru saattavat äkkiä muuttua suruksi ja itkuksi. Tunteet ailahtelevat. Ne ovat kuin heiluriliikkeessä.
Muutamat ihmiset pitävät tunteensa tarkasti piilossa vanhanakin. Näyttää kuin mikään ei liikuttaisi heitä. Iäkkäät ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa tunteiden ilmaisemista ei ole pidetty sallittuna. On vaikea vapautua aitoon ihmisyyteen. Myös vahvat yksinäisyyden ja masennuksen kokemukset voivat kuulua jäykän käyttäytymisen taustoihin.
Kirsti Ijäksen haastattelemat henkilöt tuovat esille myönteisten ja iloisten lähimmäisten ja hoitajien merkityksen hyvän elämän lähteinä. Vanhat haluavat iloa, jotta päivät eivät tuntuisi harmailta. Siinäpä haastetta meille kaikille!
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
