Yksityiset työnantajat merkitsevät haamuvuoroihin olemattomia hoitajia – Meillä on illassa tänään jaskajokunen!

Jos joudut olemaan kummitusten kanssa töissä, sinulla on velvollisuus ilmoittaa siitä.

Kuva: Ingimage.com

Teksti Elina Kujala elina.kujala@superliitto.fi

Olen ollut töissä aika monen lehden toimituksessa, rekrytoijana, nakkikioskilla, koiranhoitajana ja kirjaston satutätinä, eikä yhdessäkään työpaikoistani olisi tullut kyseeseen, että töissä väitetään olevan ihmisiä, joita siellä ei ole. Jos esimies olisi vuorolistoihin ja läsnäolijoihin kirjoitellut akuankkoja, jaskajokusia, palkanlaskijoita tai mystisiä, nimettömiä ”työntekijöitä”, häntä olisi luultavasti kehotettu lepäämään ja neuvottu juttelemaan harhoista jonkun ammattilaisen kanssa.

SuPerin järjestöasiantuntija Joni Vainikainen sanoo, että liittoon tulee päivittäin yhteydenottoja hoitajilta, jotka kertovat, että heidän työpaikallaan kirjataan vuorolistoihin sellaisia työntekijöitä, joita ei ole olemassa tai joilla ei ole aikomustakaan tulla oikeasti töihin.

Mainos

Yksityisillä terveys- ja sosiaalialan työpaikoilla ilmiö on yleinen. Työnantaja haluaa toimillaan kaunistella tilastoja viranomaiselle ja palvelunostajalle sekä tietysti säästää rahaa, mutta vaarantaa vakavasti samalla hyvän hoidon, potilaiden turvallisuuden ja aliarvioi rumasti omia työntekijöitään. Olemattomilla työntekijöillä keplottelu on niin yleistä, että sille on keksitty alalla jo oma sanakin: puhutaan haamuvuoroista ja haamuhoitajista.

Jos sinun työpaikallasi on kummituksia töissä ja työvuorolistassa, se on puuttumisen paikka. Sosiaalialalla vallitsee lain mukaan omavalvonta. Jokaisen velvollisuus on toimia silloin, kun näkee epäkohdan. Jos keskustelu työnantajan kanssa ei muuta haamua ammattitaitoiseksi, lihaa ja verta olevaksi hoitajaksi, yhteyttä voi ottaa SuPeriin, aluehallintovirastoon tai omaan luottamusmieheen.  Kenenkään ei tarvitse tehdä töitä kummituksen kanssa, eikä kukaan halua olla olemassaolemattoman  hoidettava.

6.11.2018 Lisätty juttuun linkki SuPerin Ilmianna haamuhoitaja -kampanjan sivulle.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Voiko surun vaatimaa myötätuntoa opetella vai vaatiiko se henkilökohtaisen surukokemuksen?

Näitä ominaisuuksia asiakkaat ja potilaat arvostavat lähihoitajissa – ”Täällä on eräs hoitaja, joka hoitaa kuin äiti lastaan”

Me olemme niiiin tylsiä!