Näkemässäni Orson Wellesin elokuvassa ”Kuolematon tarina” kuvataan vanhetessaan lujasti arvoissaan pysyvää miestä. Lapseton, rikas vanha mies päättää hankkia perijän omaisuudelleen. Hän tietää olevansa kyvytön ihmisten väliseen rakkauteen, seksuaaliseen kiihkoon ja rakasteluun. Mies ryhtyy hankkimaan perijän eli lapsen toteuttamalla kuulemansa tarinan rikkaasta vanhuksesta ja nuoresta merimiehestä. Hän määrää kirjanpitäjänsä tuomaan taloonsa kauniin, nuoren naisen. Merimiehen hän käy itse etsimässä satamasta. Vanha mies toteuttaa omaisuutensa siirtymisen maksamalla kultarahoja nuorille siitä, että he rakastelevat toistensa kanssa hänen talossaan.
Nuoret rakastelevat makuuhuoneessa, ja elämäänsä kertaava vanha mies istuu viereisessä huoneessa uppoutuneena korkeaselkäiseen nojatuoliin. Hän kertoo rakastaneensa vain rahaa ja omaisuuden hankkimista. Jatkuva rikastuminen on ollut päämäärä, joka on tuonut hänelle tyydytyksen ja ollut elämän tarkoitus. Kullan lujuus pysyy tärkeimpänä arvona vanhuudessakin. Nuorten kiihko ja tunteet eivät kosketa häntä. Mies kuolee nojatuoliinsa nuorten lähdettyä talosta.
Elokuvassa on paljon symboliikkaa. Minua kiinnostaa kuva siitä, että ihmisten välistä ystävyyttä ja rakkautta väheksyvä rikas mies pysyy lujasti arvoissaan elämänsä loppuun saakka. Tämä ei vastaa psykologiassa vallalla olevia käsityksiä arvojen muuttumisesta iän myötä. Vanheneminen on kuitenkin yksilöllistä, eivätkä mitkään teoriat täydellisesti kuvaa psyykkistä ikääntymistä kaikissa ihmisissä. Wellesin tavoitteena lienee ollut havahduttaa katsojat kovien taloudellisten arvojen merkityksen miettimiseen.
Vanhenevat ja vanhat pohtivat sekä toteutunutta elämäänsä että muita mahdollisuuksia elämänkululleen. Osa hyväksyy valintansa ainoina mahdollisuuksina, joita ovat pystyneet tekemään kyseisissä tilanteissa. Osa harmittelee sitä, että ei ole uskaltanut elää täyttä elämää. Osa kokee tehneensä vääriä valintoja, ja jumiutuneet mielikuvat saattavat estää tasapainoista vanhenemista. Tulevan ajan lyheneminen nostaa mieleen myös ajatukset suhtautumisesta kuolemaan.
Eletty elämä ja pohdinnat muuttavat monien ikääntyvien arvoja, käsityksiä ja toimintaa. Kokemus kuulumisesta aikaisempien ja tulevien sukupolvien ketjuun, syventynyt suhde luontoon, taloudellisten arvojen merkityksen väheneminen ja syvenevät käsitykset kuolemasta luonnehtivat tutkimuksissa todettua vanhuuden herkistymistä. Monet auttavat lähimmäisiään ja muita ihmisiä.
Toive arvokkaan muiston jäämisestä kuuluu monien vanhojen ja kuolevien ajatuksiin. Elokuvan päähenkilö toteuttaa tämän toiveensa pelkästään taloudellisiin arvoihin perustuvalla, todellisesta elämästä poikkeavalla tavalla ja kuolee heti, kun haave näyttäisi muuttuvan todeksi. Oman suvun konkreettinen jatkuminen lasten ja heidän lastensa kautta, tehty työ ja lähimmäisille annettu apu kuuluvat jäämistöön tavallisessa elämässä. Matka kohti kuolemaa helpottuu, kun sukulaiset, ystävät ja auttajat tuovat esille tämän jäämistön merkityksen ja arvon.
